Äidit on parhaita. Lähestyvän äitienpäivän johdosta päätimmekin tehdä syksyn kapuiluista oman #aikuistanaiskiipeilyä osamme, johon valikoitui kolme päättäväistä ja dedikoitunutta naiskiipeilijää: Mina ”oldschool” Nytorp, Emmi ”dedikaatio” Rautkylä ja Katja ”släbienlinkkuveitsi” Karjalainen.
Mina Nytorp
Vaikka Minan syksyllä kellistämä ”Candy Up, 7c+” ei olekaan tämän naiskiipeilyikonin uran vaikein reitti numeraalisesti, hangoitteli se vastaan yllättävän tiukasti ja omaa samankaltaisen ihailtavan ”old school” -statuksen, kuin itse kiipeilijäkin. Miksi Candy Up ja mitä tehdä, kun kiipeily ei joskus kulje…, MinaNytorp?
Moro ja onnittelut pitkäaikaisen projektin ”Candy up, 7c+” paketoinnista! Olo on varmaan vähintäänkin helpottunut?
Kiitos, no juu aikuisen naisen toive toteutui vihdoin! Vähän sellainen olo että “oli jo aikakin”. Melkein nolottaa, että pitää työstellä reittiä, joka nyt on aika kaukana omasta “saittitasosta”, mutta kun olin jo reittiin ihastunut ja aikani reitillä rampannut niin alkoi tuntua järjettömältä jättää homma sikseen, eli päätin että se on nyt vaan saatava ennemmin tai myöhemmin pakettiin! Ikinä en oo näin paljoa laittanut paukkuja mihinkään reittiin, enkä kytännysäätietoja yhtä ahkeraan…
Reittihän on Rami Haakana ”old school” klassikko vuodelta 1997, miten kuvailisit reittiä ja minkä verran se otti sessioita?
Hienoa asentoherkkää krimppimoovittelua sopivan hänkilläprofiililla. Linja ei ole hurjan pitkä, olisko 15 m, mutta kiivetä saa kyllä senkin edestä! Mooveja kertyy about 30 ja otteet paria “semikahvaa” lukuunottamatta on kyllä tiukkaa krimppaamista(old-school kiipeily best!) Reitissä on kaksi kruksia, joista yläosaosoittautui kompastuskiveksi.
Vuosien varrella tuli toki pitkiäkin taukoja ja kävin vähän kokeilemassa onnea keväisin ja syksyisin. Nyt syksyllä kokeilin vuoden tauon jälkeen taas onneani ja otin sen oikeasti työn alle ja sainkin viidennellä sessiolla kiivettyä. Tais jopa olla syksyn viimeinen kelpo keli, kun lämpötila nousi n. 7-8 asteen hujakoille– aika viimetinkaan meni siis. Lisäksi reitti oli märkä, joten joutui turvautumaan sekä vessapaperiin, että rätteihin! Oli vähän jännitysnäytelmää, kun tipuin käytännössä vielä ihan päältä ekallaliidiyrkällä. Kädet vähän meni “jääpumppuun”, siinä meinasloppua usko ja toivo.
Kokonaisuudessaan reitti meni kuitenkin alle 20 session.
Mikä kyseisessä reitissä kiehtoi? Kun kyseessä on 90-luvun klassikko, niin voisi kuvitella ettei ainakaan greidin pehmeys… Miten sie yleensäkin valikoit tulevaisuuden projektit?
Muutama vuosi takaperin testailin huvikseni vähän mooveja ja siitä jäinkin koukkuun. Ehkä klassikkostatus-vähän vetää puoleensa, mutta tykkään krimpeistä ja juuri Candy Up -tyylisestä kiipeilystä. Reitti on vielä kohtuullisen ajomatkan päässä ja sille saattoi puskaradion kautta saada kiipeilykaverinkin! Kelien ja vuodenaikojen suhteen on haastava reitti – kesällä pääosin auringossa, joten on aikaisen kevään tai myöhäisen syksyn reitti. Tulevaisuuden projektit sais kyllä mennä alle 10 session. Jotain rajaa! Ehkä seuraava projekti vois sitten olla vaikka trädi?
