Samuel ”Pamu” Hammer ja Ruusu ”Prinsessa Ruusunen” Pekkala ovat varsin tutut iloa ja hyvää mieltä jakavat kasvot ainakin innokkaille Kiipeilyareenan kävijöille. Kun Ruusu sai opiskelupaikan Rovaniemeltä syksyllä 2023 ja Pamu päätti lähteä sinne mukaan vähintään vuodeksi, tuntui päätös monesta varmaankin kiipeilylliseltä itsemurhalta. Kuinka väärässä me epäuskoiset olimmekaan… Toki syksyllä alkaneet opiskelut ja paikkakunnan vaihdos vaativat harjoittelua stressinsietokyvyn harjoitteluun ja maadoittumista hieman erilaiseen fyysiseen ja sosiaaliseen ympäristöön, mutta keväällä lopputulos oli vähintäänkin tyydyttävä, ellei jopa erinomainen.
Paikallinen kiipeilykeskus Väki tarjoili talvelle mainiot treeniolosuhteet ja ulkokelien väistyttyä Pamu ja Ruusu päättivät pitkästä aikaa (Ruusun kohdalla ekaa kertaa) panostaa systemaattiseen treeniohjelmaan, jonka Pamu laati Lindforsin Axelin kanssa. Ajatuksena oli erityisesti tehdä kova pohja ulkokiipeilykautta ja tätä lähdettiin hakemaan massiivisen volyymin kautta. Keväälle suunniteltiin kolme kuukauden blokkia joista kukin piti sisällään kolme kovaa treeniviikkoa ja yhden palauttavan hyvin kevyen viikon. Blokit jaksottuivat 1. peruskuntoon, 2. perusvoimaan ja 3. hermotukseen / voimakestävyyteen.
Ekassa pätkässä painopiste oli pohjan luomisessa 500-1500 muuvin treeneillä. Ajatuksena oli tehdä 100 muuvia putkeen ja pitää ennen seuraavaa 100 muuvin settiä 5-10 minuuttia breikkiä. Kolmeviikkoisen alussa muuvimäärä huiteli 500 kantturoilla ja lopussa n. 1500 per treeni. Ideana kiivetä esim. hallia ympäri hyvin helpoilla muuveilla ja pumpun tullessa pitää tarvittaessa taukoa.
Tokalla jaksolla painotettiin perusvoimaa esim. tehden 10×10 nostoja Tension block -tyyppisellä otelaudalla, jolla voi nostaa painoa maasta. Nostojen välissä kipaistiin tekemään leukoja niin, että niitäkin tuli noin 100 per treeni. Kiipeily painottui tässä vaiheessa volyymipainotteiseen boulderointiin pääasiassa Moonilla ja spraywallilla.
Kolmannessa jaksossa otettiin hermotusta ulkokiipeilyä varten mm. Campuksella ja kovemmalla boulderoinnilla sekä voimakestävyyscirkuiteilla.
Oleellista treenihyödyn maksimoinnissa oli myös pohdinta tarpeellisesta ravinnon saannista ja levosta. Vaikkakin Ruusun osalla jälkimmäinen osa-alue luonnollisesti oli hieman haastavampaa täysien opiskeluviikkojen ohella.
Treeniohjelman hyötyjä pariskunta pääsi testaamaan jo helmikuun lopulla yhdelle pohjolan hienoimmista kallioista, eli Niemiseliin. Merkillepantavaa on se, että paikalliset eivät olleet aivan niin innokkaita 2,5h ajomatkasta suuntaansa, -16 asteen lämpötilasta ja lapiolla kaivettavasta kulku-urasta, kuin Pamu ja Ruusu. Vaikka pakkasta olikin noin nasakasti, oli reittejä päässyt muuvittelemaan mukavasti. Kevään keli-ikkunan aikana he piipahtivatkin Ruotsin puolella 4 reissun verran, joista yksi oli pidempi viikonloppu. Telttailun elonjäämistaistelunkin oli saanut vältettyä vuokraamalla Ruotsin Kouvolasta, eli Bodenista Airbnb-kämpän.
