Boulderointi, Pohjoinen ulottuvuus
Oulun Caven jokavuotisella retkellä Lofooteille kiivettiin tänä vuonna muutakin kuin ”Springflota”. Merkittävimmistä sendeistä vastasi ilmeisimminkin Antti-Jussi Lesonen joka tikkasi kaksi saarien klassikkoa ”Sunshine, 8A” ja ”Blue Skies, 8A/+”. Kotona Luohualla kellistyi vielä syyskitkoilla ”Fat Hippo, 8A”, jolle Antti-Jussi olisi valmis antamaan käytetyn efortin perusteella vaikkapa plussan perään.
Samaisella kivellä pysyttäessä kiven loputon projektitarjonta väheni yhdellä, kun Simosen Tuukka päihitti ”Hirven taivaan” istumalähdön. Pyllymaasta lähtö nostikin greidiä napakasti 6C:stä noin 8B:n kantturoille. Ouluhan on perinteisesti ollut melko joustava paikka boulderoinnin etiikan osalta ja Tuukka pohtii, että pepun alle voi kasata nykytyyliin sen verran padeja, kuin sydän sanoo…
Pekkalan Ruusu ja Hammerin Pamu käyttivät Rovaniemelle paluun jälkeen syksyn viimeiset kitkakelit hyödykseen boulderoinnin merkeissä. Pariskunnan (ja monen muun) sydän on läikehtinyt Simon pienen piskuiselle, mutta kivenlaadultaan timanttiselle boulderalueelle. Pamun vuosihan on ollut melkoinen ja hän jatkoi samaan syssyyn tyhjentämällä koko alueen boulderit muutamalla sessiolla. Myös Ruusun kondis siirtyi suht nopeasti köysimoodista sen harjoitteluun ja tikkilistalle päätyi kauden vika sessiolla upea ”Soul Food Taqueiria, 7C”. Simon access-tilanne on herkähkö, mutta ajo-ohjeet voinee saada Oulun caven instaviestin kautta, jos vannoo kautta kiven ja kannon käyttäytyvänsä asiallisesti. Pariskunnan bonusmaininta yksittäisestä superhienosta boulderista kuuluu tällä kertaa Oulun ja Rollon puolivälistä löytyvät Kirakkajuppura-sektorin ”Juppura, 7A+” reitille, varsinkin sen jälkeen kun Samuel läpytteli reitin istaaltaan lähtien nostaen vaikeuden jonnekin 8A:n korville.
Boulderointi, Itä-Suomi
Itäisen Suomen toistonousulähettiläs Filip Väätänen on jatkanut toistonousujen metsästystään, mutta samaan kerhoon alkanut myös kartoittaa alueen lukuisten projektien tarjontaa. Juvan suunnassa nuorukainen käväisi loppukesästä krimppailemassa Romppaisen Samin ensinouseman kattolinjan ”Cabin Fever, 8A” ja ihastui samaisesen kivirykelmän voimalliseen, mutta samalla tekniseen projektiin. Pääsimmekin melko tuoreeltaan kysäsisemään herran omia mietteitä ensinousuprosessien erosta toistoihin.
Sulla on ollut missio toistonousta Kuopion seudulta mestari-Romppaisen toistettuja ja toistamattomia linjoja. Syksyllä missio laajeni myös projektien osalta Juvalla, kun avasit vanhan projektin joka kantaa nyt nimeä ”Tempt not the blade 8A+”. Minkäslaisesta reitistä on kyse?
Näin on ja missio on edelleen käynnissä. Aikaisempaa enemmän oon innostunut tän vuoden aikana oikeesti vaikeista projekteista. Valitettavan vähille jäi kuitenkin tän syksyn kiipeilyt, mutta minkäs näille mahtaa.
”Tempt not the blade” muodostui tosiaan kiinnostuksen kohteeksi, kun kävin itse mestarin kanssa paikalla pyörimässä ja sain vihiä kyseisestä projektista. Oikeastaan kiipesinkin sen jo ensimmäisellä kerralla puudäbin kera, eli tiesin sen menevän kyllä. Montaa muuvia ei kyseisellä reitillä ole, mutta pari niistä on aika napakkaa. Alkuun pari helpompaa läpsyä ja toukkarointia, sitten perään korkee ja herkkä heelhook, josta pitkä ja hidas lukottelu hämäävän huonoon listaan. Siitä sitten haetaan hyppyasento ja ei muuta kun all-out dyno lipalle. Toisella kertaa rikoinkin yhden otteen hyppyasennosta ja ehdinkin lannistua reitin menemisen suhteen. Muutamalla yrkällä kuitenkin löytyi uusi, mutta hieman vaikeampi ja paljon aikaisempaa kiikkerämpi hyppyasento. Videolta tietenkin näkee parhaiten millasesta reitistä on kyse, mutta eipä sekään oikein näytä kyseisen reitin yksityiskohtia ja hienouksia.
Nimi oli ilmeisesti mielessä jo työstövaiheessa, mikäs sen taustalla vaanii?
Nimen keksin tosiaan pikaisen yrkkäilyn jälkeen jo ekalla sessarilla, kun huomasin puiden olevan melko däbiherkkiä lopun dynossa. Juurensa nimi saa siis Judas Priestin ”The Sentinel” biisistä. Miun osalta kyse on kuitenkin kiipeilyetiikasta ja luonnon arvostamisesta. Eihän puita nyt ruveta kaatelemaan reitin vierestä vaan sen takia, että saa itse reitin kiivettyä, kun reitti on selkeästi kiivettävissä muutenkin.
Ennätit samaisessa mestassa kiivetä myös ”Cabin Feverin, 8A” ja Karviolla Taubelin Martinin avaaman ”Puhalluskokeen, 8A”. Mitäs kyseisistä reiteistä tykkäsit?
Juvan ”Cabin Fever” on aivan huikeaa, jyrkkää voimakrimppailua ja rehdin napakkaa kiipeilyä loppuun asti. Kenties tyylissään Savon parhaimmistoa, kannattaa kuitenkin varautua Savo-greidaukseen 😉
Karvion ”Puhalluskoe” on taas kunnon kompressiokränkkäystä alun hienolla huukilla maustettuna. Ihan kelpo linja sekin. Karvion megaprojekti selkeästi vie parrasvaloa tältä.