Matkan varrella mukana kulkeneet terveydelliset haasteet ovat ilmeisimminkin tällä hetkellä paremmassa jamassa. Miten sie olet saanut pidettyä motivaation kasassa matkan varrella, kun välillä on varmaan tehnyt mieli polttaa kengät ja mankkapussi, kun kapuilu ei kulje?
Joo nyt taitaa lääkitys olla nyt melko lailla kohdillaan 😊, kulumat ei ehkä tästä parane, mutta motivaatio pitää paikat kunnossa ja kuntoilu/ jumppa on kyllä nyt viime aikoina noussut uuteen arvoon. Motivaatiota on lisännyt varmaan vanheneminen, tässä alkaa paikat hajoilemaan niin kiire on! Motivoivaa on myös ollut eri tyyppien kanssa jaetut mukavat sessiot kalliolla. Hienoa oli nähdä kun esim. Koponen sai upean fläshin reittiin mun betoilla.Ja tietysti THE #aikuistanaiskiipeilyä legenda Emmi Rautkylän kiipeilyseura pitää mielen virkeänä. Kun kiipeily ei kulje tai kun ei kelit suosi, silloin vaihdan tätiratsastukseen ja melontaan.
TOP-3 vinkit aikuisille kanssakiipeilijöille?
Jokainen tsäänssi on mahdollisuus.
Kuvat: Sami Koponen (neljä ekaa)
Emmi Rautkylä
Kuten Minakin omassa osiossaan mainitsi, Emmi Rautkylää voi monessa kohtaa pitää tämänhetkisen kiipeilykatraamme THE #aikuistanaiskiipeilyä legendana. Pitääkö aikuisurheilijoille toitotettu ”Vähemmän on enemmän” paikkaansa, vai onko se hömpän pömppää laiskoille? Tai miten tämä neitokainen saa sosiaalisen median voimalla vaikkapa Ananasakäämän kaltaisesta silppurikrimppireitistä tehtyä suositun?
Kiipesit kesäkuussa ikuisuusprojektisi ”Usual Suspectassiksen” ja tuolloin kerroit löytäneesi faskiahierojan, jonka avulla olkapääsi ovat olleet pitkästä aikaa toimintakunnossa. Laskeskelin, että kauden aikana olet tykitellyt toistasataa reittiä yli seiskan, ilmeisesti olkapäät toimivat edelleen hyvin?
Kevään faskiahierontakuuri auttoi vuosien mittaan suurella vaivalla hankkimiini ojentajien ja hauisten superjumeihin, mutta valitettavasti ongelmat palaavat, ellen joka päivä jumppaa olkapäitäni toimintakuntoon. Jos jätän yhtenäkin päivänä jumpat tekemättä, niin seuraavana päivänä kädet eivät liiku ja olkapäiden kivut ovat niin kauheat, että kiipeilyn sijaan haluaisin lähinnä sahata käsivarteni irti. Mutta siis kyllä, nykyisillä rutiineilla pystyn ylläpitämään kiipeilykykyäni melko hyvin ja tuntuu, että olen jopa kehittynyt tietyillä osa-alueilla.
Kiipesit syksyn aikana muiden muassa Kankkusen Anssin avaaman kattopätkän ”Klingooni, 8A” Affiksella ja Martinin krimppailutestpiecen ”Ananasakäämä, 7C” Soukassa. Millaiset reitit/prosessit näissä olivat kyseessä?