Huhtikuussa kävi ilmi, että treenaaminen oli toiminut varsin mukavasti ja Pamun osalta kohokohtina voisi pitää viikonloppua, jolloin kallio tyhjeni reittien ”Swing it, 8a”, ”Rage against the Machine, 8a” ja ”Burning spear, 8a” verran. Kuun vikalle sattui myös kohtuullinen lähtetyspäivä, kun ketjut helähtivät sekä ”Better burn out than fade away, 7c+”, ”Lambada, 8b” että ”Bä bä vita Lamm, 8b” reittien osalta! Toki Pamu pohti omaan vaatimattomaan tyyliinsä, että kyseisissä 8 bemareissa oli hyvin paljon yhteisiä osia… Niemiselin tasaisen jyrkkä profiili on melko täydellisesti Ruusun antityyliä, mutta sopi erinomaisesti kauden pääretken simulaattoriksi ja kevään retkillä päästiin myös benchmark-klassikoiden, kuten ”Wild thing, 7a+” ja ”Daddy Cool, 7b” tikkaamiseen. Syksyn projektiksi tältä kotikalliolta valikoitui endurancetestpiece ”E-type, 7c”.
Köysikiipeilyn ohessa ja lomassa tutuksi tuli myös toinen kotikallio (eli kivi) Oulun kupeessa. Luohua tarjoili kolmen ja puolen tunnin moottorimarssillaan kivoja päiväboulderretkiä (toki myös viikonloppuisin). Hyvänä puolena kevään volyymitreenin pohjilta oli se, että pariskunta pystyi kiipeämään sessioillaan varsin massiivisia määriä, joten ajelu kannatti. Pamu tyhjensikin kiven 7B-8A tarjontaa mukiinmenevää tahtia ja kauden tikkilista on varsin vakuuttavaa katsottavaa. Muiden klassikoiden ohella listalle päätyi ”Edge of Darkness, 8B”, ehkä yksi kiven hienoimman näköisistä linjoista. Reitin keliriippuvuuden ja pituuden vuoksi siihen on vaikeaa saada useaa hyvää yrkkää per sessio ja Pamunkin osalta herra päätti pudota vikasta tai tokavikasta muuvista 8-10 kertaa. Ratkaisuksi löytyi analyysin jälkeen oma beta, johon kuului vasemman ranteen asennon analyysi ja oikean jalan campus jalannosto, jonka avulla Pamu pystyi tekemään vikan perinteisesti dynaamisen muuvin niin, että jalka pysyi kiinni seinässä. Syksyä silmällä pitäen takaraivoon jäivät nakuttelemaan Osmo Aspin toistonousematon ja legendaarinen oldschool testpiece ”King of Sting, 8B+” ja Tuukkelin ”Kasibemarimiesten seurakunta, 8B/+”. Jälkimmäistä nuorukainen hehkutteli myös kovasti ja pohti, että muuvimäärältään massiivinen (n. 15 muuvia) boulder tuntui 8c köysireitiltä (jossa kestävyyskiipeilijät eivät saisi mitään aikaseksi). Erityismaininnan Luohuan tarjonnasta saa Pölläsen Jarin vuosikymmeniä sitten avaama ”Metsurien laulu, 7B+”, varsin solidi sellainen.
Ruusu totutteli kiven historiikkireittien, kuten ”Hirven taivas, 6C”, ”Isak, 7A+”, ”Distanssia arkeen, 7A+” ja ”Standardipoikien homonurkkaus, 7B” kautta kiven intensiiviseen kiipeilytyyliin ja kevään vika reissulla hän pääsi valjastamaan omat vahvuusalueensa tositoimiin kellistämällä 6m korkean ja ilmeisen upean ”Urpojen seurakunnan, 7C”. Ruusu kuvaa reittiä superkrimppailuksi, jossa on hyvät jalat ja varsin kirpeän karkin krimpit sormille. Hänen sekvenssillään viiden tiukan muuvin kruksi päättyy kolmen sormen fullkrimppiin n. 1/3 nivelen listasta vedettävään ristiinvetomuuviin nihkeähköön gastoniin. Mikäli tämä onnistuu, on loppu henkistä kruisailua toppiin. Toppaaminen ilahdutti erityisesti sen vuoksi, että vuosia sitten leikattu polvi on aiheuttanut itseluottamukselle melkoista haastetta ja tämän lähetyksen kautta jälleen yksi pykälä on ylitetty. Reitti vaati kellistyäkseen pari lyhyttä sessiota edellisillä reissuilla session lopuksi ja varsinainen sendi tuli vikan päivän ekalla yrityksellä… Tällä kertaa se otti veronsa, sillä lähetysyrkällä kumpikin etusormi otti ja puhkesi. Syksyksi kiveltä jäivät työn alle ”Opelmies, 7C”, ”Elämä on pyyttonia, 7B” ja jo aiemmin mainittu Pölläsklassikko ”Metsurien laulu”.
