Reitti: Hiidenkirnu
Vaikeus: 8a (trad)
Korkeus: 20m
Sijainti: Turunvuori, Savo
Ensinousija: Tomi Nytorp
Toistonousija: Johannes Puranen (muut Anthony Gullsten, Samuel Hammer, Elias Annila ja Sami Koponen)
Reitin historiasta…
”Hiidenkirnu, 8a”. Varmaankin yksi Suomikiipeilyn legendaarisimpia ja ikonisimpia reittejä Olhavan ”Kantin” ja ”Burden of Dreamsin” ohella. Linjana yksi hienoimpia, joihin Karpojen karvahattusedät ovat törmänneet missään päin maailmaa. Reitin uniikkiudesta merkittävän osan muodostaa visuaalinen ilme. Kuten nimestä voi päätellä, reitti (eli halkeama) kulkee kallioon jääkaudella hioutuneen hiidenkirnun puolikkaassa.
Projektin ilmeisimminkin löysi 1990-luvun alkupuolella Ristiinalaislähtöinen Mannisen Mikko isänsä kanssa. Mikon testattua reittiä joitain kertoja, he päättivät kutsua visiitille tuolloiset huippukiipeilijät Kari Potin ja Henrik Suihkosen. Henkanja Karin tutustuminen projektiin ei vielä ihmeitä saanut aikaan ja samaan lopputulemaan päätyivät tuon ajan staroista muun muassa Tatu Autio ja Juha Saatsi. Useampikin kiipeilijä sai linkkailtua reitin alkupuoliskon, joka on perinteisempää ote- ja halkemakiipeilyä (vaikeudeltaan kysyjästä riippuen n. 7b-c), mutta jyrkempi loppubulge osoittautui melkoiseksi stopperiksi. Reitin sittemmin ensinoussut Tomi Nytorp teki Turunvuorelle ensimmäisen visiittinsä Jyrkysen Sampsan kanssa 2000-luvun alussa kuultuaan huhua upeasta projektista. Visiitti oli saanut aikaan säväyttävän kokemuksen Hiidenkirnun viimein löydyttyä metsässä rämpimisen ja huonojen ohjeiden jälkeen, mutta Tominkin osalta loppubulge oli vielä tuolloin osoittautunut saavuttamattomaksi.
2000-luvun alkupuolen jälkeen Suihkosen Henkka otti reitin ensinousun missioksi ja paluumotivaatioksi takaisin kovien ensinousujen pariin. Hän visioi loppubulgenratkaisemista niin, että halkeamasta olisi karattu loppubulgessa sen vasempaan kanttiin, jossa oli kohtuullisen hyvä ote. Jatkosta kahvasta eteenpäin ei ollut tuolloin juurikaan visiota. Itse olin todistamassa legenda Hukkataipaleen yläköysitestiä kyseisellä betalla ja saimmekin todistaa muuveja, joita en ole sittemmin kiipeilyssä nähnyt, muutoin kuin Mission Impossible -leffassaa. Nalle hyppäsi kantissa olevaan kahvaan ja roikkuessaan ristiriipunnassa kysyi Henkalta, mitäs sitten tehdään. Henkka vastasi ”mätsää” ja Nalle teki työtä käskettynä mätsäten kahvaan niin, että jäi roikkumaan kasvot kalliosta poispäin. No sekään beta ei toiminut, mutta näytti katsojan silmään uljaalta.