Onnistuin löytämään Klingooniin betan, joka istui omiin vahvuuksiini todella hyvin. Pieniä krimppejä, tarkkoja huukkeja ja muutama pidempi veto, joissa piti pitää pakka kasassa vaakasuorassa katossa. Uskon, että olisin pystynyt kiipeämään Klingoonin yhdessä sessarissa, mutta koska loppusläbi oli litimärkä ja mömmöinen, jouduin odottamaan seuraavan päivän tuulisempaa keliä (ja käyttämään pyyhkeitä, talouspaperia, teräsharjaa, tikkaita ja Makitaa), että sain topin kiipeilykuntoon ja reitin sendattua. Iso kiitos Teresa Lämsälle projektointiseurasta ja houkuttelemisesta ko reitin kimppuun, ja Kalle Laaksolle Klingooni-replikasta TK Nekalassa. Klingoonilla ja replikalla ei lopulta ollut juuri muuta yhteistä kuin että molemmat olivat kelpo kattopätkiä. Oikea Klingooni tuntuikin itselleni greidiinsä nähden softilta (7c/+). Itselleni kovempi suoritus oli kiivetä samaisella reissulla ”Game Over, 7C” (oma tuntuma 7C+), jota olin aina pitänyt lyhyelle lähestulkoon mahdottomana.
”Ananasakäämä, 7c” (oma tuntuma 7C+) taas oli projektina aivan toista luokkaa! Olin vilkuillut sitä vuosien varrella, mutta reitti oli aina tuntunut pelottavan korkealta ja todella mystiseltä, eihän sillä edes ollut kuin kourallinen julkisia nousuja 15 vuoden ajalta ja kaikki huomattavasti itseäni pidemmiltä kiipeilijöiltä. Kävin muutaman kerran tapailemassa alun muuveja pimenevinä kesäiltoina, ja hylkäsin sen, kunnes löysin itseni jälleen reitin alta. Kun Kemppaisen Katri liittyi projektitiimiini, alkoi tapahtua. Kehitimme yhdessä betaa muuvi muuvilta ylöspäin, ja alkupuoli alkoi jo sujua. Pitkään emme kuitenkaan olleet varmoja, löytyisikö loppuun 158-senttisille sopivaa sekvenssiä.
Oli jännä nähdä somen voima, koska yhtäkkiä tämä vuosia hyljeksitty reitti alkoi nähdä trafiikkia! Syyskuun alussa Lassi Valtonen liittyi Soukan lahkoomme, ja ratkaisi lopun kolmannella sessarillaan. Reitti oli kuin olikin mahdollinen ilman kilometrin syliväliä! Pian Lassin upean sendin jälkeen reitin alakruksista irtosi kuitenkin meidän persjalkaisten käyttämä jalkaote, ja jouduimme Katrin kanssa palaamaan ratkomaan alkua. Siinä vaiheessa en tiennyt, itkeäkö vai nauraako, koska sessioita oli itselläni takana jo 12 ja olin vihdoin päässyt ottamaan ensimmäisiä sendiyrkkiä 😂
Kaiken kaikkiaan sessioita kertyi 17. Missään vaiheessa en kyllästynyt Ananasakäämään tai sen muuveihin, ja tuntui, että se eteni koko ajan, vaikkakin todella pienin askelin. Ananasakäämäon ehdottomasti kitkakelin reitti, ja minulta se vaati hyvää sisälämppää sekä vetreitä olkapäitä päästäkseni riittävän lähelle seinää. Katri teki ensihetkestä lähtien muuvit paljon vaivattomammin kuin minä, mutta minä kävin reitillä useammin, koska se oli vain 10min päässä kotoani. Katrin esimerkki valoi kuitenkin itseeni voimaa ja opetti luottamaan todella pieniin (ja irtoaviin) jalkaotteisiin 🙏
Aikuiseen ikään ehtivät urheilijat käyttävät monasti sanontaa ”Vähemmän on enemmän”. Oletko todennut, että tämä ei toimi sinulla, vai etkö vain malta kiivetä vähemmän?
Olen kyllä alkanut pitää pidempiä lepoja sessioiden ja yrkkienvälillä. Valitettavasti täyslepo ei vain ole itselleni järkevää olkapäiden nivelrikon vuoksi.
