Rakas lajimme kiipeily on pullollaan erikoisihmisiä ja parhaimmillaan hyvällä tavalla, kuten tämän rakkaan Juha ”Jolli” Ollin tapauksessa. Kyseinen herra on melkoinen uranuurtaja varsinkin suomalaisessa kiipeilyvalmennuksessa aloitettuaan kyseisen palvelun tuottamisen ihan normaaleille harrastajille jo aikaa ennen kansainvälisten valmennusyritysten tuottamaa hypeä. Muistan kyseisen herran lanseeranneen ajatuksen nykyisenkaltaisista lihashuoltovasaroista jo ainakin 10 vuotta sitten ja tuolloin itsekin hankin auton kiillotuslaikan, jolla käsivarsia täryyteltiin. Samaan innovaatioiden sumaan laskisin otelaudat, joilla voi roikottaa painoja. Kun juttelimme herran kanssa otelautatreenaamisen merkeissä podcastissa 6-7 vuotta sitten, Jolli pohti jo tuolloin ”etteivät sormet tiedä roikutaanko niiden avulla, vai roikotetaanko niissä vastusta”. Nykyäänhän jokaiselta itseään kunnioittavalta kiipeilytreenivälineitä myyvältä yritykseltä löytyy jonkinkaltainen pinchblock… 193cm pitkä varsi, 88kg painoa ja 53 ikävuotta, miehen kiivetessä kuitenkin edelleen kahdeksannen vaikeusasteen reittejä. Karpoilla ollut muuta mahdollisuutta kuin pyrkiä raottamaan salaisuuksien kammiota tästä Itä-Suomen MacGyveristä.
Kuka on Juha Olli?
No se on se semmonen Jolli. Tällanen iloinen elämästä nauttiva eteläpohojalaasen taustan omaava kuvisope Imatralta. Toisena työnä on ollut 30 vuotta voimavalmennus eri lajeille. Mun sivulta www.jto-valmennus.com voi kurkata infoa. Pääasiassa voimailijoita, kamppailijoita, palloilijoita, kiipeilijöitä. Perheenä avokki ja 18v poika. Tykkään jäätelöstä ja pizzasta. En tykkää epäoikeudenmukaisuudesta ja selän takana paskanpuhujista.
Olit 1900-luvulla voimanostoa harrastava punttiporsas, miksi kiipeily pelasti sinut painonnostolta?
Varmaan se täytti jonkin mystisen ja tiedostamattoman aukon mielentilassa. Vaikka punttihommat sujui ja kehitystä tuli edelleen kivasti, kiipeilyssä oli ja on jotakin, mikä kiivaasti villitsi mieltäni. Kuten usein sanottua, lajin helppous viehättää. Tykkään kiipeilyn ansiosta liikkua enemmän luonnossakin ja kiipeily on myös laajentanut mun käsitystä ”kesästä”. Ennen se oli ainoastaan ne hellepäivät, mutta nykyään mun ”kesä” käsittää suurimman osan vuotta eli ulkokiipeilykauden. Aivan mahtavaa!
20 vuotta sitten kiipeilyn valmentamiseen ei juurikaan löytynyt spesifiä tutkimustietoa tai opetusmateriaalia. Innostuit kuitenkin jo tuolloin voimavalmennuksen ohella kiipeilyvalmennuksesta. Löysitkö jostain kuitenkin dataa, vai yhdistelitkö muiden lajien tietopohjia?
Ei kiipeilijä fysiologisesti eroa muista urheilijoista, joten se puoli sekä harjoittelun yleiset linjat tuli ihan sieltä muidenkin lajien treeneistä. Valmentamistakin oli sillä puolella jo 10v takana, joten aika luonnollinen jatkumohan se oli. Oma laji kuitenkin. Se motorisen oppimisen, liikkumisen taloudellisuuden ja esimerkiksi lajivoiman painottaminen sitten tuli ihan normikautta lajianalyysien pohjalta jne. Vanhoilla opeilla ei oo koskaan menty, vaan opiskelu on jatkunut ja jatkuu. Mun vahvuus valmennuksessa on myös sen yksilöllisyyden taju ja soveltamiskyky, joten sen pohjaltakin se koutsailu on aika luonnollista kiipeilyssä myös.