Simosen Tuukka käväisi syksyllä avaamassa Viitaniemestä legendaarisen dynoprojektin, jolle tämä dynojen erikoismies antoi nimen ”La Princesse” ja suuntaa-antavan greidin 7C+. Olet itsekin reittiä testaillut, ovatko toiset 7C+:sat vain toisia hiukan napakampia 🙂
Kova veto Tuukalta ja videolta ei kyllä saa selvää miten vaikeasta reitistä on oikeasti kyse. Tuukan kanssa onkin ollut puhetta reitistä, muuveista, greidistä ja sittarin lisäämisestä. ”La Princesse” olikin Viitiksen viimeisiä itsenäisiä kiipeämättömiä linjoja, eli ihan mega siistiä saada sille vihdoin nousu.
Mitä nyt greidiin tulee, niin mielestäni tuo lienee kahden plussan verran vaikeampi, mutta minkäs näitä tietää. Reitin vaikeushan tulee otteiden huonoudesta dynossa, eli ylimääräisistä voimareserveistä on kyllä hyötyä. Hiton hieno reitti kyllä ja aion varmasti käydä sen toistamassa ja antamassa sittikselle myös kunnon yrkkiä.
Ikä ei Idässä edelleenkään ole este, ainakaan Juha ”Jolli” Ollin osalla. Muutamien kymmenten ensinousujen timakimmasta päästä löytyvät 2024 loppuvuoden lisäykset ”Sport massacre sit start, 8A” ja kompressiopläjäys ”Dessert eagle sit start, 8A”. Huhun mukaan jälkimmäistä varten herra jopa harjoitteli varta vasten… Ikämieskerhossa pysyessä Kuopion vahva herra Martin Taubel käväisi Nunnanlahdessa ”Mahjonggin, 8A” verran.
Ei ihan niin iäkkään osaston hienoista suorituksista vastasivat muun muassa Jussi ”resupekkain” Pekkanen nousullaan vanhaan romppaisklassikkoon ”No ei tarvihe minua varten ruveta keittelemmään, 8A” ja Taubelin perheen nuorempi, vaikkei yhtään vähemmän innokas Noah lähetyksellään voimakestävyystestpiissiin ”Alkaline species, 7B+”.
Joensuu on perinteisesti ollut kuuluisa uskomattomasta kivenlaadustaan ja Koivenvaara ei tähän liene tee poikkeusta. Ainakaan Miko Hirvosen mielestä, joka kävi nautiskelemassa Koposen Samin aikanaan avaaman ”Osallistumispakko, 8A” kantin hivelevistä muodoista. Kyseiseen reittiin Simosen Tuukka on myös lisännyt istumalähdön, jonka yksi muuveista pitää sisällään pinchin, jonka käytettävyyttä parikin suomalaista kiipeilylegendaa pitivät aikanaan futuristisena, ellei jopa mahdottomana…
Boulderointi, Keski-Suomi
Sormivammaa kuntouttava ja aina itsensä mintissä pitävä Jere Hurtig täydensi Paavalinvuoreen Jyväskylän seudun jo ennestään mittavaa bouldervalikoimaa upean näköisellä ”Päijänne, 8A” reitillä. Reitin sijainti kukkulan päällä järvimaisemalla ei myöskään häpeä monen muun reitin rinnalla… Jättäkää Jeren Instaan seuraamispyyntö ja tsekatkaa video sieltä 🙂
Tampereen suunnalla Setälän Nea tiputteli syksyn aikana Jyväskylän retkien välissä paikallisista klassikoista ”Anonyymin, 7B+” ja ”Vesipesun, 7C+”. Kyseiset radat lähetti myös Jonna Päivänurmi. Klassikko-osaston noususta Mäyrävuoressa vastasi Otto Kopperoinen ”VeTo Productionin, 8A” sendillä.
Vakuuttava Comeback, Veikka Volotinen
Veikka Volotisen lämminhenkinen habitus on lämmittänyt Karpojen mieltä jo pikkupojasta saakka ja nuorukaisen polven rikkimeno keväällä kismitti myös myötätunnon merkeissä tästä syystä melkoisesti. Mutta runsas into, määrätietoinen kuntoutus ja kehossa vielä noilla ikävuosilla puksuttava kasvuhormonin tuotanto auttoivat Veikkaa palautumaan lähetyskondikseen hämmentävänkin nopeasti. Päätimmekin kysäistä mitä loppukauteen kuului.
Syksyn kiipeilyt sujuivat ilmeisimminkin aika mukavasti, kun lähtökohtana oli loukkaantuminen kesän alussa. Mitäs siinä kävi ja miten kuntoutus sujui?
Huhtikuun lopulla mulla repesi kierukka polvesta kiivetessä. Ei siinä sinänsä mitään erikoista käynyt. Kyykkäsin släbillä jalan päälle ja kierukka sanoi itsensä irti. Kierukkaan tuli ns. kassinkahvarepeämä ja se sitten parsittiin takaisin kasaan. 3kk liikuntakieltoa ja kuntoutusta meni aika hyvin ja käytännössä koko ajan oltiin aikataulua vähän edellä kuntoutuksen suhteen. Vieläkään polvi ei ole palautunut ihan kokonaan normaaliksi, mutta sen kunto menee jatkuvasti eteenpäin.
Kesän varmaankin merkittävimpiä hetkiä koettiin hienonnäköisen ensinousun kanssa? ”Dipsomaniac Hideout, 8A+” mitäs reitti on syönyt ja miten ensinousuprosessi sujui?
Dipsomaniac Hideout on Seppälän Oton löytämä ja putsaama reitti, propsit hänelle hyvästä löydöstä! Reitissä on 7A:n seisomalähtö ja vaikeampi istumalähtö, joka tuo reittiin viisi tai kuusi muuvia lisää krimpikästä kiipeilyä hyvällä kivenlaadulla Pirkkalan standardeilla. Ensinousu itseasiassa tapahtui heti ensimmäisellä sessiolla. Otto oli tuosta reitistä mulle puhunut jo kesän aikana ja mainostanut, että ”Se voisi sopia sun tyyliin”, ja niinhän se tosiaan sopi. Löysin reitin alkuun vähän suoraviivaisemman betan, kuin mitä Otto oli yrittänyt. Jos tykkää krimpata lujaa, niin kannattaa ehdottomasti käydä laittamassa tämä omalle tikkilistalleen.
