Nalle Hukkataival teki vuonna 2016 merkittävää kiipeilyhistoriaa antamalla avaamalleen ”Burden of Dreams” -reitille Lappnorin metsikössä uraauurtavan vaikeusasteen 9A/ V17. Reitti oli Nallen pitkäaikainen (nelisen vuotta kestänyt) projekti ja kulki työstövaiheessa nimellä ”Lappnor Project”.
Burden of Dremsia ollaan pidetty voimallisen ”boardityylisen” boulderoinnin prototyyppinä sen simppeliyden vuoksi. Reitti sijaitsee lähes veitsellä leikatun siirtolohkareen 45 asteisella feissillä ja pitää sisällään 5 toinen toistaan tiukempaa dynaamista krimppimuuvia. 9A -odotusarvosta poiketen reitin vaikeus ei synny otteiden pienuudesta, tai itse asiassa ei edes niiden huonoudesta, vaan otteiden oudosta sijoittumisesta toisiinsa nähden. Reittiä loppuvuodesta 2021 testaamassa käynyt krimppimonsteri Aidan Roberts selittikin, että vaikka hän pystyy olemaan suht mukavasti reitin jokaisessa asennossa, on liikkuminen otteiden välillä äärimmäisen kompleksista. Koska otteet eivät ole varsinaisesti kovinkaan incutteja, ei otteelle osumisessa ole juurikaan pelivaraa, jota voisi kompensoida esimerkiksi olkapäästä joustamalla. Muuvit ovat lisäksi erittäin pitkiä ja jalkaotteet huonoja, joten vartalon onkin oltava koko reitin ajan melkoisessa tensionissa ja tämä luonnollisesti kertaantuu muuvi muuvilta.
Hardclimbs.info on tehnyt erinomaista työtä dokumentoimalla reitin yksityiskohdat ja reitin työstöprosessin kirjoittuu muotoon artikkelissaan: https://hardclimbs.info/climbs/burden-of-dreams/
9A-kerho
BoD:n jälkeen 9A-kerhoon on tullut muutamia tarjokkaita, joista kolme ollaan ehditty jopa toistonousemaan ja osaltaan downgreidaamaan. Merkittävä ero näiden muiden kandidaattien osalta on se, että ne ovat kaikki +10 muuvisia ja siten enemmänkin voimakestävyys-, kuin voimatyyppisiä.
No Kpote Only, 9A (8C). Paljasvarvaskiipeilijä Charles Albertin ensinousema Fontsukrimppailu. Reitti toistettiin suht nopeasti Burdeniakin työstelemässä käyneen Ryohei Kameyaman toimesta, joka antoi reitille downgreidin 8C+/9A. Kolmannen nousun tehnyt Nico Pelorson taasen löysi vielä uutta kenkäbetaa ja pohti reitin olevan solidi 8C. Videon suoritteelle lienee voi antaa plussan jo 80-lukulaisesta tavasta kiivetä myös ilman padia.
Soudain Seul, 8C+/9A. Simon Lorenzin avaama istumalähtö Fontsuklassikkoon The Big Island 8B+. Reitillä on kaksi nousua Nico Pelorsonin ja Camille Coudertin toimesta. Toistonousija Pelorson pohti vaikeusasteen olevan lähempänä 8C+:saa, kun taas kolmannen nousun tekijä Coudert kääntyi 9A:n suuntaan. Reitin ensi- ja toistonousu aiheuttivat jonkinlaista kuohuntaa kiipeilypiireissä sen vuoksi, että reitin nimen takaa löytyvää Soudain Soul -kirjaa käytettiin nousua helpottamaan vasemman jalan kneepadin alla tuomassa hiukan lisämittaa…
Return of the Sleepwalker, 9A. Boulderlegenda Daniel Woodsin mestariteos Vegasin aavikoilla Red Rockseilla. Reitti on 7 muuvinen 8B istumalähtöboulder, joka linkkaantuu varsinaiseen 8C+ vaikeuden sisällään pitävään Sleepwalkeriin. Woods vietti ensinousua puuhatessaan aavikolla useamman viikon välillä itsekseen, välillä porukassa ja lopetti siksi aikaa jopa päihteiden käytön!
