HUOM! Juttu on julkaistu Mikkelin työväen kiipeilijöiden blogissa vuonna 2017
Ensinousija/ toistot
OP Manni, 2012. Toistamaton.
Sijainti
Babyface -kallio, Muurlassa. 10 metriä Mefistosta vasemmalle.
Tarina suomalaisen Cobra crackin takana
”Reitin varsinainen historia juontaa vuoteen 2011. Olin joitain kertoja katsellut tuota selkeää halkeamalinjaa Mefiston vasemmalla puolella, koska se näytti varsin mielenkiintoiselta. Sitä ei varmaan aiemmin kukaan ollut tosissaan käynyt tyyppäilemässä, sillä se ei ole mikään hirveän korkea (kiipeilykorkeus n. 9m) ja lisäksi feissi hänkkää siltä kohdalta aika rajusti (noin 40 astetta). Putsailin linjan kuitenkin ja kävin sitä samana vuonna tyyppäilemässä jonkin verran itsevarmistavalla. Pyrin tekemään työstelyvaiheen pääsääntöisesti itsekseen jos suinkin mahdollista. Kun muuvit menee, niin sen jälkeen voi pyytää kaveria varmistelemaan. Kokonaisuus tuntui aika paljon raskaamalta, kuin vaikkapa Estrella, jonka kiipesin silloin samana syksynä. Tästä syystä päätin jättää projektin hautumaan mieleen ja treenata talven aikana reilusti raakaa voimaa, jota tuolla reitillä tarvitaan.
Talven treenit sujuivat hyvin ja kun käväisin keväällä 2012 tyyppäämässä muuveja tiesin, että reitti on menossa kunhan hyvä päivä sattuu kohdalle. Kun Kivisen Matti vielä halusi kiivetä saman kallion nimikkoreitin Baby Facen, oli suunnitelma paketissa.
Reitin juurelle pitää haikkailla n. 7m korkea släbi, josta varsinainen halkeama alkaa. Heti alkuun pitää laittaa hyvään vaakahalkeamaan ohjuripiissi, jottei vyöry släbiä alas/ tipu köyden päälle kruksista. Tämän jälkeen alkaakin varsinainen turpasauna. Kuten jo tuli mainittua, kiivettävä korkeus ei ole hirveän korkea, mutta sitäkin intensiivisempi. Noin 9 metriä ja saman verran muuveja. Jyrkkyys ja muuvien pituus/ otteiden huonous saa aikaan varsin timakan kokonaisuuden. Reitin selkeästi vaikein sekvenssi tulee puolivälissä. Ensin lukotetaan pujottamaan vihreä alien alaspäin jammautuvaan halkeamaan, joka on kyllä paikalle mennessään aivan pommi. Oikea käsi pudotetaan klipin jälkeen slouppaavaan uurteeseen, josta lukotetaan pikkurillijamiin. Jos sinne ylettää ja ote pysyy, niin oikea käsi vedetään ristiin kohtuullisen hyvään otteeseen. Tuo lukko oli itselle aika hankala sekä lukon pituuden, että otteen huonouden takia. Jos piissiä välpätessä sormet soijaa juuri ollenkaan, ei kitka tahdo riittää lukotuksen tekemiseen. Nytorpin Tomi on käynyt reittiä myös joitain kertoja yrkkäämässä ja pohti kruksia muistaakseni seuraavasti: ”Siinä on aika pitkä lukko ja itse olen kuitenkin niissä ihan suhteellisen hyvä. Jos se olisi 2cm pidempi, olisi se ainakin itselle varmaan mahdoton”. Yläosassa on vielä toinen tiukka kohta, jossa vedetään sellaisesta yhden sormen (ja nivelen) monohalkeamasta pitkä veto hiukan slouppaavaan vaakahalkeamaan. Muuvin vaikeus tulee sekä pituudesta, mutta myös siitä, ettei tuossa vaakahalkeamassa ole oikein ollenkaan kitkaa ja se on hiukan väärän kokoinen sekä kämmen- että nyrkkihalkeamaksi. Itse jammasinkin siihen sellaisella kuppijammilla.
Vaikka reitti ei hirveän korkea olekaan, niin toisaalta harvemmassa suomalaisessa kiipeilyreitissä se varsinainen intensiivinen kiipeily toisaalta paljon pidempi on. Reitti sopiikin hyvin vaikkapa boulderoinnin harrastajille, kun muuveja ei tule paljoa. Piissitkin on niin hyviä, ettei tarvitse paljon kuumotella. Jos putoaa, niin jää siististi roikkumaan kuin kissanpoika. Allekirjoittaneelle se on fyysisesti vaikein luomureitti, jonka olen kiivennyt. Nimi juontaa Amerikan mantereelle Cobra Crack -reittiin, josta suoralla suomennoksella taipui Kyyränni :-)”
Toimituksen lisäyksenä toistonousijalle viinerikahvit. Kiirettä voi toki pitää, sillä Tomi lupasi reitin toistaa kevään korvilla.