Syksyn tikkilistalle tarttui mainioita klassikoita, kuten ”Kellarijengi, 8A” Turussa. Jäikö näistä kesän muista tikeistä joku/ jotkut merkittävinä mieleen? Jos jäi, niin miksi?
Tältä syksyltä kyllä mieleenpainuvin ja jossain määrin jopa merkittävin reitti oli Pinsiön klassikko ”Grand Slam”. Reitti on vähän korkea 7A, jonka viimeinen muuvi on kruksi. Kierukan repeämisestä jäi tiettyjä henkisiä blokkeja, jotka ovat pikkuhiljaa karisseet pois, mutta tällä reitillä kyllä aidosti pelotti tippua. En ole ennen kokenut samanlaista tunnetta seinällä. Sendiin vaadittiin hyvää henkistä valmistautumista ja onneksi Otto oli jälleen mukana tsemppaamassa. Palkintona sendistä tuli hyvä määrä itsevarmuutta ja luottoa kuntoutettuun polveen. Tästä on hyvä jatkaa henkisen puolen työstämistä.
Kerkesit käydä ottamassa tyypit myös Annan ”Maniasta”. Mikäs fiilis sen osalta jäi päällimmäiseksi mieleen, pitääkö valjaita laittaa ensi kesänä useamminkin jalkaan?
Harmittaa, että loppukesän/syksyn aikataulut ja kelit eivät antaneet mahdollisuutta useampaan sessioon Manialle. Se reitti on siisteimpiä mitä olen koskaan päässyt kokeilemaan ja on kyllä ensi keväälle ensimmäisenä mielessä. Kyllä mä näen tässä aivan oikean riskin sille, että Manian projektointi avaa ihan uuden ulottuvuuden mun kiipeilyyn ja innostaa lähtemään tutkimaan mitä kaikkea Suomen kalliot tarjoavatkaan. Odotan innolla mitä ensi vuosi pitää sisällään.
*Toimituksen lisäyksenä tämä muuramelainen pronssisoturi tikkasi lyhyehköllä Alban retkellä pari uutta kasia ja nelisenkymmentä seiskaa…
Boulderointi, Etelä-Suomi
Emmi Rautkylä special
Etelä-Suomen boulderointiin on liittynyt jo monen monena vuotena supernainen Emmi Rautkylä, jonka kauden 2024 yksi kohokohdista oli Suomen toisen 8A-boulderin ”Kellarijengi” lähetys. Tämä suoritus sai Karpojen karvahattujen karvat pystyyn ja meidän olikin pakko lähestyä rautarouvaa muutamalla kysymyksellä.
Kausi 2024 on tarjoillut sinulle parastaan, olkapäät eivät ilmeisesti enää vihoittele?
Jos saisin euron joka kerta kun joku vetää tuon johtopäätöksen… Ulkokausi 2024 on kieltämättä ollut hyvä, mutta ihan samanlaista helv***n olkapääjumppaa, lihaskalvohoitoja, lepoa ja kipulääkkeitä se on vaatinut kuin aiemminkin. Hänkkiä pystyn kiipeämään ihan hyvin, mutta yläkropan liikkuvuus on nivelrikon ja jatkuvan tulehdustilan vuoksi niin rajoittunut, että sisäkulmat ja useimmat suoran seinän hipsuttelut ovat yksinkertaisesti mahdottomia. Pitää valita taistelunsa, mutta niinhän se aina menee. Kiduttajan eli faskiahoitajani sanoin, normaalilla ihmisellä pystyy erottamaan olkapään alueelta eri lihaksia, mutta mulla on yksi lihaklöntti, joka alkaa alaselästä ja päättyy sormiin 😂
Kesä ja alkusyksy olivat monen mielestä melko mähmäsiä, eikö keli vaikuta sinuun vai menitkö vain niin mukavuusalueella, ettei ollut väliä?
Kesä oli lämmin, mutta tarvittaessa kiipesin yöaikaan tai aikaisin aamulla, yöpyminen Skodan takaloosterissa tuli tutuksi ja oli yllättävän hauskaa! Syksyllä piti malttaa antaa boulderien kuivua sateiden jälkeen, mutta toisaalta lepo teki myös hyvää. Köysitouhut hylkäsin nopeasti kiipeilykaverin puutteen ja ilmankosteuden takia.
Kaikkien kovin sendien ohella tikkilistalle tarttui Suomen toka 8A, eli melkoinen superklassikko ”Kellarijengi” Turussa. Miten kyseisen pala historiaa päätyi työstön kohteeksi?
Ko reitti ei ollut millään tavalla todo-listallani, mutta kun kuulin, että Tampereen kova naismafia oli käynyt projektoimassa sitä, päätin mennä mukaan selvittämään, olisiko mitään tehtävissä.
Kuvaatko vielä reittiä ja työstöprosessia?
”Kellarijengissä, 8A” (FA Tomi Nytorp 2001) kiivetään alhaalta luolasta hieman mutkitellen kiven päälle. Otteet ovat pääosin hyviä kruksia lukuun ottamatta. Alussa saa varsinkin lyhyenä jäpittää ihan huolella lähes vaakatasossa. Pienen hypyn jälkeen on tekninen ja hieman mentaalikruksi, ja sen jälkeen pitää jaksaa vielä muutama pitkä powerimuuvi ennen kuin on topissa.
Ensimmäisellä Turun reissulla lähinnä tutustuin reittiin. Toisen session jälkeen kaikki muuvit olivat kasassa. Kolmannella sessiolla kiipesin sitä useamman kerran kahdessa osassa ja sain varmuutta kruksiin. Hieman lisää hiomista ja mikrobetaa kunnes viidennellä sessiolla pääsin vihdoin alusta ohi kruksin ja samalla vauhdilla kiven päälle.
Oli todella hauskaa työstää reittiä porukalla Teresa Lämsän ja Jonna Päivänurmen kanssa, vaikka lopulta kaikkien betat olivatkin hieman erilaisia. Itselleni reitti ei missään nimessä tuntunut vaikeimmalta kiipeämältäni. Esim. kesäkuussa tikkaamani ”Luonnonlaki” oli paljon vaativampi muuvien ja linkkausten suhteen.
