Valle de los Cóndores – Sporttikiipeilyä kondorien laaksossa

Seuraavassa artikkelissa Jyväskylässä majaileva runoileva kiipeilijä (vai kiipeilevä runoilija?) Jarno Laitinen kertoo vaihto-opiskelija vuosistaan Chilessä ja erityisemmin sporttikiipeilystä Kondorien laaksossa. Olkaapas hyvä!

Olin Chilessä vaihto-opiskelijana vuosina 2018–2019 ja opintojen ohella ehdin vierailemaan tuossa päälle 4200km pituisessa maassa niin kaukaisen pohjoisen käsittämättömän kokoisella autiomaalla kuin myös kuuden viikon pyörävaelluksella syvällä etelässä, Patagoniassa. Niistä matkoista voisi kirjoittaa vaikka blogin (https://laslunasalreves.wordpress.com/) mutta tässä tekstissä kerron matkastani maan keskivaiheilla sijaitsevaan Chilen kiipeilymekkaan, Kondorien laaksoon, joka on jo itsessään Chileen suuntamisen arvoinen kokemus sporttikiipeilijälle. ¡Vamos!

Kondorien laakso (tai vain Laakso) sijaitsee koko Chilen läpi halkovan Andien vuoriston kupeessa Keski-Chilessä, Maulen seitsemännessä maakunnassa Argentiinan rajalla. Paikka on hyvin syrjäinen ja lähimpään kyläkauppaan on 31km, joten sieltä lähtiessäsi ei kannata unohtaa suklaapatukoita kyydistä kun kohoat seuraavan puolituntia pelkkää ylämäkeä kahden kilometrin korkeuteen. Tosin bensaa ei pahemmin laaksosta poispäin lähtiessä kulu, koska tuo 31km on silloin alamäkeä. Laaksoon kannattaa siis ehdottomasti tulla autolla, jos et satu omistamaan helikopteria.

Koska laakso sijaitsee eteläisellä pallonpuoliskolla ja suhteellisen korkealla, on Kuu ja kaikki suomalaiselle väärinpäin vuodenaikojen kanssa. Toisin sanoen, ei kannata lähteä lumeen tarpomaan kesäkuussa vaan pamauttaa paikalle loka–toukokuussa. Itse vierailin laaksossa joulukuussa 2018, Chilen kesän aikaan ja voin LÄMPIMÄSTI suositella. Laaksossa ei ole yhden yhtä puuta eikä muutenkaan minkäänlaista suojaa, joten auringossa kiipeäminen UV säteilyn ollessa 15 on jokseenkin kuumahkoa ja syöpäisää. Nimim. kokemusta on.

Varjoa on kuitenkin aina löydettävissä, sillä alue on hyvin laaja, käsittäen 17 sektoria ja vähintään 400 reittiä, 4b–9a+ vaikeuksille. Multibitchien [sic] hakijat voivat suunnata katseensa Patagoniammaksi, sillä reittien korkeus täällä on keskimäärin 20m, vaikka lyhyempiä ja pidempiä toki löytyykin. Lattareille ihailtavasti tyypilliseen tapaan Laaksosta löytyy myös sektori nimeltä ”Escuela” eli koulu, jossa on aloittelevimmille sopivampia reittejä niin korkeuden kuin greidinkin puolesta.

Chilessä käsittämättömän kokoisia tulivuoria piisaa joka paikassa ja näin ollen kivilaji on Laaksossa vulkaanista basalttia. Kiipeily näissä uniikeissa muodoissa on siis pääasiassa sporttia ja greidit painottuvat kuolevaisten kutosten ja seiskan alueelle. Mikäli greidilakissa on tätä enemmän karvoja (karpoja) niin kasien ja vaikeampien kipsuttelijoille löytyy myös tekemistä. Tsekkien Aatami (Adam Ondra) vieraili myös paikan päällä samoihin aikoihin kuin itsekin ja avasi laaksoon ainakin pari läpsyttelylinjaa kuten La Primera Joya (8c), La Sensación del Bloque (9a) sekä Cachái (9a+) joista jälkimmäinen ei kuulemma mennyt, joten FA on vielä jollekin savolaeselle auki!