Kesällä 2024 pariskunta suuntaa Norjan länsirannikolle, Flatangerin caveen joten Karpot odottavatkin retkeltä positiivisia uutisia. Kliseisesti voisi sanoa, että onnistuminen löytyy, kun matka on tärkeämpi kuin määränpää. Pamun ja Ruusun kanssa rupatellessa tämä tuntuu jopa todelliselta, kiva on löytynyt taas kiipeilyyn.
Edit**. Saimme Ruusun kiinni Flatangerin retken aloituksen jälkeen ja päätimme vielä laittaa pari kyssäriä miten retki kyseisessä sporttikiipeilyn mekassa on lähtenyt liikenteeseen.
Luohuan kuvat: Pamu
Niemiselin kuvat: @FreddyMountain
Moro! Pari viikkoa Flatangerissa takana, millaiset on ensifiilikset paikasta (kylä, kaltsi, kiven laatu, reitit…)?
Pari viikkoa tulee kohta Flatangerissa täyteen ja tuntuu, että voin ensimmäistä kertaa rentoutua pitkään aikaan. Raskas ensimmäinen opiskeluvuosi ja Lapin kaamos ottivat veronsa, joten irtiotto tuli enemmän kuin tarpeeseen 🙂
Fiilikset itse Flatangerin kylästä ovat hyvät. Maisemat ovat uskomattomat, meri lähellä ja kaikki tarpeellinen kompaktin etäisyyden päässä. Tosin alussa Norjan hintataso järkytti meitä ja ensimmäinen kauppareissu olikin mielenkiintoinen. Olimme onneksi varautuneet ostamalla kaikki kuivaruoat Suomen puolella. Tämä oli kyllä fiksu veto ja säästi meiltä varmasti rahaa. Ei ihme, että meidät tunnetaan kavereiden keskuudessa ’’Pihinä pariskuntana’’ haha.
Me kiivetään ’’Hanshelleren Cavessa’’, joka on tullut maailmalla tunnetuksi mahtavasta kattauksesta vaikeita reittejään. Kalliolle kävelee parkkipaikalta noin 20 minuuttia. Kävely on lähes koko matkan suhteellisen jyrkkää nousua. Totesimme jo ensimmäisen päivän jälkeen, että emme tule koko reissua kaikkia tavaroita jokaikistä kertaa raahaamaan ylös. Ihmisillä on tapana jättää köydet yms piiloon kivien alle ja näin myös mekin olemme tehneet. Onneksi kävelyyn myös tottuu…
Itse kallio on valtava ja jyrkkä. Alkuun jopa säikähdin sitä, kuinka massiivinen se oli. Mietin, että miten ihmeessä tulen pääsemään yhtäkään reittiä sieltä ylös. Paljastuikin, että siellä paljon hyviä reittejä 7a vaikeusasteesta ylöspäin! Eli jos on solidi 7a:n kiipeilijä, kalliosta saa paljon irti.
Sanoisin, että kalliolla on paljon erityylisiä reittejä. Löytyy niin teknistä, kuin fyysistäkin settiä. Reitit ovat pääosin jotain 20-40 metrin väliltä. Toki ’’Nordic Marathon’’ on poikkeus 🙂
Jos osaa käyttää kneebareja, siitä on ehdottomasti hyötyä täällä! Tämä ei kuitenkaan ole välttämättömyys, sillä olemme onnistuneet löytämään myös muutamia ”no-hand restejä” ilman polvijammeja.
Kivenlaatu on uskomatonta. Pehmeää graniittia / gneissiä, joka ei ole lasittunutta. Ainoastaan reitit, jotka eivät koskaan kastu voivat olla vähän liukkaita. Nahka pysyy useammankin kiipeilypäivän jälkeen ihan hyvänä, koska teräviä otteita ei juurikaan ole. Kahvanahat tosin ovat välillä melkoisen hellänä, koska jatkoista / köydestä on tullut vedettyä täällä enemmän, kuin koskaan aikaisemmin.
Ruusu ja ”Eventyrblanding, 7c” Flatanger
Sisäänajo Niemiselissä toimi ilmeisen hyvin, kun reissun eka 7c tipahti jo. Millaisesta reitistä oli kyse ja minkä verran vaati duunia?