Jäikö kauden toisesta puolikkaasta muita erityisiä reittejä mieleen ja jos jäi niin miksi?
Lohjan Haukkarilla tuli vierailtua monesti, kun päädyin Taavi Hupposen ketterän sendin innoittamana työstämään ”Raadelmaa, 8A” (FA Pasi Partanen, 2020). Itselleni vaikeita muuveja oli useita, ja tuntui upealta tikata reitti, jota olin kokeillut parin sessarin verran 4 vuotta sitten ilman minkäänlaista tsäänssiä!
Masalan Gruvbölen upealla hänkkiseinämällä kiipesin muutamia linjoja, joista ”Nitrosirkus, 7C” oli mieleenpainuvin oman erikoisbetani ja ilmavan topoutinsa vuoksi.
Vaasan Kolkin ”Uruk-hai, 7C” oli kiinnostanut jo pitkään ja osoittautui todella hyväksi radaksi. Vahva suositus, jos siellä päin liikkuu!
Kauden hienoimman miljöön tarjosi Mäntyharju, jossa ehdin valitettavasti kiivetä vain yhden linjan ”Why Walk When You Can Run, 7C+”ennen kuin sade yllätti. Sinne aion ehdottomasti palata ensi vuonna!
Onko talvelle suunnitteilla skaboja tai reissuja?
Talvelle ei ole suunnitteilla skaboja ja seuraavat reissutkin ovat vasta Fontsu keväällä ja Rocklands kesällä. Talvella yritän laajentaa käsieni liikeratoja ja treenata pitkästä aikaa ihan systemaattisesti. Toivon myös pääseväni hiihtämään ja laskettelemaan lasten kanssa. Yksi projektikin on vielä kesken, mutta saa nähdä, mahdollistavatko keli ja kondis sen viimeistelyn vai jääkö ensi vuoteen…
Tommi Haapala, aikuisessa iässä tasaisen nousun tie?
Nykyisten treenifaciliteettien mahdollistamana tuntuu, että lähes joka toppahousu nostaa tasoaan rakettimaisesti lyhyessäkin aikaa. Kun harjoitusvuosia taasen on takana jo lukuisia ja taso on kansallista kärkeä, miten ihmeessä saada paikat pysymään kunnossa ja vielä kehitystäkin pitäisi saada aikaiseksi. Miten tämä yhtälö voi toteutua, siihen lähdimme selvittämään vastausta ikinuorelta Tommi Haapalalta.
Kauden ilmeinen päätavoite ”Globalist, 8B+” antautui lokakuun alussa. Millaisen taistelun sendi vaati ja pitikö siun valmistautua reittiä varten jotenkin spesifisti?
Kokonaisuudessaan 15 sessiota ja aika lailla vuoden päivät siihen sai kulumaan. Viime syksynä käväsin 4 sossiota tavoitteena tehdä kyseisen boulderin kruksi, mutta se osoittautui syksyllä hiukan liian vaikeaksi.
Talvella treenailtiin kilterillä + voimaa salilla, kevätkausi alkoi viikon pikaisella Albaracinin reissulla, minkä lisäksi yritin kisailla SM- ja PM-bouldereita. Kevätkitkojen saapuessa kävin muutamia sessioita uudelleen Globalla katsomassa mille boulderi näyttää.
3-4 sessiota kävin ilman juuri minkäänlaista progressiota, mutta onneksi ei ollut näköpiirissä muita projekteja, niin jaksoi jatkaa työstöä. Kiipesin keväällä paljon helpompaa 7B-7C välin reittiä, mikä tasapainotti hyvin vaikeemman pään projektointia. Kevään viimeisillä sessiolla kruksi aukesi ja pystyin tekemään sen 3-4 kertaa putkeen ja saman tien seuraavalla sessiolla tipuinkin jo alusta lähtien toppimuuveista. Siitä alkoikin siten helteet ja käteen jäi lohdutuspalkinnoksi 7C/+ ”One love” ja ”Season of Rain”.
Kesällä Rocklandsistä vauhtia ja takas kilterin ääreen. Kevään onnistumisien perustella en tarvinnut kun muutaman hyvän päivän syksylle, mutta joka tapauksessa treenailin juuri ennen hyvien kelien alkua roikuntoja pienilla 8-10mm listoilla.
3 sessiota käytiin topista tippumassa. 4:llä sessiolla kiipesin lopun kahteen kertaan lämmittelyn loppuun, jonka jälkeen olin varma, että parilla seuraavalla yrkällä menee toppiin. Yhden yrityksen otin fliisi pällä ja tulin alas samasta toppi muuvista mikä oli kummitellut useita sessioita, mutta tällä kerralla tiesin mitä muuttaa. Varmistin Janilta, että kamerat on valmiina 🙂
ja kiipesin ylös.
Onko kysseinen reitti hienoin Suomen napakammista reiteistä (8B->) / jos on, niin miksi?
Kyllä se varmasti hienoimpiin kuuluu. Globalisti on muuveiltaan todella mielenkiintoinen. Alkuun näyttää ja tuntuu todella runttaamiselle, mutta todellisuudessa itselle osoittautui tekniseksi ja asentoherkäksi ongelmaksi.
Sie olet pitänyt paikat ilmeisesti kunnossa, sillä olet pystynyt paukuttamaan lähetystyötä koko kauden. Missä salaisuus? Mitkä muut reitit kauden ajalta nousevat mielen erityisinä?
Pienistä haavereista ja rasituksista huolimatta 😉 kohtalaisesti pysynyt kunnossa. Mitään salaisuuksia varsinaisesti ei löydy. Mukana varmasti hyvää tuuria ja jos ei loukkaanu ja käy riittävästi kiipeemässä, niin kyllä niitä reittejä menee lopulta.
Mieleen painui ensinousu, jonka tein Lahden suuntaan ”Roof of the Darkness assis” nimeltään. Pieni kattopätkä napakalla istumalähtomuuvilla, heelhookkia ja krimppiä.
Lisäksi käytiin syyslomalla Itä-Suomessa kavareiden kanssa. Siltä reissulta jäi ”Localisti, 8A” mieleen. Muistui myös matkan aikana mieleen kuinka hienoa kiipeilyä Suomesta vielä löytyy, kun jaksaa Kehä 3:n ulkopuolelle lähteä 🙂
Rocklands reissulta jäi myös mieleen ”The Hatchling, 8A” näyttävyydeltään ja kysseinen boulderi tuhoutui kesän aikana, niin oli hienoa saada se kiivettyä.