Oletko koskaan mielessäsi pohtinut ”Mitäs minä sanoin?”, tai ”Hemmetti, kun en tuotteistanut tuota jo 10 vuotta sitten…” pinch block -treenivälineistä? Muistelen, että sie pohdit jo yli 10 vuotta sitten, että sormet eivät tiedä roikutko sinä vai roikutatko sinä sormissasi painoja. Miten itse päädyit aikanaan järkeilemään kyseisen treenimetodin hyötyjä?
Mitäsminäsanailua on tullut kieltämättä aika moneen kertaan paasailtua. Sama mm. sen autonvahauskoneen kanssa. En mä kuitenkaan oo niin kiinnostunut tuotteistamisesta kuitenkaan, vaikka itelleni kaikkea kehittelenkin. Hauskaahan se silti on huomata olleensa ikään kuin reilusti aikaansa edellä. Erilaisia otevoimanostimia jne. mulla on useitakin ja vanhimmat jostain 2005 paikkeilta. Tuollaisten treeniajatusten konkretisointi toki tulee sieltä ihan perusmenosta voimaharjoittelun toteuttamisen puolelta. Eka funtsitaan, mitä treeneiltä halutaan ja sitten tehdään tarvittavia toimenpiteitä. Tää nostelu nyt on tietenkin vain yks tarina ripakopallisessa kummallisia, mutta toimivia virityksiä.
Olet 53-vuotias, mutta ilmeisimminkin tällä hetkellä elämäsi henkilökunnossa? Mihin perustuu tasainen progressio vuodesta 2008 saakka (poislukien 2000-luvun kelien puolesta parhaan kevään, eli 2020 käsivamman vuoksi)?
Ai hitto se kevät 2020… 3kk kiipeilytauko siitä tuli ja tässä 22v kiipeilyuran aikana joku viikon flunssa tms lienee pisin paussi sitä ennen. Harjasin mä toki toisella kädellä melkein 100 reittiä silti. Mulla on aina ollut semmonen tietty suunnitelmallisuus ainakin mielentilana ja ehkä se on se insinööriosuus mun päässä. Tavoitteita mulla on kiipeilyssä ollut aina ja sen suhteen sama meno kuin aikanaan punttihommissa, niitä kohti mennään. Intoa on piisannut ja piisaa yhä. Kaikki muukin treeni on palvellut sitä, että pääsisin jonkin kivenmurikan päälle tietystä kohtaa. Näin varttuneempana entistä spesifimminkin vielä.
Vammojen välttäminen on ollut aika korkealla mun listalla aina myös. Kiipeily ei ole mulle extremelaji. Haluan kiivetä, en köpötellä kainalosauvoilla tms. Yks syy kehityksen jonkinlaiseen ylläpitoon on varmasti sen innon lisäksi myös mahdollisuudet kiivetä paljon. Kiviä ja kallioita on täälläpäin runsaasti ja aikaa harrastella löytyy suht kivasti. Ja sitä harjailua en oo koskaan vierastanut. FA-hommat on toki työläämpiä sekä kiipeilyprosessina että niiden palikoiden metsästelynä, mutten mä siitä koskaan oo mitään glooriaa rakennellut. Näin nyt vain tehdään.
Kirpeä karkin krimpeillä varustetut boulderit ovat ilmeisesti sinun Fortesi? Mutta miten ihmeessä? Olet 193cm pitkä ja 88kg painava ja ei voisi kuvitella pienistä terävistä listoista vetämisen houkuttavan. Oletko aikanaan lähtenyt kehittämään heikkousaluettasi, vai ovatko vahvat sormet/ nahkat ja jalkatekniikka olleet aina vahvuutesi ja olet sen myötä kehittänyt sitä?
Kyse on varmaan paljon myös halusta ja jääräpäisyydestä kiskoa itseään semmoisista liikkeelle. Monesti kyse on myös siitä, että se on ainoa keino edetä jollain reitillä ja kyllä, mä haluan edetä. Mä sytyn ulkokiipeilyyn täysin eri tasolla kuin sisäkiipeilyyn. Se on se juttu ja joskus myös vähän harmi, koska ei se sisäkiipeily mulle mikään mörkö ole.
Kipu on joskus vain mielentila ja semmonen psyykkinen hehku on aika kova juttu mun kiipeilyssä. Se ei silti ollenkaan aina tarkoita esim. vahvaa keskittymiskykyä. Valitettavasti. Sen takia olisin varmaan aika onneton kisaajakin, kun pitäis hallita sitä kisatilannetta myös. Erityisesti vaikeilla reiteillä tykkään ottaa sen oman tilan ja ajan kaikessa rauhassa. Se on ihan tarpeeks vaikeeta muutenkin jo. Oon myös aika nössö mm. heittelemään estottomasti kivuliaisiin otteisiin. Tässäkin se vammojen ja vekkien välttely on toki isossa osassa. Veressä on aika huono kitka.