Tästä siirryttiinkin aikahypyllä vuoteen 2012, jolloin Tomi Nytorp teki ensinousun vanhaan Olhavan laatalla sijaitsevaan projektiin, josta syntyi ”Luomus, 8a”. Mestarin mieleen palasi välittömästi kyseinen ikuisuusprojekti Mäntyharjulla ja herra ajelikin sinne tutustumaan yläbulgeen vielä kerran jumarin kanssa. Tomi kertoi roikkuneensa valjaissa ja pohtineensa melko lailla kaikennäköisiä betavaihtoehtoja ja kokeilleensa huvikseen halkemaan Cobra crack -tyylistä keskisormijammia (vaikkakaan ei ollut kyseistä betaa leffalta nähnyt). Sormi oli halkemaan sopinut yllättävänkin hyvin ja feissiltä oli löytynyt sopivasta kohtaa jalalle painanne, jonka koko vastasi koloa, josta olisi poistettu 2 euron kolikko. Muuvi meni yllättävänkin helposti, mutta herra pohti ensin painon olleen varmaan köydessä. Uusintatesti osoittautui menestykselliseksi ja Tomi pohtiikin tuon yksittäisen hetken olleen varmaan yksi koko 30-vuotisen kiipeilyuran mieleenpainuneimpia 10 sekunttisia. Saman tien mieleen hiipi ei ihan niin järjellä perusteltu ajatus siitä, että jos betan keksii näin itse, niin samalla tavallahan sen voi keksiä joku muukin. Joten näppäinpuhelin käteen ja soittamaan Minalle (tuolloin Jokivirta) ja ujo tiedustelu, voisiko tämä lainata jostain saman tien auton ja ajaa 250 kilometriä Mäntyharjulle häntä varmistamaan. Äiti lainasi auton ja Mina pyyhälsi yön pimetessä Savoon. Virkistävän autossa nukutun yöunen jälkeen terävää päähän ja kahden kruksista tippumisen jälkeen hiipivään orastavaan epätoivoon siitä, että reitti ei mene ja hän ajatti neitokaisen turhaan keskellä Savoa. Kolmas kerta kuitenkin sanoi toden ja Hiidenkirnu sai ensinousunsa.
”Loppukruksin betan löytymishetki on varmaankin yksi oman kiipeilyuran mieleenpainuneimpia hetkiä” -Tomi Nytorp-
Oman twistinsä tarinaan antaa Kiipeilylehden kannessakin urmastellut kuva Tomista kruksimuuvissa. Kuva otettiin niin, että Tomi liidasi kruksiin saakka ja hyppäsi köyteen. Tämän jälkeen varmistaja Mina kiinnitti köyden kallion alle pariin piissiin, juoksi toisen köyden kanssa kallion päälle ja laskeutui ottamaan kuvia. Tomi siis kiipesi aina löysät pois, hymyili tenhokkaasti kuvassa ja pudottautui piissiin… Kysyin mestarilta itseltään, mihin kohtaan ensinoususkaalassa reitti hänen osaltaan asettuu ja ajatus oli samankaltainen kuin allekirjoittaneen. Uniikkiudessaan kyseisenkaltaisiin reitteihin törmää elämänsä aikana varsin harvoin (missään päin maailmaa). Uskomattoman esteettinen linja, joka on ihme kyllä kiivettävissä. Lisäksi vaikea, muttei kuitenkaan yli-ihmisen voimia vaativa. Mitäpä muuta voi SuomiRock -klassikolta pyytää?
Tomi ja Hiidenkirnu (Kuvat: Mina Nytorp)
Sami Koponen ja Hiidenkirnu 2023
Jotta saisimme reittiin tarkempaa ajankohtaista inputtia, päätimme tuoreeltaan haastattaa reitille ilmeisimminkin kuudennen nousun tehnyttä joensuulaista unelmavävyä Sami Koposta hänen prosessistaan reitin kanssa.
Yksi kesän 2023 tavoitteista, eli ”Hiidenkirnu, 8a” kellistyi viime viikolla, Onnea! Millaisen mankelin läpi piti pujotella, että reitti antautui?
