Juho Knuuttilan kesä Pohjois-Norjassa on pitänyt työkiireiden ohella melkoisen määrän omaakin kiipeilyä ja erityisesti maininnan arvoisia ovat herran multipitch-ensinousut, jotka eivät ole ihan joka toppahousun kuppi kakkua. Kesän aikana tämä suomikiipeilyn TOP-3 unelmavävy läpäisi vuoristo-oppaan aspirant-kokeen ja saa siten ohjata jo ryhmiä Skandinaviassa. Päätimmekin selvittää tarkennusta ensinousuista ja samalla selvittää, miten tämän tulevan superoppaan palveluita pääsee tilaamaan (ja mitä palveita häneltä esimerkiksi repusta löytyy).
Moro. Kevään yhtämittaisen sadekauden jälkeen kesä on ilmeisimminkin hellitellyt kiipeilyn harrastajia, tai kuten sinun osaltasi myös ammattilaisia?
Kyllä vaan. Toukokuun ja kesäkuun alun loputtoman monsuunin jälkeen Pohjois-Norjan sääjumalat ovat hellineet. Me paettiinsadetta Norrbotteniin, jossa kiivettiin Falkberget lähes tyhjäksi, jammailtiin Pekkasen Samulin halkeamaklassikot Kaffeklippanilta ja haettiin pumppukuntoa Niemiselistä. Tuon reissun jälkeen ei ole paljoa sääennusteita tarvinnut selailla. Kuulemma vuosikymmenen paras keskikesä.
Vuoristo-oppaan koulutuksesi on siinä vaiheessa, että olet päässyt aloittelemaan asiakastyön. Millaista se on ollut (fyysinen/ psyykkinen raskaus, markkinoinnin haasteet nykyisessä taloudellisessa kurimuksessa…). Oletko toistaiseksi ollut tyytyväinen tulevaan ammatinvalintaasi?
Koko luokka läpäisi aspirant-kokeet Lyngenissä ja La Gravessa, mikä meinaa sitä että saadaan jo opastaa rajattomasti Skandinaviassa. Alpeillakin, jos seurassa on sertifioitu opas.
Toki oppaan työ ei ole fyysisesti tai henkisesti kevyimmästä päästä. Esimerkkinä: oltiin kiipemässä Prestenin klassista Vestpillaren directiä Saran 60-vuotiaan isän kanssa, kun puhelimeen alkoi kilahdella viestejä, että Stetindille kaivataan opasta seuraaville päiville. No, Prestenin jälkeen nukuin muutaman tunnin, ajoin Efjordiin, vein ensimmäisen ryhmän huipulle, nukuin muutaman tunnin lisää ja vein toisen porukan toppiin.
Hektisyydestä huolimatta on mahtavaa päästä vihdoinkin viemään asiakkaita mäkeen ja jakamaan hetkiä vuorilla.
Kesä on pitänyt sisällään duunien ohella myös aika mittavan määrän omaakin kiipeilyä, joista meitä Karpoja kiinnostavat eniten kesän aikaiset ensinousut. Kesäkuussa avasitte kumppanisi Saran (Skoglund) kanssa ”Minotauruksen, 7 (6c+)” Rekan pilariin. Avaisitko reittiä, kiipeilyä ja varmistettavuutta hiukan tarkemmin?
Reka on 607m korkea töppyrä Langøyan saarella, Vesterålenissa. Jostain kumman syystä se ei ole edes paikallisten tutkan alla, vaikka kaakkoisseinä aka punainen pilari on huikea. Parisataa metriä jyrkähköä kiipeilyä punertavalla graniitilla, joka on täynnä halkeamia ja otteita.
Magnus Eriksson ja Jonas Jakobsen avasivat seinälle ”Labyrinth” (7-7+, A0) nimisen linjan 2013, mutta ennen sitä tai sen jälkeen pilarilla ei ole ollut minkäänlaista liikehdintää. Magnus suositteli tsekkaamaan feissin jo 2022 keväällä, mutta koulukiireiltä en ehtinyt.