Alphane, 9A. Vauhdilla itseään bouldertaivaalle nostava nuori tähti Shawn Raboutou oli vuonna 2022 melkoisissa liekeissä. 8C ja 8C+ nousujen ohella Shawn avasi kaksi 9A:ta, joista ensimmäinen eli Alphane sijaitsee Sveitsin Chironicossa, joka lienee yksi maailman hoteimmista boulderlokaatioista. Joidenkin varovaisten arvioiden mukaan tämä pitkähkö boulder (reitti) koostuu krimpikkäästä 8B+/C introboulderista, joka jatkuu suoraan noin 8C+ vaikeuksisella pitkällä vasemmalle yläviistoon nousevalla teknisellä jatkolla. Reitillä on Shawnin jälkeen kolme nousua: Aidan Robertsin toisto ja Will Bosin sekä Simon Lorenzin nousut. Kolmikko on ollut omissa greidispekuloinneissaan melko varovaisia, vaikkakin Will Bosi pohti, että hänen oma ensinousunsa ”Honey Badger, 8C+” kotona Englannissa oli tuntunut vaikeammalta…
Megatron, 9A. Raboutoun toinen ja ilmeisesti kaksikon napakampi sisarus sijaitsee Coloradossa ja on noin 8C/+ istumalähtö jo aiemmin kiivettyyn ”Troniin, 8B+”. Jotain reitin vaikeudesta kertoo se, että sitä ovat työstäneet vuosia jenkkien vahvimmat jässikät Jimmy Webb, Daniel Woods ja Drew Ruana mukaanlukien. Kolmikon viimeisen jäsen Ruana kertoo työstelleensä reittiä jo kohta sata päivää… Kyseinen nuorukainen on kuitenkin kiivennyt parin viime vuoden aikana Coloradossa +100 reittiä yli 8B+:saa…
Miksi Burden on edelleen toistamatta?
Se sijaitsee Suomessa. Eli keskellä ei mitään. Luonnollisesti ammattiurheilijalle voi olla kiinnostavampaa/ psyykkisesti helpompaa mennä reissuun kohteeseen, josta löytyy satoja tai tuhansia toinen toistaan hienompia reittejä, kuten Fontsuun tai Sveitsiin.
Sää. Suomessa kiipeilysesonki keväällä ja syksyllä pitää yleensä sisällään muutaman kohtalaisen ja pari tosi hyvää päivää. Toki esimerkiksi Nallen osalta yksi sesonki meni ohi ilman yhtään hyvän kelin päivää. Eli sääikkuna vieraileville tähdille on valitettavan kapoinen.
Rapakivi. No, jokainen joka on rapakivellä kiivennyt tietää, että eihän se maailman nahkaystävällisintä ole ja toisaalta kiven liukkauden vuoksi kitkan merkitys korostuu entisestään. Spekulaatiota on herättänyt myös se, että ympäriltä hakatun rytömetsän poistuttua kivi kyllä kuivaa entistä nopeammin, mutta onko se usein jopa liian kuiva nykytilassaan? Joidenkin hifistelijöiden mukaan rapakivi tarvitsee hiukan ilman suhteellista kosteutta optimikitkaan.
Vaikeus. Tämä onkin ehkä se merkittävin tekijä. Burden on vähintään yksi maailman vaikeimmista, ellei vaikein reitti. Kuten jo aiemmin mainittiin, Burdenin jokainen muuvi on äärimmäisen vaikea ja niiden linkittäminen on vielä vaikeampaa. Tähän päivään mennessä ei ole löytynyt kiipeilijää, jolla olisi reitin muuveissa varaa pieniinkään virheisiin.
Reitin ympärille liittyi jonkinlaista mystiikkaa vuosia ja tuona aikana sitä ei maailman huippukiipeilijöistä saapuneet yrittämään muut kuin japanialaiset retkikunnat. Aidan Robertsin visiitti 2021 sai aikaan jonkinlaisen lähtölaukauksen ja viime vuonna eteläsuomalaisessa metsässä kävikin jo (varsinkin syksyllä) melkoinen vilinä. Onkin ollut mahtavaa seurata muun muassa reitistä rakennettujen replicoiden syntyä eri maanosiin. Japanilaiset tekivät jo vuonna 2019 reitin otteista omat muottinsa ns. ”Rami Haakana -metodilla”, eli valamalla otteet muottiin. Vadim Timonovin replica on vanhan liiton ”sinnepäin” tyylinen boardiviritelmä ja vuoteen 2022 siirryttiin Aidan Robertsin scannattua otteet 3D-mallinnusohjelmaan ja Core-otefirman valmistettua ne hänelle. Samaiset 3D -otteet näytti myös italialainen Elias Iagnemma saaneen käyttöönsä omalle boardilleen. Joten kaudella 2023 onkin edessä melkoinen kisailu reitin toistonoususta!