Joko tulevaisuutta silmällä pitäen on löytynyt seuraava projekti? Olisiko aika siirtyä viimein kunnolla köyden päähän?
Mitään varsinaisia projekteja ei ole vielä valittuna. Sipoon alueelta löytynee vielä muutama 8B/+ mitkä kiinnostaa ja Itä-Suomen suunnilla on paljon lisää kiivettävää. Lisää projekteja tulen varmaan hakemaan ulkomailta ja siihen nyt seuraavat lomat varmaan tulee menemään.
Tänä vuonna olin todella laiska siirtymään köydelle. Ehkä sitä ensi vuonna taas yrittää katsella, jos kiinnostus köydelle iskisi.
Kauden komeetta, Markus Sojakka
Fanaattiset kiipeilyn sosiaalisen median seuraajat (ja Helsingin skene) ovat päässeet tekemään viimeisen parin vuoden aikana havaintoja superinnokkaasta joka paikan sojahtelijasta, elikkäs Markus Sojakasta. Tämä nuorukainen on kärsinyt kiipeilyuran aloittamisesta saakka enemmän tai vähemmän sormivaivoista, mutta korvannut pienet kolotukset mittaamattomalla innokkuudella. Päätimmekin kysäistä herralta itseltään, kuka on Markus ja mistä into kaikkeen fyysiseen touhuun kumpuaa.
Kuka on Markus Sojakka ja miten/ milloin olet päätynyt kiipeilyn pariin?
Vaikein kysymys heti alkuun :)) Asun Helsingissä ja opiskelen Helsingin yliopistossa matikkaa, joten mut voi varmaan luokitella opiskelijaksi. Kiipeilyn taisin alottaa 2019-2020 vaihteessa. Muutaman kerran kävin kokeilemassa ja aika nopeesti siitä tuli sitten pakkomielle. Eihän niitä reittejä voinut jättää kiipeemättä, kun oli saanut jo osan reitistä kiivettyä. Ja koska oon aina tykännyt kaikennäkösistä haasteista, niin tällänen tasohyppelypeli oikeassa elämässä oli ihan täydellinen laji meikälle.
Sulla on ollut ilmeisesti aiemmin sormivammoja jonkin verran, mutta onko ne nyt selätetty, kun kausi 2024 on ollut melkoista ilotulitusta reittien määrän ja vaikeidenkin suhteen?
Joo, sormivammoja on varmaan aika ennätyksellinen määrä näin vähän aikaa kiivenneiden keskuudessa. Laskeskelin 12 tai 13 pulleyvammaa neljän kiipeilyvuoden sisällä, kaikki 2-9kk kestäviä. Nyt viimeset neljä viikkoa sormet on ollut suht kivuttomia, mikä on pisin streakki puoleentoista vuoteen! Aika paljon joutuu nykyään himmailemaan, mutta ehkä se on vaan sitä, että on oppinut varomaan tarpeeksi. Onneksi monet reitit ei vaadi ihan terveitä sormia ainakaan ulkona, kun voi ottaa kitkalla ja jaloille saa enemmän painoa kun sisällä.
Tiukkojen toistonousujen suhteen olet melkoisen innokas ensinousija. Mitkä kauden ensinousuista nousevat mieleenpainuvimmiksi ja miksi?
Joo, ensinousut on kiinnostanu kiipeilyssä ehkä eniten. Taisin ekoina ulkoreitteinäkin kiivetä joitain ensinousuja! Tänä vuonna ensinousuista mieleenpainuvimmat on varmaan Zeus ja Entrapment. Jälkimmäinen siksi, että se on itelle ehkä vaikein reitti mitä olen kiivennyt ja Zeus oli aika selkeä Kingline, jonka olin pari vuotta sitten löytänyt.
Entäpä nuo muiden kiivetyt reitit, listalta löytyy kauden ajalta kymmenkunta reittiä välillä 7C+ – 8A+. Mitkä näistä reiteistä nousevat päällimmäisinä mieleen ja miksi?
Ne reitit mitkä olisin kaikista eniten halunnut kiivetä, jäi kyllä tällä kertaa kiipeämättä olosuhteiden ja sormivammojen takia. Mutta niistä mitä sain kiivettyä on aika paha valita mitään muiden edelle. Kyllä noista kaikista vaikeista tulee hyvä fiilis, jos ei reitin hienouden takia, niin ainakin reitin tikkauksesta!
Olet ilmeisen innokas kaikkeen itsesi rääkkäämiseen kiipeilyn ohella kuten ”Straight line challengeista”. Mistä tässä on kyse?
Kuten aiemmin mainitsin niin tykkään kaikenlaisista haasteista. Straightline challenge on esimerkki tälläisestä. Tällekkin viikolle on luvassa jonkinnäköistä silmät kiinni kaappausta ja pimeästä metsästä selviytymistä ilman teitä karttaa, puhelinta ja valoja.
JOS löytyy vastaavanlaisia haasteideoita, nii voi laittaa mulle instagramissa viestiä!!
Entäpä caving Suomessa? Löytyykö kotimaasta oikeasti luolia, joissa on haastetta mönkiä?
Riippuu millaista mönkimistä etsii, lyhyitä reittejä löytyy varmaan paljon. Pidempiä, yli 100m tai ehkä jopa yli kilometrin reittejä olen löytänyt vain yhdestä paikasta. Se on ehkä jokseenkin laiton tai ainakin melko vaarallinen paikka, niin ehkä jätän kertomatta mistä on kyse :))
Meneekö Haapakosken epävirallinen yhden käden leuanvedon Suomenennätys rikki tänä talvena?
Ei kyllä varmaan mee, leuanvetokunto aaltoilee niin paljon. Muutama viikko sitten sain 8 yhdenkäden leukaa ja nyt kun venäytin hetki sitten hauiksen oon taas takasin jossain 3-5 ykkösessä. Ja kyllä mä laitan kiipeilyn sen edelle, että en mä sitä varten hirveesti jaksa treenata, vaikka oishan se siistiä saada epävirallinen Suomen ennätys! Katsotaan seuraavana vuonna uudestaan josko vihdoin menis 10 tai yli.
Olet ilmeisimminkin myös melkoinen haikkareiden ystävä. Mikä niissä viehättää?
Sanoisin, että aika monta juttua. Korkeet reitit on yleensä visuaalisesti hienompia, niissä pääsee tekemään enemmän muuveja, pääsee flowtilaan helpommin ja jotenkin on vaan elämysellisempi kiipeilykokemus vs joku kahden muuvin lowball. Toki lowballit kiinnostaa kanssa, mutta enemmän fyysisen haastavuuden takia.
”Murder of Teens, 8A” reitin kirpeän karkin krimpit kellistyivät syksyllä ainakin Mikael Suihkosen vaijerijänteiden alla.
Liljendal klassikon ”Pukaron Paroni, 8A” tykitteli tasaista nousua tekevä Peetu Rintamäki.
Sari Kauraniemi oli kesän helteillä käynyt treenimielessä muuvittelemassa Suomen ehkä ikonisimmalla kivellä Koivusaaressa melko lailla koko kiertävää ”Spiral Architect, 7C+” reittiä, joka oli muuvittelun lomassa alkanut tuntua lopulta niin hyvältä, että antautui. Koivusaaressa hankitulla kestävyydellä Viidakkokallion ”Ökypoikkarin, 7B+” poikkarointi olikin, kuin olisi leipää syönyt…
Jokaiselle kaudelle löytyy ”suosikkikasit”, jotka saavat muita poloisia huomattavasti enemmän huomiota. Kaudelle 2024 kyseiseksi reiteiksi valikoituivaT ”Faberge Egg, 8A” ja ”Raadelma, 8A”. Kumpaisenkin tikkasi ainakin kymmenkunta boulderoinnin harrastajaa.
Boulderointi, Ulkomaat
Syksyn ulkomaisen boulderoinnin paras anti löytyy perinteitä mukaellen Fontsusta. Maajoukkueen epävirallisesti vahvin jäsen Riku Sinivirta (psst. tästä myöhemmin lisää 🙂 pääsi toteuttamaan nuorella iällä lapsuuden unelmia ja ruksasi tikkilistalle yhden maailman ikonisimmista boulderreiteistä, elikkäs Fred Nicolen ”Karman, 8A+”. Samaiseen metsään (tai ainakin lähialueelle) muuttanut Mikko Nurminen pääsi tikkaamaan ensimmäisen fontsukasinsa ”Pagotan”. Suomalaisten perinteinen suosikkireitti ”Opium, 8A” sai nousut syksyllä ainakin Eetu Ikosen ja Andreas Casicin toimesta. Jälkimmäinen pitkä ja jäntevä seppo kiipesi samalla retkellä myös ”La Guerre du Feu assis, 8A” reitin Fireman -sektorilla ja jatkaessaan Fontsusta joulunviettoon Albaan samoilla lämpimillä pari pehmeää tai vähemmän pehmeää espanjakasia ”Zatoichi” ja ”El orejas de las regletas”.
Köyseily, Kotimaa
Nouseva reitintekijätähtemme Aleksi Mikkola löysi kesän ja syksyn aikana aikaa piipahdella pihallakin sen verran, että Laitisen Annan avaama ja ehkä tämän hetken suosituin 8b ”Mania” valtakunnassamme antautui. Jo aiemmin Aleksi ehti käydä viimeistelemässä Simpeleen Haukkavuorelta myös ”Kultakannan, 8a+” pois todo-listalta.
Urheiluvammojen kanssa hiukan painiskellut unelmavävy Sami Koponen jatkaa edelleen allrounder aklimatisoitumistaan ja löysi Haakanan Ramin vanhan trädiklassikon ”King´s Cross, 7c+” niin kuivana, että sormijammit tarttuivat kiinni.
Rahikaisen Katan perinteinen kotimaan retki downunderista poiki muun muassa flässin Karkauden kallion ”Arroganttiin, 7b+” ja pitstopilla Norjaan 7c:t ”Bondeanger” ja ”Eventyrblanding”.
Tuomisen Jutta on myös ”back in business” Halsvuoriklassikko ”Kiasman, 7c” voimin.
Köyseily, Ulkomaat
Kisakauden jälkeen kisailevat junnut (ja aikuiset) ovat päässeet nautiskelemaan kauden aikana hankitusta kondiksesta Etelän kohteisiin, kuten Kalymnoksen aurinkosaarelle ja Chulillaan. Arnoldin Rosan, Leino Taulun ja Lumi Pellikan osalta retket (ja kisakaudet) tiivistyivät näin:
Rosa Arnold – vuoden 2024 kiipeilykuulumisia
Syksyn köysikiipeilyreissu Kreikan Kalymnokselle oli yksi mun kauden kohokohdista. Marraskuussa Kreikan saaristossa meitä odotti ihana lämpö, täydellinen ulkokiipeilykeli. Porukalla saatiin hieno tikkilista kasaan ja monille uusia nousuja. Itse pääsin mun ekan 8a:n ”Air Bahal ✩✩✩”, joka oli eka ulkoköysireitti, jota olen yrittänyt enemmän kuin pari kertaa. Reitti oli 33m pitkä, täynnä hienoja voimallisia sekvenssejä, joiden välistä löytyi myös hyviä lepopaikkoja. Muistan kuin 2023 kesällä haaveilin miten olisi niin siistiä kiivetä tulevaisuudessa 8a reitti, mutta en ois millään voinut ennustaa, että tämä tavoite olisi toteutunut näin nopeasti. Tuntuu että olen valmis uusiin haasteisiin ja varmasti pystyn vielä parempaan! Yksi toinen suosikki reitti oli ”Armata sikati 7b+ ✩✩” (flash) Sikati Cave:ssä. Sektori oli aivan uskomaton, laskeuduttiin Via Ferratalla jättiluolaan keskellä rinnettä. Olin reitillä varmaan 20 minuuttia halailemassa tufia 40° hänkillä. En ole ikinä taistellut niin paljon ja se fiilis, kun vihdoin pääsin toppiin oli ihan paras.