Kun monsuuni vihdoin hellitti kesäkuun alkupuoliskolla, ajattiinSaran kanssa Norrbottenista suoraan Rekalle ja lähdettiin yrkkäämään. Lähestyminen sisältää pari tuntia soilla tarpomista ja tunteroisen ruohohyllyjen läpi navigointia. Fiilis on erämainen ja luonto kaunista.
Valkattiin linjaksi ’Labyrinthin’ oikella puolella kulkeva halkeamasysteemi, joka on ehkäpä seinän selkein linja. Ensimmäiset neljä pitsiä seuraili melko selkeitä halkeamia, muutamilla otekiipeilyosuuksilla höystettynä. Viidennellä köydenpituudella linja yhdistyy Labyrinthiin luontaisesti, osuudella jolla Magnus ja Jonas tekivät pendulumeja. Onnistuin vapauttamaan tuonkin pätkän, vaikka pitsi oli selkeästi reitin henkisin ja vaikein. Kaiken lisäksi vielä 60m pitkä.
Reitin topista on vielä 20min helppoa harjannetta huipulle, josta pääsee alas perusreitin polulle neljällä rappelilla.
Koko linja meni ground-up ja on-sight tyyliin. Köydenpituuksien vaikeudet 7-, 7-, 6, 7- ja 7. Erinomaista kiipeilyä, mutta sanoisin, että on oltava solidi 6c/+ on-sight taso, jos reitille mielii. Se ei ole vaarallinen, mutta jonkun verran joutuu kiipeämään piissienpäälle.
Heinäkuussa palasit pilarille Joda Dolmansin kanssa avaamaan seinämään sen kolmannen reitin ”Illiad, 7 (6c+)”. Minkäslainen tämä kokemus/ reitti on?
Iliad on seinän kolmas ja viimeinen ns. selkeä linja. Kivenlaatu on vähän fleikkisempää, kun taas Minotauruksella se on lähes täydellistä.
Reitti alkaa mukavalla 6- chimneyllä/leveällä halkeamalla. Sen jälkeen tulee niin sanottu ’changing systems’ osuus, jossa tehdään sporttisempia muuveja halkeamien välillä.
Kolmas pitsi on lyhyt kulma, mutta kumisevilla fleikeillä. Neljäs köydenpituus on henkinen 6+, joka seurailee oterikasta harmaata kiveä, mutta aika harvoilla piisseillä.
Viides pitsi on fyysisin ja jyrkin rypistus, jossa sai taas hengitellä syvään useampaan otteeseen. Kompressiosekvenssi jääkaappimaisen blokin yli huipentuu krimppitraverseenvasemmalle, jota seuraa vielä hänkkäävä otekiipeilyosuus. Ilmaa on alla ihan riittävästi.
Kuudes köydenpituus viimeistelee reitin helpommalla, mutta ei kuitenkaan suoraviivaisella kiipeilyllä.
Linja avattiin taas ground-up ja on-sight. Laadullisesti se ei ihan pärjää Minotaurokselle kuitenkaan. Pitsit ovat 6-, 7, 6+, 6+, 7 ja 6+.
Kuvat: Juho Knuuttila, Joda Dolmans ja Sara Skoglund
Mihin päin Reka sijoittuu Lofoottien muihin alueisiin suhteutettuna/ onko kyseinen pilari visiitin arvoinen?
Rekalla ajaa pari tuntia Svølværista, joten sen pystyy kiipeämään Lofooteilta pitkänä päiväkeikkana. Jos erinomainen kiipeily vailla ruuhkia kiinnostaa, kannattaa ehdottomasti ottaa Minotauroslistalle. Se on oikeasti ehkä yksi siisteimmistä reiteistä, joita on tullut täällä kiivettyä. Kiipeilytyyliltään täysin erinlainen kuin suurin osa Lofoottien släbeistä. Jyrkempää ja oterikkaampaa menoa.
Nämä reitit ovat avautuneet toistaiseksi vielä ilman merkittävämpää työstöprosessia. Työn alla on kuitenkin napakampiakin projekteja Helvetestindenillä ja Rekalla.