Sormilaudalla tms. saatan kyllä hupsutella sitten jollain 6mm listoilla joskus, vaikka pääosan otevoimatreeneistä teen 10-18mm listoilla. Nahat sais olla paljon vahvemmat, eli en usko olevani nahkalahjakas. Ihan samoin ne vellikeleillä vuotaa. Monesti olis voimaa vetää enemmän, mutta nahat antaa periksi ja se turhauttaa joskus aika huolella. Yritän tosin olla mahdollisimman fiksu ja pitää ihon ehjänä.
Sormivoimissakin se vuosien ja vuosien jääräpäinen treeni on ollut taatusti yksi avain siihen kehitykseen. Mä painan niin älyttömästi kiipeilijäksi ja jotenkin se paino pitää yrittää kompensoida siellä kivellä. Mä olen sitten vaan hyväksynyt tuon tieni ja tehnyt aina sen eteen paljon hommia. Jalkatekniikka on varmaan kohtalainen, kun suht ok släbeilläkin hiihtelen, mutten sanoisi itseäni kovinkaan teknisesti taitavaksi. Se jalkatyö on kuitenkin tapa saada painoa käsiltä pois, joten onhan se tärkeä aspekti kiipeilyssä. Jääräpää kuvastanee mua kuitenkin enemmän.
Mitkä osa-alueet näet itse treenaamisessa tärkeimmiksi meillä jo elämää nähneillä kiipeilyn harrastajilla (+40 ikävuotta)? Ovatko osa-alueet merkittävästi erilaisia boulderointiin tai sporttiin painottavilla harrastajilla?
Pysy ehjänä, ole nousujohteinen, pysy ehjänä, treenaa tavoitteiden mukaan, pysy ehjänä. Voimalla on aika iso merkitys vammojen ehkäisyssä sekä sitten ihan perusominaisuutena meidän lajissakin. Se on myös kaiken kestävyyden pohja kiipeilyssä ihan onsighteihinkin asti. Voima kehittää kestävyyttä, muttei päinvastoin. Tämä siis pelkästään siellä suorituskyvyn puolella. Liikkuvuus, tekniikka jne sitten yhtä tärkeässä osassa tässä kummallisessa lajissa. Mitään ominaisuutta ei kannata painottaa mustavalkoisesti.
Treenikausi rakennetaan kuitenkin aina sen kulloisenkin tavoitteen perusteella eli yleisesti ajatellen se elämää nähneempien treenien suunnittelu ei poikkea nuoremmista. Kaikki valmennus mulla lajista riippumatta rakennetaan aina yksilön mukaan ja minkäänlaisia valmispohjia tms en käytä. Voimailupuolella mulla on vanhimmat valmennettavat yli 55-vuotiaita ja edelleen saadaan kehitystä aikaan ihan kovallakin tasolla. Se on aika mukavaa!
Kiipeilykaudella kiipeät ilmeisimminkin mahdollisimman paljon pihalla. Syklitätkö ulkokauteen treeniä jollain keinolla, vai riittääkö pihakiipeily?
Mä olen aivan pihalla mahdollisimman usein 😊 Sisällä vois olla fiksua kiivetä kesällä kyllä ja rakentaa varsinkin semmosta fosfaattipumppua ja submaksimaalista määräpohjaa syksylle. Mutta mä en oikein aina malta ja mulle se motivaatio rakentuu ulkokiipeilystä. Esim tänäkin vuonna oon saanu aika hyvää jälkeä aikaan kesäkeleilläkin ja se on riittänyt mulle. Kosteus on pysynyt alhaisena ja se ratkaisee mun kohdalla paljon, jopa enemmän kuin lämpötila.
Jos nahat alkaa sietämään +25 asteen lämpöä ns. kuivina, alkaa olla aika nannaa kiivetä viileämmillä keleillä sitten. Muutama erinomainen varjossa lymyilevä reitti on ollut mulle hyvä juttu ja ellen suoraan pysty aina muuvittelemaan, teen reittivoimajuttuja, asentopitoja jne. Ulkoreiteillä siis pystyy ja ehdottomasti kannattaa tehdä ihan treeniä myös.