Reitti jonka kiipesin on ’’Bondeanger, 7c’’. Kiipesin muutamana ensimmäisenä päivänä helpompia 7a-7b reittejä, jotta tottuisin kallion kiipeilytyyliin. Tämän jälkeen Pamu suositteli minulle kyseistä reittiä sanoen, että se on yksi hienoimmista reiteistä greidilleen. Jos Herra H sanoo näin, sitähän on silloin koitettava 😉
Ja olihan se hieno! 38 metriä pitkä reitti, jossa on vaikeimmillaan 6C:n boulderia. Itselleni hankalimmaksi kohdaksi osoittautui noin keskikohdassa reittiä oleva boulderi. En ollut varma millä betalla tekisin kohdan ja tipuin yhä uudestaan ja uudestaan samassa kohtaa olematta edes pumpussa. Tämä lievästi sanottuna ärsytti. Lopulta päätin tehdä kruxin alkuperäisellä betalla, jonka olin löytänyt. Ja tämän jälkeen reitti menikin. Eli yhteensä 4 kunnon sessiota käytin tähän. Lopussa muuten jätin viimeisen jatkon klippaamatta, koska Pamu sanoi, että jos klippaan en pääse reittiä. Tein työtä käskettyä ja onneksi, koska minulla tuli järkyttävä pumppu lopussa. Olin lähellä tippua topista ja se olisi johtanut varmaan 15 metrin pannuihin. Onneksi minulla oli kuitenkin hyvä varmistaja, johon pystyin luottamaan ja fiilis olikin uskomaton ankkurilla
Olette paikalla hiukan pidemmän aikaa. Onko suunnitelmaa miten jaksottelette reissua (kiipeettekö välillä volyymiä, treenaatteko cavella, vai nautiskeletteko nyt kevään treenin hedelmistä ja työstätte vain kovia reittejä)?
Meillä on pidempi reissu (2kk) tiedossa, joten aikaa on kiivetä. Olemme ottaneet mentaliteetiksi sen, että tämä on meille myös loma emmekä stressaa liikaa kiipeilystä. Itse yritän tässä reissussa panostaa vaikeaan määrään, joka on noin 7b+ ->. Pamu taas haluaa yrittää kiivetä kaikki caven reitit 8c:hen asti. Tosin yksi Ondran vain ’’8b’’ reitti tuntuu aika napakalta, joten tähän voi kulua hetkinen aikaa. Into on meillä molemmilla kova kiivetä hienoja reittejä mahdollisimman paljon ja monipuolisesti! Yksi asia johon olemme erityisesti kiinnittäneet huomiota täällä on monipuolisesti ja hyvin syöminen. Päivät kalliolla ovat pitkiä ja reitit fyysisesti rankkoja, joten palautumisesta on pidettävä täällä extra paljon huolta.
Onko muita reittejä työn alla menollaan?
Työn alla minulla on tällä hetkellä ’’Eventyrblanding 7c’’. Eilen tipuin reitin viimeisestä vaikeasta moovista kahdesti. Tämä oli mukava yllätys, koska nämä olivat minun ensimmäiset liidiyrkät reittiin. Vaikuttaisi siltä, että reitti menee ensi viikon aikana, jos säät sallii ja kunto kestää. Tämän reitin jälkeen uskaltaudun ehkä roikkumaan myös jossakin selvästi vaikeammassa reitissä, kuten Pamun hehkuttama ”Nagells Drømmedieder, 8a+”. Toivotaan, että rahkeet riittäisivät tähän!
Pamu kiipesi reissun alkuun vähän helpompaa 8a – +:ssaa. Nyt hän aloitti ensimmäisen vaikeamman reittinsä. Ondran eeppinen 45m pitkä ”Doorkeeper 8b”. On kuulema varmaan vaikein ja ehkä hienoin 8b, mitä ikinä koittanut. Järkyttävän fyysistä kiipeilyä ja megajatkuva. Pamu onkin innoissaan, kun pystyy haastamaan näin pitkiä ja vaikeita reittejä, jotka ovat haastavia hänelle.
Tämä paikka tekee kyllä hyvää meidän molempien kiipeilylle ja avaa uusia ovia eteenpäin tulevaisuudessa!
Edit II: Ruusu ennätti jo kiivetä toisen 7c:nsä ”Eventyrblandingin” ja Pamu samaten ”Doorkeeperinsä”. Toki Ruusu tiputti samana päivänä myös omasta mielestään hiukan softin 7b+:san ”Frigg” ja tällä hetkellä työn alla on upea ”Nagells Drømmedieder, 8a+”. Karpot pitävät karvahatut sormien ja varpaiden kanssa ristissä, jotta kelit pysyvät ja työstö maistuu!