Kiitos paljon! Hiidenkirnu tarjosi kyllä itselle ison opettelukokemuksen. Pääsin palaamaan hankalan sormivamman jäljiltä vaikeampaan kiipeilyyn sekä oppimaan trädiä, joka on itselle kohtuullisen vierasta touhua. Lisäksi sain palauteltua mieleen kiipeilyn mentaalipuolta, kun lähetyssessiota edeltäneellä sessiolla lipsautin jalkajammin reitin viimeisessä muuvissa, jota ei missään nimessä pitäisi tehdä. Jälkikäteen kyllä mietin, että tuo lipsautus oli todella hyvä, koska otin n. 7-8 metrin pannut piissiin, ja se teki erittäin hyvää omalle päälle.
Statistisesti puhuen kävin reitillä 6 sessiota. Ekassa sessiossa sain juuri ja juuri linkattua muutamia muuveja, mutta reitti tuntui aivan omien kykyjen yläpuolella olevalta. Pikkuhiljaa reitti kuitenkin alkoi etenemään. Tärkein oli päästä 2 viikkoa sitten todistamaan halkeamakettu Elias Annilan nousua reittiin. Elias opetti myös mulle vieraita halkeamatekniikoita, joiden ansiosta yläkruksi muuttui huomattavasti helpommaksi.
Sulla on ollut hiukan vammakierrettä, miten se vaikutti prosessiin?
Iso ongelma huonon lähtökunnon lisäksi oli se, että pystyin käymään köydessä vain kaksi kertaa per sessio ennen kuin sormi väsyi ja kiipeily piti lopettaa.Hiidenkirnussakin oli kaksi otetta, joista en pystynyt ensimmäisillä sessioilla vetämään juuri ollenkaan.
Suurimpana haasteena koin kuitenkin vamman, siitä seuranneen pitkän kiipeilytauon ja huonon kunnon aiheuttaman mentaalipuolen. Mulla on koko alkukauden ajan ollut todella huono luotto luonnollisesti oikeaan käteen rikki olevan sormen takia, mutta myös ihan yleisesti omaan tekemiseen seinällä. Oon lähtökohtaisesti tottunut siihen, että täysiä yrkkääminen liidissä tai korkeahkotkaan boulderit eivät kauheasti jännitä. Tänä vuonna tunsin suoraan sanoen pelkoa jo ensimmäisillä yläköysittelyillä.
On kuitenkin ollut motivoivaa huomata, että sormivammasta voi löytää kultareunukset, ja keskittyä uusien juttujen opetteluun. Lisäksi olen aina sanonut, että en ymmärrä miksi ihmiset kiipeää vain boulderia tai sporttia, kun vain toista kiipeämällä jää niin monta siistiä reittiä kiipeämättä. Trädiä kiipeämällä toi hienojen reittien ja erityisesti upeiden linjojen pooli vain kasvaa.
Pystyykö reittiä pilkkomaan osiin (muuvit, vaikeus, tyyli)? Vanha legenda ainakin kertoo, että alkuosa puolivälin lepoon on helpohko 7b:-) ja sitten seuraa napakampi loppuboulderi? Asettuuko vaikeus 8a linjaan esimerkiksi suomalaisten sporttireittien kanssa?
Ensimmäisten sessioiden jälkeen en ollut vanhan legendan kanssa samalla linjalla, mutta pakko kait se on uskoa, kun jokainen niin sanoo 😀 No ihan oikeasti se alku on varmaan jotain 7b+ luokkaa, kun sai kaikki betat kuntoon ja sormen sille tasolle, että pystyi edes hiukan vetämään otteista. Alku on kyllä aika raskas, koska jalkaotteet ovat melkein kaikki pystyssä ja huonoja. Alun jälkeen on aika hyvä lepo, josta jatketaan n. 10 muuvia helpompaa kiipeilyä kruksiin.
Kruksi on hyvin omituinen, ja sen vaikeutta on hankala arvioida. Tärkeää kruksissa on riittävä määrä teippiä, jotta etu- tai keskisormijammin saa tarpeeksi tukevasti halkeamaan. Itse kiipesin etusormella, jota Elias suositteli. Etusormen saa tungettua syvemmälle halkeamaan, jolloin sillä ei tarvitse vetää yhtä paljon kuin keskisormella.