En syklitä erityisemmin, enkä ainakaan kovin tiukoilla blokeilla. Tavoitteena on enempi rakentaa ominaisuuksia niitä tavoitteita ajatellen ja pääasiassa se on sitä kehonpainon kompensoimista eli voimaa sinne tänne. Hieman siellä on sitten talvellakin kyllä jaksoja, missä painotan enemmän maksimivoimaa perusvoiman sijaan. Tää kaikki etenee omalla kohdalla suht intuitiolla ja jotakin jo tähän ikään on tarttunut tietoakin. Tarkka ohjelma ei mulle toimi. Se kosahtaa ekassa treenissä jo. Liikaa muuttujia.
Mites talvikausi, et ilmeisimminkään ole suuri sisäkiipeilyn ystävä (kaupallisilla halleilla)? Treenaatko siis pääsääntöisesti omalla boardilla ja otelaudalla? Miten paljon sinun iässäsi pystyy treenaamaan?
En mä sisäilyä vihaa mitenkään ja tykkään treenailla ja ihan sosiaalinenkin olen. Muovi vaan ei ole lainkaan mun nahkojen ystävä. Erittäin harvoin sattuu semmonen hyväkitkainen keli sisällä ja kitka on se, mihin tän painonen mötikkä joutuu aika lujasti tukeutumaan. Jos on hyvä kitka, kiipeen, mitä haluan ja ellei oo, en pääse mitään. Aika usein on semmonen teknofiilis sisällä, kun otteet räpsyy irti ihan puskista.
Jos meen sisälle, sillon treenaan usein niiden tavoitteiden perusteella, mutta yleisessä mielessä kehitystä tavoitellen myös. Monesti mulla on eri teemoja treenille, esim: gastoneita, kompressioita, slouppereita, krimppejä… no aika usein krimppejä kyllä 😊 Pitkänä poikana on myös huomattavan usein ongelmia mahtua muuveihin ja yks teema on se lyhyyden harjoittelu.
Mä pystyn treenaamaan aika usein ulkona, mutten sisällä. Ulkona voi mennä keleistä riippuen pari viikkoa ilman lepoja, mutta ne metrimäärät on aika eri kuin sisällä. Palautukset myös ja se tuppaa sisällä sitten käymään joskus niveliin. Koitan rauhotella menoa siellä tietoisemmin. Kiipeän sisällä semmosen 2-3 kertaa viikossa ja muu treeni sitten on otevoimaa ja yleispunttia. Sitä on kiva tehdä nykyään ihan vanhojen aikojen muistoksikin, vaikkei enkkoja tuu enää paukuteltuakaan. Monesti sisätreeni on enemmän määrän tekemistä ja otetyyppivaihtelua arkeen ja kuten mainittua, en oikein jaksa syttyä projektoimaan sisällä. Omalla 50 asteen hänkkiseinällä on vanhoja vaikeita reittejä kyllä, mutta se on eri maailmaa se. Siellä kiivetessä sitten pitäs se keli olla hyvä, että sais jotain edes tehtyä.
Olet valtavan innokas avaamaan uusia linjoja. Mikä ajaa mieluummin rapsuttamaan uutta, kuin astumaan valmiiseen pöytään jo avattujen reittien muodossa?
Olen kyllä ja vaikka se varsinainen ensinousun tekeminen ei ole se juttu, mä kovasti haluan kiivetä ja kun täälläpäin noita kiviä on aika runsaasti, mikäpä siinä harjaillessa. Enemmän reittejä on enemmän reittejä. Kyllä se semmosesta ajatuksesta eniten lähtee. Joskus on vain hieman hankalaa valita kiipeilyn ja harjailun välillä, kun niitä uusia reittejä haluais putsaillakin, mutta silti haluiskin mennä tonne ja tonne kiipeemään. Silti on pakko kyllä vähän lepäilläkin ja se saattaa sitten tarkoittaa muutaman tunnin harjailua. Ei se aina ihan levolta tunnu.
Valmiiseen pöytään hyppään ihan mieluusti myös, mutta reissuja ei oikein ole tarve valtavasti tehdä tän paikallisen määrän takia. Siinä mielessä mun tilanne on aika kiva. Mukavaa muiden avaamilla reiteillä kuitenkin on kiivetä, kun niitä hienoja on niin paljon. Samalla ehkä jotain osviittaa tulee noille greideillekin. Kovasti arvostan kaikkia putsailijoita ja ensinousijoita.
Et kaihda avata eliminaattibouldereita. Onko linjalla lähtökohtaisesti väliä, vai merkitsevätkö muuvit ja vaikeus enemmän?