Kisa toistonoususta
Koska me Karpot olemme vannoutuneita kiipeilymedianörttejä, päätimme lanseerata kaudelle 2023 Burden-kisan! Voit osallistua kisaan veikkaamalla seuraavista kandidaateista toistonousijasuosikkiasi ja lisäksi määrittää toistonousun ajankohdan. Kandidaatti voi toki olla myös oma musta hevonen kyseisen listan ulkopuolelta.
Kisalomakkeen löydät kandidaattiesittelyjen alapuolelta!
Aidan Roberts
Aidania pidetään Alphanen toistonousun jälkeen yhtenä tämän hetken kirkkaimmista nousevista tähdistä. Kyseisen toistonousun ohella herran häkellyttävään tikkilistaan kuuluvat muun muassa ensinousut seuraaviin reitteihin: ”Isle of Wonder sit, 8C+” ja ”Superpower, 8C+” kotona Briteissä sekä ””Vecchio Leone SS, 8C+” ja ”Everything the Light Touches, 8C” Sveitsissä. Kaksi jälkimmäistä vanhoja klassikkoprojekteja yhdellä maailman suosituimmista HC-bouldersektoreista. Aidan kumppaneineen tekee myös mainioita videoita Wedge Climbing -Youtubekanavalleen. Herran Burdenprojektointia omilla 3D-scannatuilla replicoillaan voikin seurata Wedgen ja Latticetrainingin kanavalla.
Shawn Raboutou
Syksyllä Burdenia testaamassa käynyttä Shawnia voitaneen pitää yhtenä varteenotettavimmista toistonousijakandidaateista. Nuorukainen on tällä hetkellä toinen kaksi 9A:ta kellistäneistä kiipeilijöistä maailmassa (Alphane ja Megatron). Tämän kuuluisan kiipeilyperheen vesan viime kausi olikin boulderoinnin osalta ehkä yksi kovimmista kausista kenenkään osalta ikinä lukuisine. Karpot nostavat karvahattujaan myös tämän vaijerijänteen dedikoitumisen tasolle. Shawnhan peitti Burdenin lohkareen marraskuussa lainapeitteillä ja kävi ottamassa yrkkää vielä pitkälle joulukuuhun napakoissa pakkaskeleissä lumihangen keskellä. Hänen prosessiaan maailman vaikeimman boulderin kanssa voitte käydä seurailemassa youtubessa, josta löytyy tällä hetkellä ainakin mainio ensimmäisten parin päivän työstelyn tulos. Mukaan linkatussa hesarin artikkelissa Shawn mainitsee myös ekan muuvin onnistuneen ja ilmeisesti lähetys oli ollut jo joulun alla aikappas lähellä…?
Will Bosi
Will Bosi on toinen brittein saarelta parin viime vuoden aikana putkahtaneista superstaroista Aidanin ohella. Olympiahuuman jälkeen kisakiipeily jättänyt Will on niittänyt sekä köysi- että boulderreittejä häkellyttävällä tavalla. Numeraalisesti merkittävintä antia lienee kolmas nousu Alphaneen, mutta kuten jo aiemmin mainittiin Bosin mukaan hänelle oma ensinousu ”Honey Badger, 8C+” tutulla limaisella kalkkikivellä tuntui jopa haastavammalta 🙂 Jotain kiipeilyn tason noususta viime vuosina kertoo se, että viimeisimmällä syksyn Sveitsin reissulla tämä lihasten lesodius flässäsi pari 8B:tä ja oli hyvin liki flässätä maailman ensimmäisen 8C:n ”Dreamtimen”! Will ja Aidan rakentelivat ja treenailivat yhdessä Alphanen replicoiden kimpussa melko tuloksekkaasti, joten saman moodin voisi ilmeisimminkin odottaa jatkuvan Latticen treenikeivissä.