Kiipeilytyyliltään reitti on kohtuu sporttikiipeilymäinen eli otekiipeilyträdiä, mutta silti pitää sisällään halkeamaelementtejä. Ehkä tästä syystä reitti alussa tuntuikin hyvin vaikealta. Sanoisin silti edelleen, että se on vaikeampi kuin 8a sportit, joita olen kiivennyt, mutta tässä saatan olla esteellinen taustani takia.
Miten hyvin reitti on sinun mielestä varmistettavissa (vankan träditaustanperusteella)?
Hehe, tausta ei ole kovin vankka, mutta varmistettavuus on todella hyvä! Piissit ovat tosi hyviä, varsinkin kruksin alla. Olen saanut tosi paljon jeesiä trädikoulutuksenohessa Markukselta (Lehtonen), kun on kumpikin käyty testaamassa Hiidenkirnua ja muita halkeamia tänä vuonna. Oli myös mukava keskustella reitin varmistuksistaja muutenkin halkeamakiipeilystä Eliaksen kanssa.
Pohdit hiljattain, että sinun osalta sisä- ja ulkokiipeily eivät aina kulje ihan käsi kädessä. Mikä on sisäkiipeilykondis tällä hetkellä?
Näin se on viime vuodet mennyt, onneksi oikein päin. Sisällä pääsin aiemmin tällä viikolla liiloja (6c-7a) bouldereita. Toki sormivamma vaikuttaa sisäkiipeilyyn vielä huomattavasti enemmän, koska en pysty edelleenkään puristamaan tai vetämään oikealla kädellä ihan hirveästi. Sisäkiipeily on kuitenkin fyysisempää kuin ulkokiipeily eikä otteissakaan ole kitkaa. En koe myöskään, että tuon tason vuoksi sisäkiipeilystä olisi mitään hyötyä omaan kiipeilyyni tällä hetkellä, joten todennäköisesti teen vaan kuntouttavaa otelautaa ja punttitreeniä sekä kiipeän ulkona.
Viikonloppuna tipautit kolmannen nousun Purasen Johanneksen ja Lehtosen Markuksen jälkeen Johanneksen hienoon linkup -reittiin ”Kauniit ja Rohkeat, 8a” Mustavuoressa. Miten tätä tulevaisuuden klassikkoa kuvaisit?
Kauniit ja Rohkeat on aivan uskomaton reitti! Vaikka reitti yhdistää keskelle seinää loppuvan ”Autio-Suihkosen” ja ”Komiat Pärjää Aina” -reitit lopun hienolla halkeamatraversella, en miellä reittiä tavalliseksi link-upiksi. Se onkin ehdottomasti kiipeämisen arvoinen, vaikka olisi kiivennyt kummatkin reitit. K & R on kuitenkin looginen tapa kiivetä kallion alta n. 35 metrin ja 90–100 käsimuuvin matka koko Mustavuoren päälle. Reitti on keskellä olevan pitkän traversen ansiosta hyvin seikkailullinen ja kiivettiinkin Markuksen kanssa reitti tuplaköysillä rope dragin välttämiseksi.
Sormivamma ei onneksi estänyt tämän(kään) reitin kiipeämistä. Millaisen määrän työstöä se otti?
En ollut aiemmin iskenyt silmiäni K & R:ään, varmaan vähäisen trädikokemuksen ja Mustavuoren vaikeiden jyrkkien vuoksi. Markus oli kuitenkin reittiä kokeillut menneisyydessä ja fiilisteltiin sitä kevään ekalla Mäntyharjuviikonlopulla. Laiteltiin sit vikolla viestiä et se pitäis kyllä kiivetä ja Markuskin innostui. Markus lähetti reitin hyvällä taistelutyylillä viime viikonloppuna, jolloin itse testasin muuvit Komioihinsekä Autio-Suihkoseen. Autio-Suihkosen kruksi ei vielä auennut, koska en pystynyt tekemään kruksia perinteisellä nylkytysbetalla, jossa joutuu krimppaamaan pienistä kidekrimpeistä.