Jäikö talven ajaksi takaraivoon jotain yöunia häiritseviä linjoja?
Rekan neljäs linja on jo työn alla. Siitä on tulossa pilarin vaikein ja jatkuvin reitti. Onnistuttiin Saran kanssa avaamaan ensimmäiset neljä ja puoli köydenpituutta, ennen kuin aivot nyrjähti ja voimavarat katosi totaalisesti. Linja alkaa kahdella 7+:n pitsillä, joiden avaaminen alhaalta käsin oli haastavaa. Niitä seurasi heikosti varmistettava 6+ ja ehkäpä 7/7+ alaskiipeilyosuus.Viidennen pitsin vaikeus meni jo 8-:n puolelle eli 7b tasoista erittäin jyrkkää halkeamaa, joka näyttää päättyvän otekiipeilyyn. Tuossa kohtaa tuli stoppi ja päätös palata myöhemmin oli selkeä, sillä seinää oli vielä jäljellä ainakin parin pitsin verran. Toivottavasti kelejä vielä riittää linjan viimeistelyyn, sillä unelmissa on aina ollut vaikeamman multi-pitch reitin ensinousu.
Toinen isomman linjan avaamisyritys ei itse asiassa ollut Helvetestindenillä, vaan sen viereisellä Storskivalla. Kiipesin samalla vuorella sen länsiseinän ensinousun 2021 Mishan kanssa, mutta nyt tavoitteena oli feissin jyrkempi puolisko, joka on ehkäpä Lofoottien jyrkin. Se saattaa tosin jäädä vielä hautumaan ensi vuoteen. Muitakin kiipeämättömiä seiniä on mielessä, mutta kesä se vaan viilettää ohi vauhdilla.
Jos Juho Knuuttilalta tahtoo ostaa opaspalveluita, niin mitä palveluita repertuaariin kuuluu ja missä sie opashommia pääsääntöisesti teet/ mitä kautta näitä palveluita on mahdollista tiedustella?
Repertuaariin kuuluu kaikki vapaalaskusta, alpinismiin ja kalliokiipeilystä jääkiipeilyyn. Pääsääntöisesti toimin Pohjois-Norjassa, mutta myös muualla Skandinaviassa tarvittaessa. Alpeilla toki myös, mutta vasta kesästä 2024 lähtien.
Teen räätälöityjä reissuja asiakkaiden toiveiden mukaan. Yhteyttä voi ottaa sosiaalisen median kautta tai napata yhteystiedot juhoknuuttila.comin kautta. Esimerkiksi voi kysellä vaikka vapaalaskuviikkoa Pohjois-Norjassa tai jääkiipeilyviikkoa Senjalla. Jos unelmana on kiivetä Stetind tai vaikkapa Storpillaren, ei muuta kun kyselyä tulemaan.
Mahdollistavatko opiskelukiireet isompien projektien suunnittelua tällä hetkellä (Himalaja, Patagonia…), vai keskitytkö nyt perustason nostamiseen Euroopassa?
Luulen, että ensi vuosi menee vielä Euroopassa. Kiipeily Pohjois-Norjassa on maailmanluokkaa ja tuntuu, että tekeminen täällä inspiroi nyt enemmän. Maailman toiselle puolelle lentäminen yhden reitin takia ei kuitenkaan ole jokavuotista hommaa. Ja noilla reissuilla kiipeilymetrit jäävät yleensä aika vähiin. Toki halua isoille vuorille löytyy, mutta niin kuin sanoit, ground-upensinousemisen perustason nostaminen täällä tuo varmasti lisävarmuutta myös suurille seinille.
Sponsorit?
Petzl
Rab
Scarpa
Lowe Alpine
Gloryfy
Jos ei ole aivan takuuvarma omista skilsseistään, mutta isot reitit (lasku tai nousu) Norjassa kiinnostelisivat, niin suosittelemme lämpimästi kyseisen herran osaamista. Tämän nuorukaisen kanssa ei ainakaan tarvitse jännittää, että jäätte reitin puoliväliin käkimään. Bonariksi herra on vielä erittäin mukava seuramies.