Reitti: Melankolia
Vaikeus/ korkeus: 7B+, 3m
Sijainti: Mellunmäki, Itä-Helsinki
Ensinousija: Martin Nugent
Ajankohta: 1995
”Ensimmäiset Greidissään” -juttusarjan kolmannessa osassa päädymme Itä-Helsinkiin, tarkemmin sanottuna Mellunmäelle. Retken tavoitteena on tutustuminen reittiin, joka on toiminut itse asiassa motivaattorina koko juttusarjaan. Kyseinen legendaarinen reitti on ”Melankolia”, Suomen ensimmäinen 8+, eli ranskalaisittain 7B+. Me Karpot voisimme väittää, että reitin ensinoussut Martin Nugent onkin osaltaan syypää siihen, että boulderointi alkoi tuolloin 90-luvun puolivälissä löytää Suomessa uomiaan omaksi lajikseen, eikä ollut enää pelkästään treenimuoto ”oikeaan” kiipeilyyn. Mellunmäen (ja Koivusaaren) rooli boulderoinnin kehityksessä näkyi merkittävästi myös siinä, että reittien profiilit alkoivat löytää tietään myös kivien ja kallioiden hänkkääville sivuille. Lähdimmekin selvittämään miten tähän tilanteeseen “Mellareilla” päädyttiin. Tarkempaa analyysiä Martinin mittavasta urasta kiipeilyn parissa pyritään jatkamaan talven aikana myös podcast-haastattelun merkeissä.
Nykyisellään Martin on +50-vuotias perheenisä joka opettaa lukiossa historiaa ja yhteiskuntaoppia. Martinin tie kiipeilyn pariin kulki 80-luvulla suositun pastellisävyisen freestylehiihdon kautta. Hiihtohommia Martin puuhasi joitain vuosia melko tosissaankin, kunnes hän tutustui kiipeilyyn ja se oli menoa. Kiipeilypuuhiin hänet tutustutti isoveli, joka oli vuonna -87 löytänyt Interrailretkeltä köyden ja valjaat ja otti pikkubroidin mukaan Myllypuron kallioleikkauksia koluamaan. Kesällä -89 velipoika oli reissuun lähtiessään jättänyt One Sport -tossunsa kotiin Martinille lainaan ja loppukesästä tossut oli kiivetty veljen iloksi puhki.
90-luvun alussa nuorukainen pääsi pikku hiljaa isojen poikien völjyyn treenailemaan Graniin ja tutustumaan suomalaisen kalliokiipeilyn antiin. Graniin pikku hiljaa kasaantunut toisen sukupolven harrastajaporukka jatkoi treenifaciliteettien kehittämistä boulderluolien kehitystyöllä, josta loppujen lopuksi päädyttiin vuonna 2002 Skeyn nykyiseen Pasilan caveen. Tätäkin evoluutiota pyrimme myös valottamaan myöhemmin lisää…
Martinin ohella tämä uuden aallon nuorukaisporukka alkoi viedä kiipeilyn treenaamista puolitotisempaan suuntaan löydettyään esimerkiksi Ranskan maajoukkueen treenivinkkejä alan lehdistöstä. Legendat kertovat myös kyseiseen ajanjaksoon kuuluneista ei ihan niin hyvin toimineista treenimetodeista, kuten järjettömistä painon alaskiristämisistä… Innokkuudesta treenaamiseen ja sen myötä myös kisaamiseen Martinin osalta kertoo se, että vuonna 2008 hän oli PM-kisojen finaalissa melkoisen kovassa seurassa (Nalle Hukkataival, Magnus Midtbö, Tomi Nytorp). Martin pohtiikin, että tuota lähemmäs hän ei maailman kärkeä ole päässyt, tahi tule pääsemäänkään 🙂
Kondiksen ja tason noustessa Helsingin perinteiset ulkomestat (Taiski, Haaga, Pihlis…) olivat joidenkin vuosien jälkeen kahlattu läpi ja nuorukaisilla oli kova tuska löytää järkevien kulkuyhteyksien päästä uutta ja mahdollisesti jopa vaikeampaa kiivettävää.
Mellunmäen boulderit löytyivät Martinin silloisen tutun kautta, joka asui kulmilla ja kertoi heidän takapihallaan sijaitsevista kivistä ja muureista. Martin kävi tutustumassa paikkaan ja oli välittömästi melkoisen innoissaan. Kävi ilmi, että paikalla olivat käyneet vanhan koulukunnan edustajat (Jarkko Perkiökangas ja Jere Seppä), mutta he olivat tuominneet paikan liian matalaksi ja ei ihan niin hyväksi. Uuden aallon nuorukaisille paikka oli kuitenkin kuin karkkikauppa ja projektit jopa näyttivät melkein samalta, kuin kovat boulderit ulkomaisten kiipeilylehtien uutisartikkeleissa.
Teräsharjat (ja kansalaistottelemattomuuden nimissä myös pokasahat) lauloivat ja 90-luvun alussa suurin osa alueen reiteistä saivat ensinousunsa. Martinin silmään olivat pistäneet nykyisten Metropoliksen ja Melankolian linjat, joista nuori mies oli enemmän kuin innoissaan. Metropoliksen ensinousun Martin sai aikaan syksyllä 1994 ja jo tuolloin oli vahva tunne, että toinenkin linja on mahdollinen. Martin oli projektista niin innoissaan, että oli joulun pyhinä raahannut isänsäkin kiveä ihastelemaan lumihangen keskelle. Kevään tärkeimpänä viimeistelyharjoituksena toimi kevättalvella -95 Keravan kiipeilijöiden järjestämä kiipeilykisa Vikingin autolautan autokannella. Kyseessä oli seinälle rakennettu pitkä poikkari, jossa voittaja ratkaistiin luonnollisesti pisimmälle kiipeämällä. Vielä tuolloin niskalenkin nuorukaisesta otti Granin poikkarilla sormensa vahvistanut Kari ”Pooli” Poti ja voitti kisasta melko mukavan suuruisen matkalahjakortin. Kisasta ja sen tuloksesta sisuuntunut Martin marssi kuitenkin Mellareille ja Suomen ensimmäinen 8+, eli ”Melankolia” näki sen myötä päivänvalon.
Reitti on yksi suomalaisen kiipeilykulttuurin ikoneista ja kuten 27cragsin reittikuvauksessa lukee, se pitää sisällään vähintään yhtä monta tarinaa, kuin sillä on nousijoita. Tarinoita voi halutessaan luonnollisesti jakaa postauksen kommenttiosioon.
Videolla analysoimme ensinousijan kanssa Mellunmäen reittien nimien syntyprosessia ja extroissa löytyy videomateriaalia Melankolian ohella myös useista muista klassikoista.