Topoja ei intternetsin applikaatioista tahdo oikein löytyä mutta chileläisellä SKIL-järjestöllä eli RocanBoltilla on alueen topoista ilmainen ja todella hyvä digiversio ladattavissa osoitteessa: http://www.guiaescaladachile.com/2018/12/tercera-edicion-guia-de-escalada-valle.html

Mieleenpainuvin reitti tuolta kiipeilyreissulta oli ehdottomasti Perfiles de Sherpan (6c+) sendiminen. Yritin sitä joitain vetoja ja pääsin jo lähelle mutta olimme sopineet puolisoni kanssa lähtevämme juuri sinä päivänä pois alueelta ja eihän se auttanut kuin lähteä. Ehdimme 100 km päässä sijaitsevaan kansallispuistoon, jossa vaelsimme yhden päivän korkealla vuoristossa mutta reitti se vain harmitti vieläkin kuusikilometristen vuorten lomassa. En tiedä olinko tuolloin komeampi vai kieleni kenties lipevämpi vai puolisoni kenties lämpöhalvaantunut mutta onnistuin lahjomaan hänet suklaalla, hieronnalla ja (katteettomilla) lupauksilla rantalomasta jos vain lähtisimme seuraavana päivänä takaisin Laaksoon, heräisimme klo 04:30 ja hän varmistaisi minua ennen kuin aurinko nousisi ja tulisi pian liian kuuma kiivetä tuota aamuaurinkoon päin suuntaavaa kaunokasta. Loitsut olivat vahvoja ja näin tapahtui. Vuohet määkivät kannustuksiaan kun kello soi seuraavana aamuna jälleen Laaksossa. Uni karisi adrenaliiniin kun tiesi, että aikaa oli vain muutamalle yritykselle. Kerrankin voin raportoida, että ankkuri kilahti ensimmäisellä yrityksellä juuri sillä hetkellä kun aurinko nousi horisontin takaa. Hetki oli taikaa ja Laakso hymyili minulle vielä kerran.

Suomalaisittain mahtipontisesta nimestään huolimatta kondoreja en laaksossa nähnyt. Sitäkin enemmän näin joillain alueilla vessapaperia. Laakso on eteläisen kesän aikana suhteellisen suosittu ja on siis ehdottoman tärkeää kunnioittaa paikallista luontoa, kerätä omat roskansa ja haudata ruumiintuotteet mieluiten lapion kanssa. Allekirjoittanut auttaa mielellään, mikäli herää kysyttävää Chilestä tahi sinne päin suuntautuvasta retkestä!

P.S: Ai niin. Jos espanjan taito on vähän niin ja näin niin ei hätää, huudat vain tutuille ja tuntemattomille seinällä: ”¡Dale, weón, buena onda!”. Toimii niin Laaksossa kuin maitokaupoissakin.

Huomionarvoista:

Alue on syrjäinen, eikä siellä ole minkäänlaisia palveluja, sähköä tai puhdasta vettä. Eli kaiken mitä tarvitset, joudut viemään ja tuomaan mukanasi.
Alueen läpi, parinsadan metrin päässä La Gran Paredilta kulkee kuitenkin isohko ja kylmä vuoristojoki, joten peseytyminen onnistuu ja makeaa vettä on saatavilla loputtomasti. Kunhan sen muistaa suodattaa tai keittää eikä tehdä veteen tai sen läheisyyteen tarpeitaan.
Yöaikaan eteläinen tähtitaivas tarjosi ainakin allekirjoittaneelle dementiaan asti unohtumattomia elämyksiä: kaukana sijaitseva tulivuori aiheutti tuprutuksellaan jatkuvaa salamointia ja Linnunradan varjot heijastuivat valosaasteettomalta taivaalta. Vahva suositus siis tuijotella myös taivaita mikäli varmistuksesta niskat vielä jaksavat.

Reittisuosituksia sporttikuolevaisille: