Tamperelainen Eevi Kokkonen on ollut jo vuosia varsinkin kisakiipeilyä seuraaville harrastajille tuttu nimi. Ennakkoluuloton asenne on vienyt neitiä myös ulkoreittien ketjuille tasaisella tahdilla ja tämän kevään Kalymnos-retkellä kellistyi vanha Nemesis ”Fun de Chichunne” Grande Grottan keivistä ja pääsimme tuoreeltaan fiilistelemään tuntemuksia.
Vanha seminemesis ”Fun de Chichunne, 8a” kellistyi kevään perinteisellä Kalymnoksen retkellä. Jäikö päällimmäiseksi tunne ”fun” vai ”helpotus”, kun edellisellä retkellä tarjoiltiin ilmeisesti retken lopuksi heartbreaker tippuminen reitin lopusta?
Päällimmäiseksi taisi jäädä tälle kertaa jonkinlainen ihmetys, kun reitti lähtikin jo ekalla yrkällä. Mutta jos noista kahdesta pitää valita niin varmaan nimen mukaan ”fun” kun tällä kertaa muistin myös projektista nauttia 🙂
Kyseessä oli ilmeisimminkin eka kahdeksannen vaikeusasteen reitti sulle, miten päädyit kyseiseen reittiin?
Joo, oli mun eka 8a. Päädyin tähän reittiin sillein hauskasti, että vuonna 2019 katselin reissun viimeisinä päivinä, että haluan kiivetä Grottan hänkiltä jonkun siistin reitin. Sitten osui tämä yksilö silmään, kun siinä oli jatkotkin valmiina, mutta isä katsoi toposta, että kyseessä on joku 8a. Päädyin sillä reissulla kiipeämään DNA:n, mutta Fun de Chichunne jäi mieleen.
Reitti on Kalymnoksen standardeilla melkoinen klassikko keskellä Grande Grottaa. Ilmeisimminkin n. 40m kattokiipeilyä ja pitää sisällään 28 jatkoakin. Miten itse pilkkoisit reitin kiipeilyllisesti paloihin ja onko sillä talon puolesta jatkot, vai pitääkö ne viedä itse?
Kyseessä on tosiaan aikamoinen jättiläinen mutta ihan super siisti sellainen.
Itse olen ajatellut reittiä just paloissa: aluksi seitsemän jatkon ”lämppäri” istumalepoon, siitä tekninen, melko lyhyt osa toiselle, tosi hyvälle istumalevolle, jossa saakin lepäillä sitten aika kauan. Siitä lähtee seuraava osa johon kuuluu ”boulderkruksi”, joka koostuu pitkistä, voimallisista muuveista ja helpohko osuus kivoilla muuveilla ja hyvillä otteilla. Sitten jatkuu ilman lepoa ”redpoint -kruksin” osuus, jossa pitää vaan tehdä muuvit hyvällä betalla ja luottaa siihen, että ne menee. Sen jälkeen on hyvä lepo ja oikeastaan levolta levolle kiipeilyä ja loppupuolella vielä pari isompaa muuvia. Sitten pääsee taas tosi hyvään, sellaiseen nojailulepoon kahden ison tippukiven väliin. Siitä alkaa ”loppusläbi”, joka on helpompaa kiipeilyä noin neljä jatkoväliä, mutta ei oikeastaan släbiä. Hauska fakta on, että ihan viimeinen jatkoväli tosiaan on ihan pystyä, melkein släbiä.
Jatkot on olleet siellä valmiina, eli käytännössä kiinteitä, kun eihän niitä kukaan jaksa sieltä poiskaan hakea joitain niistä on saanut välillä aina vaihtaa, kun ne jää jumiin tai kuluu paljon.
Miten lähdit tällaista reittimonsteria työstelemään/ millaisen projektointikaaren se piti sisällään?
Ensimmäisellä kerralla taisin roikkua köydessä varmaan 3,5 tuntia ettimässä muuveja. Sen jälkeen aika on lyhentynyt ja lyhentynyt ja aina välillä reitti on saanut lähetysyrkkiäkin. Tänä vuonna ensimmäisenä kiipeilypäivänä kävin muistelemassa muuvit ja toisen kerran köydessä olin n. 40 minuuttia linkityksiä tehden. Toisena kiipeilypäivänä reitti meni heti ekalla yrkällä 🙂
Millaisia ulko- ja sisäkiipeilytavoitteita kaudella 2025?
Suomesta on mielessä Ruhankallion ”Chuck Norris” ja mahdollisesti syksyllä SM-lead.
Jäikö retkeltä muita mieleenpainuvia reittejä taskuun?
Reissu on vielä kesken, joten saa nähdä, mitä kaikkea tulee vielä kiivettyä 🙂
Valmistauduitko varsinaiseen lähetykseen kuuntelemalla menninkäisprogeyhtyeen ”The Battle at Garden´s Gate” levyä, vai kilien määkimistä?
Taisi olla tällä kertaa kilien määkimistä ja tuulen huminaa ja tietty hymynaamavoimia 🙂