Edelliseen kysymykseen viitaten, millaisella excel-taulukolla suunnittelet arkeasi, jotta ennätät kiivetä niin paljon kuin sosiaalisesta mediasta ja tikkilistasta voisi päätellä?
Ei kannata uskoa ihan kaikkea, mitä some antaa ymmärtää 😉.Mutta suunnittelen kyllä aikataulut tarkkaan ja ennalta vähintäänkin päässäni ja kyttään herkeämättä sääennusteita. Rakennusalalla on mennyt tänä vuonna sen verran heikosti, että töiltä on jäänyt enemmän aikaa kiipeilyyn…
Köyden päässä kauden aikana listalle raapustettiin muun muassa ”Bingoclub 7b+/c”, ”Renesanssi, 7b+” ja ”Escape Artist, 7b+”. Kahdeksas vaikeusastekin oli siinä ja hilkulla aueta. Olisiko ensi kaudella jo aika siirtyä trädin pariin 🙂 ?
Sportissa riittää vielä itselleni sen verran koluttavaa, että jätetään trädiräkki toistaiseksi kauppaan. Olisin mielelläni kiivennyt enemmänkin sporttia tänä vuonna, mutta sää ja kiipeilykaverin löytäminen/aikataulut osoittautuivat haasteellisiksi. Yhteen 8a-reittiin tein muuvit ekalla sessiolla ja liidasin sen pian kahdessa osassa, mutta reitti ei ollut kertaakaan kuiva syksyn aikana, joten minkäs teet.
Katja Karjalainen
Katja Karjalainen. Savon lahja Fontainebleaulle. Olimme erityisen kiinnostuneita siitä, miten släbien linkkuveitsenä (tikkilistalla mm. fontsuklassikko ”Duel, 8A”) tunnettu aikuinen nainen on transformoinut kroppansa toimimaan jopa suomenruotsalaisella hänkkäävällä rapakivigraniitilla? Onko kyseessä vain evoluutio, vai liekö ammattitaustalla osuutta asiaan.
Moro! Käväisitte teidän jokavuotisella Suomi ekskursiolla ja kiipeilyosion pääkohteeksi muodostui tällä kertaa Ahvenanmaa. Miten liukas, mutta terävä kivi asettui fontsulaisten näppien alle?
Edellisenä vuonna olimme jo vähän ottaneet tuntumaa Ahvenanmaan kiveen muutaman päivän reissulla, mutta vasta hiljalleen kiipeilyn pariin takaisin tulleena ei jotenkin vielä tuo powerimpi puoli tuntunut omalta. Tänä vuonna Ahvenanmaalla oltiin pidempään ja olin vuoden varrella ehtinyt vähän enemmän kiipeilemään hänkimmillä kivillä, joten kyllä se kivi vaikutti jo paljon sopivammalta näppiin, varsinkin kun loma pienensi stressiä ja väsymystä, joten intoa ja jaksamista oli kerrankin vaikka muille jakaa!
Olet tullut tutuksi släbien linkkuveitsenä, mutta tällä kerralla kiipesit muun muassa benchmark paukkuboulderin nimeltään ”Dodo, 7C”, oliko se retken tavoitteena/ miten työstö sujui?
Joo, oli se mielessä sinne tullessa, mutta en tiennyt oikein omasta kunnosta mitään, kun en ollut mielestäni tarpeeksi kiipeillyt tai treenannut kesällä. Kun Max halusi yrittää sitä myös (siis istumalähtöä), niin siitä tuli hyvä yhteinen projekti lähellä meidän vuokramökkiä, mulle standi ja Maxille sitti. Ekan kerran kokeilu oli sen verran lupaava, että tuumasin lähetyksen olevan vain ajan kysymys. Muuvit meni aika nopeasti yksittäin, ja se eka muuvi oli siis mun kruksi. Max powerspottasi mua välillä, niin ettei mennyt nahkat ja tehtiin lyhyitä sessioita, jotta jäi energiaa. Oli meillä pari sessiota sen verran kuumaa ettei ne ekat otteet pitäneet yhtään.Kolmannella sessiolla ekat muuvit meni yhteen menoon, ja tipahdin pari kertaa vielä siinä swingissä osuessani huonosti vikalle otteelle, ennen kuin sitten seuraavalla sessiolla pienen tuulenvireen kera sain lopulta topattua heti ekoilla oikeilla yrkillä.