Testasin lauantaina muuvit reittiin ja löysin Antti ”Karpo” Liukkosen vinkistä vaihtoehtoisen manttelibetan Aution kruksiin, joka toimi itselleni tosi hyvin. Sunnuntaina kävin vielä hiomassa jammit ja lämmittelemässä Komioiden yläosan ja lähdin yrkkäämään reittiä alhaalta. Markus varoitteli, että se tuntuu sitten pahalta, ja siltähän se tuntui. En ole varmasti millään reitillä joutunut taistelemaan samalla tavalla, peukalot kramppasivat lopun jammifesteillä ja sulloin lihaa halkeamaan niin syvälle kuin sain.
Reitti on kuitenkin hyvin jaettavissa eri jaksoihin, joiden välissä pääsee lepäilemään. Pumppu kuitenkin kertaantuu jokaisen jakson kiipeämisen jälkeen ja erityisesti jalat väsyvät ennen viimeistä bulgen alla olevaa lepoa. Bulgen yritys on enemmänkin henkinen, koska jos sieltä tippuu niin toista yrkkää ei kyllä pysty ottamaan. Toisaalta kyseisistä käsijammeista ei voi pudota, jos ne vaan saa lypsettyä tarpeeksi syvälle 😀
Kummatkin reitit ovat katsojan mielestä varsin vaikuttavia, mutta miten korkealle ne omalla kiivettyjen reittien listalla nousevat?
Korkealle! K & R on mielestäni kiipeilyllisesti vielä Hiidenkirnua hienompi reitti, vaikka Hiidenkirnu on kyllä ehdottomasti puhtain ja hienoin linja minkä olen kiivennyt. Hiidenkirnu on myös todella legendaarinen reitti, jota on tullut fiilistelyä jo pitkään..
K & R:n hienouden osalta isossa osassa on myös mun kohdalla se koko kokemus. Mähän oon aika tynkien köysireittien mies ja yleensä kun kiipeän vaikeita reittejä niin ne tuntuvat ”helpolta”, koska ne ovat enemmän kiinni voimasta kuin jatkuvuudesta. Suomessa kuitenkin aika monella köysireitillä tippuu sen takia, että voimat vain hiipuu ennen kuin kunnon pumppu iskee.
Seuraavana SuomiRock -klassikoiden listalla on varmaankin ”Sagittarius A, 8a” Mustavuoressa ja ”Kustavin Kuningaslinja, 8b” Hopiavuorella. Mitä muita löytyy todo-listalta?
Joo, seuraavaksi kädet siirretään Sagittariuksen halkeamaan. Sitä kävinkin jo kerran testailemassa toukokuun alkupuolella, mutta silloin ei kruksi lähtenyt vielä. Lisäksi Markuksen kanssa on fiilistelty, että mennään kokeilemaan myös muutamia muita vähän toistettuja lyhyempiä halkeamareittejä, kuten ”Sarana” ja ”Leviathan”. Varmaan tulee käytyä Kustavissakin kesällä, mutta en tiedä riittävätkö rahkeet vielä ”Kustavin Kuningaslinjaan”. ”Pikku-Veturia ja ”Päiväunta” haluaisin ehdottomasti kokeilla Kustavin reiteistä!
Varmaan jossain välissä syksyä siirryn myös sporttiprojektien pariin, mutta se riippuu tosi paljon sormen kuntoutumisesta. Tällä hetkellä kaikki motivaatio on suunnattu halkeamakiipeilyn opetteluun!
Onnittelut vielä ja aurinkoista kesää?
Kiitos! Hyvää kesää myös Karpoille ja kaikille lukijoille. Toivotaan kuitenkin, ettei tule liian aurinkoinen ja helteinen!