Tapanilan Erän porukan kanssa käytiin saaren monilla eri sektoreilla myös kauempana Massourista, joista tykkäsin koska siellä oli vähemmän väkeä. Hienoimmat sektorit olivat Sikati Cave ja Grande Grotta (illalla/auringonlaskun aikaan). Molemmissa on vähän pidempi lähestyminen, mutta jos haluaa kokea erilaista tyyliä kuin Suomessa, niin näillä kahdella sektorilla on pakko käydä! Suosittelisin myös Noufaro ja Je t’aime sektoreita, joista löytyy hienoa kaikentasoista kiipeilyä, jonka jälkeen voi piipahtaa Kalamies -beachilla.
Kalymnoksen lisäksi minun elämä on lähinnä pyörinyt kisakalenterin ympärillä. Tänä vuonna en ole ehtinyt käydä yhtä paljon ulkona kiipeämässä. Kreikassa tuntui että pystyin karkaamaan vapauteen kuluttavan kauden jälkeen. Mun oli mahdollisuus nauttia pelkästä kiipeilystä eikä kisareissun stresseistä ja sen myötä muistin miten paljon rakastan tätä lajia. Vuosi 2024 on täynnä ihania muistoja, joista olen tosi kiitollinen. Kisojen kannalta on myös tullut menestystä: 4 SM-mitalia sekä Juniori-, että Naisten sarjoissa, hopea ja pronssi PM-kisoista ja ekat semifinaalit EM-kisoissa (Juniors) ja 20. sija naisten combined sarjassa. Kesällä pääsin kisailemaan sekä Euroopan, että Maailman cup- naisten tasolla. Kokemus oli tosi inspiroiva, kiipesin maailman parhaiden kanssa jotka olivat uskomattoman vahvoja. Oman suorituksen kannalta mun pitää treenaa mahdollisimman paljon kisatyylisiä hyppyjä ja koordinaatioita, sekä hiukan lisää voimaa 😉 Juuri viime viikonloppuna voitin minun U21 sarjan majukarsinnat eli luvassa on uusia matkoja ensi keväällä. Mutta nyt voi nauttia talvitunnelmista. Hyvää Joulua ja Uutta Vuotta kaikille, kiitos kaikesta tuesta ja nauttikaa toisistanne ja kiipeilystä!
Sponsorit?
Tenayafinland
Leino Taulu, kohinalla parrasvaloihin
Kuka on Leino Taulu?
Oon 17-vuotias kiipeilijä Vantaalta ja kiipeily on ollut mun ykköslaji nyt suunnilleen viisi vuotta. Lajiin olen tutustunut jo ihan pienenä, koska vanhemmat harrasti kiipeilyä. Kiipeilyn ohella vietän aikaa kavereitten kanssa sekä kuuntelen paljon musiikkia.
Syksyn Kalymnoksen reissu kisakauden jälkeen sujui ilmeisimminkin aika mukavasti. Mitkä olivat mieleenpainuvimpia reittejä ja miksi?
Syksyn Kalymnoksen reissu oli tosiaan mieleenpainuva ja yksi parhaista ulkomaan reissuista missä olen ollut. Kiipeilyn puolesta reissu meni erittäin hyvin ja pääsin kiipeämään upeita köysireittejä kreikan lämmössä.
Mieleenpainuvimmat reitit Kalymnokselta olivat ”Air Bahal, 8a” ja ”Mavri kardia, 8b”. Air Bahal on pitkä ja kestävyyttä vaativa köysireitti, missä reitin bouldermainen kruksi on heti sen alussa. Reitti jäi mieleen sen takia, että se oli ensimmäinen 8-greidattu reitti minkä pääsin ja hyvän betan ansiosta se meni vielä ekalla yrityksellä eli flashina.
Mavri kardia taas on aika lyhyt, noin 15 metriä korkea tosi bouldermainen reitti, joka on kokoajan tiukkaa vääntöä reitin keskellä sijaitsevaa lepokahvaa lukuunottamatta. Reitti jäi mieleen, koska siinä on todella uniikkeja muuveja, jotka tekevät siitä yhden hienoimmista reiteistä jonka olen koskaan kiivennyt ulkona. Greidin puolesta reitti on hieman softi mutta mielestäni siinä 8a/+ paikkeilla, sillä se oli kumminkin vaikeampi kuin muut 8a:t mitä kiipesin reissussa.
Mitä jäi kisakaudesta 2024 erityisesti käteen?
Kisakausi meni omasta mielestä ihan hyvin mutta tietyissä asioissa parannettavaa on vielä paljon. Junnujen SM-kisoista tuli pronssi leadista ja hopeaa boulderista tiukan finaalin jälkeen. Aikuisten SM-kisoissa oli tavoitteena päästä kisaamaan finaaliin joka onnistui leadissa, mutta boulderissa kisaaminen loppui semeihin. PM-leadissa olin karsintojen jälkeen viides, mutta finaalissa ei riittänyt taito tai voimat podiumille. Kauden kohokohta kuitenkin oli päästä vuoden 2025 junior maajoukkueeseen.
Kenen kanssa ja miten treenaat kisakautta 2025 kohti, päätavoitteet?
Tulevaa kisakautta varten jatkan Santeri Turkulaisen vetämässä mahtavassa treeniryhmässä Tapanilan Erällä. Tavoitteena olisi napata tänä vuonna junnujen SM-boulderista kultaa ja pärjätä aikuisten SM-kisoissa paremmin kuin viime vuonna. PM-mitaleille olisi myös tavoitteena päästä sekä kiivetä eka 8A:n boulderi.
Sponssit?
Sponsoreita ei vielä ole, mutta ajattelin kysellä asiasta nyt kun tuli maajoukkuepaikka ja motivaatio on korkealla.
Lumi Pellikka ja eka kasi ”Tequila Sunrise”
”Tequila Sunrise, 8a” Onnittelut! Oliko klassinen 8a reissu tavoitteena, vai päädyitkö reitille vahingossa?
Kiitos paljon! 🙂 Heti kun lennot ostettiin niin tiesin, et haluun kiivetä ekan kasin. Tequila Sunrise ei siis ollut vahinko. Iskältä tuli vinkkiä reitistä. Kelasin youtubesta löytyvää betavideoo jo Helsingissä ennen reissua vähän liiankin monta kertaa läpi..
