Jo aikuisen ikään ehtineiden harrastajien dominointi kiipeilyn saralla on saanut onneksi viime aikoina myös nuorempaa harrastajaosastoa aktivoitumaan lähetystyön rintamalla. Yksi viimeaikaisista onnistujista on BK:n kisaryhmän edustaja Riku Sinivirta, joka kellisti Mylliksellä ensimmäisen kahdeksannen vaikeusasteen reittinsä ” Unusual Suspectin, 8A” reilu viikko sitten. Riku on yksi niistä superlahjakkaista junioreista, joka hämmensi Karpoja jo vuosia sitten, kun hän lähes saman tien harrastamisen aloitettuaan kiipesi sisällä yläseiskoja. Riku on toiselta puoliskoltaan japanilainen ja halusimmekin selvittää, miten viime talven Japanissa vietetty aika edesauttoi kehittymisessä ja uudelle levelille siirtymisessä. Karpojen harras toive toki on, että kisakiipeilyn ohella tämä 18 vuotias nuorukainen löytää tiensä myös kovien lähetysten pariin pihalla!
Moro ja onnittelut ekasta 8A:n sendistä (Unusual Suspect)! Ilmeisesti taipui suhteellisen helposti?
Kiitos, tokalla sessiolla se meni aika nopeasti. Vaikein juttu mulle oli ehkä olla osumatta pädeihin ja löytää jalat, kun ei oo vielä tottunut ulkona kiipeämään.
Oletko ennättänyt kesällä/ syksyllä muutoin ulkokiipeilypuuhiin, vai onko aika kulunut kisahommien treenaamiseen?
Oon käynyt nyt kaks kertaa Mylliksellä, mutta muuten oon treenannut kisoja varten.
Asuit Japanissa pidemmän pätkän. Mitenkäs pitkään sie siellä aikaa vietit/ missä päin?
Vähän alle vuoden ehdin olla siellä. Asuin Kiotossa, joka on Japanin vanha pääkaupunki. Oon ennen asunut siellä niin paikat oli tuttuja.
Miten japanilainen halligenre eroaa pohjoismaisesta (hinnat, hallien määrä, koko, reittien vaikeus…)? Ainakin kuvissa reittejä on halleissa otemäärään verraten valtavasti.
Hallit on yleensä paljon pienempiä ja semmonen vähän hämärä tunnelma on monissa halleissa. Koska seinät on pieniä ja innostuneita kiipeilijöitä paljon, seinät laitetaan ihan täyteen reittejä ja harvoin näkee tyhjää seinää. Halleja on tosi paljon, joka pakottaa hallit kilpailemaan kovaa. Hallit kilpailee niiden reiteillä, joten ne kyselevät hyviä reitintekijöitä kaukaa tai kerää huomiota järjestämällä kisoja. Kiipeily on aika kallista Japanissa, yleensä kun menet uuteen halliin, joudut maksamaan kaksi eri maksua. Ensiksi maksat rekisteröintimaksun, joka on ~16€ ja sitten kiipeilymaksun ~18€.
Millaisessa porukassa ja miten sie siellä treenasit, kun sen jakson aikana voimaa tarttui noin valtavasti?
Kotihallissani Crux Kyotossa, vaihtui kuukausittain kaikki reitit ja spraywallille tuli joka keskiviikko lisää reittejä. Yritin vaan kiivetä kaikki hallireitit, joista kaikista vaikeimmat olivat jopa maajoukkuelaisille vaikeita. Kiipesin muiden asiakkaiden kanssa paljon spraywallilla, jossa teimme vuorotellen reittejä ja katsottiin, kuka on vahvin. Kun hallissa alkaa loppua reitit, menimme hallin asiakkaiden kanssa porukalla eri prefektuurin hallille viikonloppuisin. Siellä taas oli tavoitteena kiivetä päivässä kaikki hallin reitit ja tutusta sen hallin kiipeilijöihin.
Tietenkin se, että kaikkialla on motivoitunutta porukkaa ja hyviä reittejä auttoi kehittymään, mutta ei se kyllä ainoa asia ollut. Ennen Suomeen muuttoa minulle opetti kiipeilyä Shimizu Atsushi niminen supervahva kiipeilijä ja huippureitintekijä. Nyt kun palasin, hän kertoi heti miten huonosti kiipeän, vaikka olen kehittynyt ja miten sitä voi parantaa. Pääsin hänen mukaansa reitintekomatkoille testikiipeilijäksi. Nämä tilaisuudet kehitti mielestäni todella paljon kiipeilyäni. Se kun on hallilla aamusta yökahteen kiipeämässä täysin väsyneenä ja verisillä sormilla opettaa olemaan luovuttamatta. Sen lisäksi kun pääsee kiipeämään uusilla seinillä uusia reittejä, pääsee oppimaan niin monta erilaista muuvia, mitä ei ikinä tulisi muuten tehtyä.
Selvisikö sinulle, minkä vuoksi Japanista tulee niin valtava määrä maailmantasoisia kiipeilijöitä?
Uskon, että se on heidän kiipeilykulttuurissa ja motivaatiossa kehittyä. Kun kiipeet Japanissa, tulet varmasti näkemään ihmisten kiipeävän porukalla yhdessä. Vaikka kaikki kiipeävät eri reittejä ja ovat eritasoisia, kaikki kannustavat toisiaan ja antavat vinkkejä. Jos spraywalilla on sessio meneillään, siihen kysytään muita koko ajan tulemaan mukaan. Hyvät opettavat huonompia ja niin syntyy taas parempia kiipeilijöitä.
Kerkesitkö käydä Japanissa minkä verran ulkona kiipeämässä/ löytyykö sieltä hienoa kiivettävää pihalta?
Pääsin vain kaksi kertaa ulos kiipeämään, mutta siellä on kyllä todella hienot ulkokiipeilypaikat. Sektorit ovat yleensä vuorien ympärillä, joten approach on kyllä hankalaa. Yhdessä paikassa jouduin heittämään pädit sillalta alas ja sitten kiivetä sitä siltaa alas. Ylös kiipeäminen pädien kanssa oli kyllä tiukkaa.
Kotiin palattuasi olet treenannut BK:n junnukisaporukassa. Onko treenaaminen jotenkin Japaniin verrattuna erilaista/ onko sulla millaisia tavoitteita kisakiipeilyn suhteen?
Nyt täällä BK:n ryhmässä on selkeä treenisuunnitelma ja enemmän treenejä, kuin minulla on ikinä ollut. On ollut erilaista, kun voin vain keskittyä siihen miten parannan kiipeilyäni.
Moneen vuoteen en ole saanut mitään saavutusta kisoista, joten toivon, että pystyisin joissain kisoissa ainakin omassa sarjassa voittaa ja sitten aikuisten sarjassa päästä top 3.
Olet alkanut treenaamaan pikku hiljaa liidiäkin (tai ainakin kisannut siinä). Onko liidaaminen siistiä, vai pakollinen paha?
Köysikiipeily on kivaa, kunhan reitti on hauska. En jaksa yksinkertaista oikee, vasen, oikee, vasen kiipeilyä. Mutta jos on oikeesti muuveja, niin mitä pidempi reitti, sitä pidempään pääsen nauttimaan. Tykkään myös korkeista paikoista, niin on kiva päästä ylös ja kun tippuu niin sekin on aika hauskan tuntuista. Jos nyt oppisin klippaamaan, pystyisin oikeesti nauttia siitä.
Onnittelut vielä sendistä ja hyvää jatkoa syksyyn!
Kiitos!