Mä eliminoin joskus joo ja yleensä vain kantin, jos jotakin eli en koskaan reitin varrella olevia otteita sisäkiipeilyn tapaan. Se erilainen ja innostava kiipeily siinä ratkaisee eniten eli ehkä vastaus on muuvit ja vaikeus. Jos saan vaikka ison halkeaman ympärille kolme hyvinkin erilaista reittiä sen yhden helpon crackin sijaan, on se mulle riittävän hyvä peruste eliminoida. Tai sitten, jos jossain menee helpohko reitti kantin kanssa ja tarjolla olis selkeästi vaikeampi hieno feissivariaatio, ehdottomasti teen senkin version, jos se kiipeily on mua innostavaa. Eliminaatin tulis kuitenkin olla selkee ja perusteltu, ettei olis epäselvyyksiä, mistä tää nyt sit menee. Ellei ole, en merkkaa sitä topoonkaan.
Vaikka mulla on akateeminen taidetutkinto, se pelkkä visuaalisuus ei kiipeilyssä ole mulle ollenkaan aina ratkaiseva juttu. Kivet ei oo mulle veistoksia, ne on leikkikenttä, vaikka jossain Sardinian Capo Testassa henrymoorelaisia muotoja onkin. Vaikutun ehdottomasti upeista muodoista, mutta silti saatan innostua hyvinkin tavanomaisesta reitistä, jos siinä on se jokin mulle. Aina se jokin tosin ei ole edes selvillä ekalla sessiolla parillakaan.
Löytyykö Suomesta kiipeilijöitä, jotka inspiroivat? Jos löytyy, niin ketkä ja miksi?
Tomi Nytorp nyt inspiroi ihan aina. Ketä ei? Valitettavan mukava ukko kaiken muun lisäksi. Tuohon mukavuuskategoriaan tietenkin kuuluu myös Törmän Jukka Seinäjoelta, kenen kanssa kiipeily on aina hienoa onnistui tai ei. Olishan noita paljon muitakin, sekä taitavuuden tai mukavuuden kautta inspiroivia kiipeileviä naisia ja miehiä. Mua varmaan inspiroi paljon myös se innokkuus, miten joku asiaan suhtautuu. Samoin semmonen kannustava ja myönteinen asenne muiden tekemisiä kohtaan on innostavaa. Jos dissaa tai vähättelee muita tai muuten suhtautuu tekemiseen jotenkin yliolkaisesti, se vähän harmittaa sitten.
Tarzan Bundolo! 7c from Antti Liukkonen on Vimeo.
Pystytkö mainitsemaan omat TOP-3 ensinoususi ja miksi ne ovat jääneet mieleen?
TOP-30 olis ehkä helpompi, mutta yritetään. Ei nää järjestyksessä ole.
”Tappajahigh 8A+”. Vaikka ihan aavistuksen eliminaatti, aikamoisen briljantti. Seitsemän vuoden projekti ja seitsemän metriä korkea, joten aikalailla myös henkisesti rankka juttu. Sijaitsee 400m päässä kotoa, joten aika säännöllisesti sitä koitti treenailla. Mä en kiipee vaikeita reittejä kovin nopeasti eli tarvin oman aikani kyllä mokomille. Vaikka se prosessi joskus (=usein!) on aika turhauttava, osaan nauttiakin siitä.
”Tarzan bundolo! 7c” -köysireitti, jonka Karpo-Anttikin on kiivennyt ja onhan se ihan tavattoman hieno! Sekä visuaalisesti että kiipeilyllisesti. (Karpot vahvistavat reitin ja nimen hienouden ehdottomasti!)
”Move-n-pick sit start 8A”. Tämän vuoden satoa ja jotenkin merkittävä senkin takia, että edelleen sitä ehkä kehittyy. Paljon hienoja muuveja juhlavan kokosella kivellä ja se on koko päivän varjossa. Piti hienosti yllä ulkoiluintoa myös kesällä siis.
Juu ei… Listalle mahtuisi moniakin vanhoja ensinousuja, mutta melko varmasti sinne pomppaa pari kolmekin ehdokasta nykyisistä projekteista, kunhan saan ne nurin. Eli ei… ei TOP-3 oikein onnistu… 😊
Lopuksi vielä todellisille intomielille MTK-blogiin vuonna 2016 tehty podcast, aiheena otelautailu ja kiipeilyn treenaaminen.