Mitkä muut reitit jäivät Affikselta mieleen ja miksi?
”Voodoo, 7A”, koska se tuntui mahdottomalta edellisenä vuonna (aikalailla mun anti-tyyli), ”Luftfart” ja ”Angel” oli myös hienoja, ja ”Hammas fingercrack” koska se oli vaativa kahdella eri tyylillä samassa reitissä, ja kruunasi reissun vikana päivänä. Meni ihan vikoilla voimilla ja ihanasti sain just ja just sormenpäillä topista kiinni.
Oletko viime vuosina muuttanut tietoisesti treenaamista joillain osa-alueilla, jotta repertuaari on muuttunut laveammaksi?
Viimeiset vuodet olen pyrkinyt kiipeilemään fyysisempiäkin profiileja ainakin kerran viikossa. Kivaa on ollut, vaikka välillä sitä tuskaileekin, ettei siitä ikinä mitään tule. Mutta joo, ainakin siinä on ollut taas mukana se oppimisen riemu!
Olet ammatiltasi fysioterapeutti ja luonnollisesti käytät tuota ammattitaitoa oman fysiikan huomioimisessa. Mitä osa-alueita huomioit treenaamisessa erityisesti kuopuksenne syntymän jälkeen (2022 keväällä)?
Työni ja 15 vuoden kiipeilytaustani avulla tunnen suhteellisen hyvin kehoni, mitkä ovat sen rajat ja mitä voin siltä pyytää. Raskaus ja poikamme ensimmäinen vuosi olivat kuitenkin sen verran
iso vaihdos elämään, etten ole poikamme syntymän jälkeen vielä treenannut minkään tarkan ohjelman mukaan, koska tunsin ettei se olisi ollut millään mahdollista. Kaikki oli niin uutta ja tilanteet ennalta arvaamattomia. Esimerkiksi viime vuonna olin kipeänä melkein jatkuvasti syyskuusta maaliskuuhun asti väsymyksen, yksityisyrittäjän aikaisen töihinpaluun, imettämisen ja poikamme hoidosta tuomien sairauksien takia. Tämän takia kiipeilyssä laitoin painopisteen varsinkin progressiivisuuteen ja pidin siitä kiinni tiukasti enkä ruvennut intoilemaan liikaa. Koetin kuunnella kropan tuntemuksia, kiipeillä kuukauden per vaikeusaste, aloittaen keltaisista circuiteista jne. Jos tuntui hankalalta, niin alensin intensiteettiä ja jos tuntui hyvältä niin tein vähän enemmän. Peruskunnon takaisin löytäminen (esim. perusleuat, sormivoima vähintään omalla painolla ja punnerrukset) olivat myös ensimmäisen paluuvuoden pääidea. Annoin joka kaudelle pari päämäärää (esim. lantionpohjalihakset ja alaraajojen lihakset tarpeeksi kuntoon, jotta voin hypätä korkeiltakin kiviltä). Kun aikaa liikeni töitten lomassa tai ennen kiipeilyä, niin toistin liikkeen tai parin sarjoja 1-2 kertaa viikossa. Pidin myös kiinni siitä, että kiipesin joka viikko ainakin 2 kertaa, vaikka edes vähän aikaa. Kunto nousi ailahdellen sairastelun takia, mutta pitkässä kaavassa tasaisen varmasti.
Millaisia kompromisseja perhekiipeilyssä on pitänyt tehdä, vai onnistuuko se kuten ennenkin?