Reitti ilmeisimminkin lannistui neljäntenä päivänä, mutta olit tehnyt työstöä silmällä pitäen Margo Hayes -mallisen muistilapun. Onko kyseinen tapa ollut käytössä reittien työstössä aiemminkin, vai oliko tämä eka kerta? Ja koitko siitä sendissä merkittävää apua?
Joo, betan kanssa oli haasteita ja sendi tuli vasta 4. päivän ekalla yrkällä. Betan piirtäminen ei oo uutta mulle. Sen avulla saa vähän jäsenneltyä sekvenssejä ja yksityiskohdat jää paremmin mieleen. Usein mä muistan reittiin betan jo ihan täydellisesti, mut saatan piirtää reitin ylös et voin vaan fiilistellä ja ajatella uudestaan siistejä muuveja. 🙂
Mä saatan hyödyntää kynää ja paperia kisakiipeilyssäkin. Katselmuksen jälkeen reitin eristyksessä muisteleminen voi joskus auttaa.
Muistikirja lienee helpottaa pilkkomaan reitin vaikeuden palasiin, eli mistäs se koostuu?
Tequilan greidi tulee sen pituudesta. 38 metriin mahtuu tosi paljon hienoja muuveja, mulle kolme selkeempää peräkkäin tulevaa kruksia reitin ekalla puolikkalla. Näiden jälkeen iisimpää feissiä ja vikalla jatkolla vielä pikkuboulderi. Ja joo, reitti tarjoilee pari ihan siistiä kneebaria, joista toinen olis aika pommi, mut johon mun säären pituus ei riittäny. :(( Ihan hyvin ilman sitäkin selvittiin. Mulla ei oikeen oo referenssiä, kun tää oli mun eka greidissään, mutta aika softista kasista pakko olla kyse. Varsinkin jos pituutta on aikuisen verran. Tai en osaa sanoo…
Joo ja kyseessähän on iskä-tyttö -sendi! Jaakko sendas jo päivää ennen mua..
Onko Chulilla tarjoillut muita onnistumisen elämyksiä?
Jos tikkejä mietitään niin eipä nyt mitään kummosta. Yks softi 7c tuli flässättyä, ”Un dia llamado milagro” ja Chulilla-klassikko ”Daños colaterales 7b+” onsightattua. Nää vikat päivät ollaan kiivetty helpompaa ja vaan nautittu etelän lämmöstä. Tai ainakin yli kymmenestä asteesta. Paljon ihan sairaan siistejä alaseiskoja on tullu kiivettyy.
Mitä jäi käteen kisakaudesta 2024/ millä ajatuksilla kauteen 2025?
Viimevuoden kisakaudesta jäi käteen paljonkin! Ihan tosi arvokkaita kokemuksia ja ihan tooosi paljon treeniä. Samalla linjalla jatkan tähänkin vuoteen! Olis siistiä kun sais lisää ulkometrejä ja jotain hyviä onnistumisia kisoissa. Reilun kuukauden päästä on tulossa Siuranan reissu. Saa nähdä mitä se tuo tullessaan, toivottavasti jotain hyvii sendejä!
Sponssit?
La Sportiva Finland, Kiipeilyurheilijat ja tietysti vanhemmat kustantaa mun kiipeilyt aika pitkälti.
Lumin sponsorikommentissa mainittu isä-Jaakko on nostanut aikuisilla päivillää tasoaan selkeän loikan kaudella 2024 ja kasitikkilista täydentyi Lumin kanssa lähetetyllä kimppasendillä ”Tequila Sunriseen”, sekä sitä ennen samalla retkellä kiivetyn ”Siuranera totalin” voimin.
Kalymnoksen suomalaisinvaasio tykitteli loppuvuoden retkellä muutoinkin kovasti. Tapanilan possejen retkellä varsinkin Aleksi Mikkola ja Eemeli Nuutinen olivat olleet pitelemättömässä kunnossa. Nuorukaiset tykittelivät yhdessä pitkän matkaa yli toistakymmentä kasia, joista melko monille herrat antoivat railakoitakin downgreidejä. Highlighteja muun muassa kummankin sendimä ”Stay as you are, 8c”, jonka vaikeutta pojat arvioivat lähemmäs 8b:tä.
Samaisella saarella pysyessä Marjut Ahlström, yksi Suomen vahvimmista lääkäreistä, tykitteli perinteen mukaisesti reittiä toisen perään. Retken tiukimpia reittejä tällä kertaa Grande Grotta klassikko ”Fun de Chichunne” ja uudempia klassikoita kuten ”Air Bahal, 8a”, ” Las gallinas que entran por las que salen, 8a”, ”Animal Farm, 8a” ja ”Helios, 8a” ja läjä 7b+ saitteja.
Lassi Meronen jatkaa tasaista nousuaan Suomen allrounder-podiumpallille. Syksyn Cadaresen retkellä herra jammaili uberhienon näköisen tradikasi ”Mustangin”, vaikkakin nöyrään tyyliinsä pohti sen olevan plussan verran helpompi. Loppukauden jatkuessa sporttailun merkeissä tikkilistalle merkattiin kymmenien muiden reittien joukossa myös ”Marihuana, 8a” Siuranassa. Karpot jäävät innolla odottamaan milloin saamme näistä monilajilahjakkuuksista Pollardin Adrianille manttelinperijän ja seuraavan suomalaisen kiipeämään El Capin vapaasti?
Viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä Samuel Hammer, joka sanoo instagramissa seuraavasti: ”Had absolutely a great year of climbing even though I didn’t climb anything hard. Just a lot of beautiful routes and boulders.” Kauden tikkilista kaudelle 2024 27cragsissa toki todentaa vanhan viisauden ”Kaikki on suhteellista” todeksi. Kesän retkellä Flatangeriin tikkilistalle päätyivät luolasta melko lailla kaikki alle 8c:n reitit mukaanlukien ”Nagells Drømmedieder extension, 8b/+”, ”Nordic flower, 8b+” ja viitisentoista muuta reittiä välillä 8a-b. Kun siihen lisätään kotimaan pitstopilta ”Half Century (after break)” ja ”Mania, 8b” sekä kotiin Lappiin palattua Niemiselistä ”A Day in Life, 8b”, moni heikompi olisi voinut pitää tätä elämän unelmatikkilistana… Mutta tärkeintä on, että kiipeily on kyseiselle ilopillerille jälleen mukavaa!