Toru Nakajima
Toru Nakajima on legendaarinen japanilainen Musta Hevonen isolla M:llä jo vuosien takaa. Tuolloin hän ilmeistyi Englantiin pikkupoikana kiipeämään läjän Gritstonen klassikoita jättäen jälkeensä omia ensinousujaan, joista osa on edelleen toistamattomia. Toru on käynyt painiskelemassa Burdenin kanssa jo kolmeen kertaan ja rakennellut kotikeiviin replican jo kolme vuotta sitten. Japanin Burden-maajoukkueen haasteena on luonnollisesti välimatka ja se, että he eivät ilmeisimminkään ole ammattikiipeilijöitä vaan Suomen reissut heitetään kevätlomaretkinä. Vahvaksi kandidaatiksi Toru noussee tämänhetkisen highpointin vuoksi. Parilla viime reissulla herra on päässyt sateiden lomassa linkkaamaan ekat kolme muuvia ilmeisesti useampaankin kertaan.
Elias Iagnemma
Italialaisen Stallionin syksyn tutustuminen unelmien taakkaan tyssäsi melko nopeasti sormivammaan, mutta aiemmat suoritteet lukuisine 8C/+ bouldereineen (mukaanlukien ”Gioia 8C/+”) ja Coren mittatilausreplica nostavat Eliaksen myös vahvaksi kandidaatiksi.
Vadim Timonov
Vadimin tilanne venäläisenä on Suomen retkeilyn osalta luonnollisesti melko haastava. Toisaalta herra on eittämättä yksi maailman vahvimmista kiipeilijöistä, joten jos maailman tilanne jostain syystä muuttuu, nousee hän varteenotettavaksi haastajaksi jo lyhyehkön välimatkan vuoksi. Vadimin ja kumppaneiden replicasetti on ehkä hiukan oldschoolimpaa osastoa, mutta toisaalta Vadimin maamies Dmitrii Sharafutdinov treenasi itsensä lukuisiin maailmanmestaruuksiin melko vaatimattomissa olosuhteissa, joten…
Ryohei Kameyama
Toinen vahva japanilaissoturi Ryohei on tehnyt Suomeen myös useampia retkiä ja viimein hyväksynyt replicalla treenaamisen merkityksen. Saamme nähdä, saataisiinko nousevan auringon maasta keväällä Lappnoriin koko maajoukkue? (Kuvitelkaa 30 japanilaista huoltotiimeineen Loviisan metsään?! toim. huom.)
Simon Lorenzi
Simon on Shawn Raboutoun ohella maailman toinen kahden 9A:n kiipeilijä ja vaikka hän ei olekaan varsinaisesti maininnut mahdollisesta Suomen retkestä, voisi kuvitella sellaisen välillä mielessä pyörineen. Haasteeksi saattaa nousta se, että hänen osaltaan suunnitelmissa on tiukka yritys varmistaa paikka Pariisin Olympialaisissa ja siihen yhtälöön ei krimppailu 5 muuvin rapakiviboardiboulderilla oikein istu.
Ryuichi Murai
Japanitrioon nostamme myös oman suosikkimme Ryuichi Murain, jonka tikkilista ei häpeä kenellekään yllä jo listatulle. Merkittävää on myös se, että muun muassa ainakin viiden 8C+ vaikeustasoisen reitin joukosta löytyy tiukkoja muutaman muuvin rypistyksiä kuten käsittämättömän hienon näköisillä muuveilla varustettu campusteluboulder ”Floatin´, 8C+”.
Andy Gullsten, Jiri Kuusonen, Tuukka Simonen, Samuel Hammer, Sami Koponen…
Suomalaisilla harmailla poneilla olisi reitille toki mahtava kotipaikkaetu kelin ja työstön osalta. Toisaalta myös toistonousu maailman vaikeimpaan boulderiin olisi ihan ok sulka hattuun?
Lopuksi
Veljekset Tommy Vänskä & Ville Kurru tekivät mahtavaa dokumentaatiotatyötä taltioidessaan Nallen prosessin BoD:n parissa ja tuosta prosessista syntyi herrojen rakkauden hedelmänä elokuva ”LAPPNOR PROJECT – A Documentary About Not Giving Up”. Mikäli et ole vielä tähän kiipeilyelokuvaklassikkoon törmännyt, suosittelen sen vimeosta lataamaan osoitteesta: https://vimeo.com/ondemand/thelappnorproject17
Bonuksena Legendan itsensä ajatukset muutama tunti ensinousun jälkeen vuonna 2016. Hatut päästä vielä näin vuonna 2023.
The Night Of – A Supplement to The Lappnor Project
http://thelappnorproject.com
The Night Of – A Supplement to The Lappnor Project from Blue Kangoo Films on Vimeo.