Perhekiipeilyssä on ollut paljon erilaisia vaiheita, mutta ei se kyllä enää niin helppoa ole kuin ennen. Välillä on ollut tiukkaa löytää omaa kiipeilyaikaa, ja toisina on vähän helpompaa, riippuen töiden määrästä, Maxin työreissuista, ja myös esimerkiksi pienen unenlahjoista metsässä. Lomilla sujuu yleensä aina hyvin koska molemmilla on aikaa, stressi on pienempi ja me käytämme siis hyväksi poikamme päiväunet, että voimme molemmat kiipeillä. Kotona Fontsussa töiden ja ailahtelevan sään kanssa välillä on aika sumpliminen, että molemmat pääsevät myös vähän kiipeilemään itsestään, koska onhan se kuitenkin helpompaa kuin pienen lapsen kanssa. Mutta silloin tällöin, varsinkin helpommille circuit-sessioille mennään myös kaikki yhdessä ja näin juniorikin pääsee kiipeilemään. Joten tietyltä kantilta katsoen olen kyllä kiivennyt paljon vähemmän kuin ennen, mutta ehkä se on ollut laadullisesti hiukka parempaa, eikä ole tullut tehtyä sitä ylimääräistä roskamäärää mitä tuli ennen paljon, kun oli enemmän aikaa. Toisaalta taas tuntuu, että fyysisesti on vielä paljon eteenpäin viemistä, jotta voisi sitten vähemmällä riskillä mennä vaikeillekin reiteille.
Lantion liikkuvuuteen olet ilmeisimminkin panostanut kotona Fontainebleaussa, sillä ennätitte retken aikana myös Jyväskylään, jossa sait kiivettyä Romppaisen Samin aikanaan avaaman ”Hips don’t Lien, 7C+/8A”. Miten sendipäivä sujui ja mitä piditte 28.7:n kivestä miehesi Maxin kanssa?
Lantion liikkuvuus on tosiaan aspekti, jota ylläpidän jatkuvasti ainakin jossain määrin. Pari vuotta sitten me käytiin kevyesti kiipeilemässä 28.7’lla, mutta koska olin raskaana, niin en hurjistellut silloin. Silmä sattui kyllä jo silloin tuohon kiveen ja mietin, että sitä olisi kiva tulla takaisin paremmalla ajalla kokeilemaan. Nyt syksyllä hyvin menneen Ahvenanmaan reissun jälkeen suostuttelin Maxin lähtemään kanssani Jyväskylään. Meidän lämppä oli suht hankala, koska poikamme vaati paljon huomiota. Session alun olin enemmän hänen kanssaan ja annoin Maxin kiivetä, en oikein osannut keskittyä, enkä löytänyt omaa betaa. Max löysi omansa, mantteloimallla vasemmalla kädelle oikean jalan ollessa rampissa oikealla ja hakemalla oikeasta kantista sloupperin. Kun Max oli päässyt reitin, jäin kokeilemaan rauhassa itsestään miesten lähtiessä sienimetsään.
Oma beta löytyikin hetken etsinnän jälkeen mulle mieluisalla huukki/lantio-betalla ja muutaman kokeilun jälkeen loputkin muuvit oli kasassa. Kun pojat tuli takaisin spottaamaan, niin tipuin vielä muutaman kerran oikean käden sattuessa ohi hyvästä otteesta ennen toppimanttelia. Kun se viimein sattui kohdalleen (ja vaikka jalka ei ihan parhaiten mantteliin hypätessä osunutkaan), niin puskin vain ylöspäin ja toppasin, vaikka niskakramppi ei ollutkaan kyllä kaukana…! Greidistä juteltiin Maxin kanssa, (koska itselläni ei ole noista tasoista vielä paljoakaan vertailupohjaa). Kyllä tuo sen verran nopeasti meni (ja kun siihen useampia betoja on ilmeisesti löytynyt), että varmaan voisi alkuperäistä greidiä miettiä hiukan alakanttiin.
Reissun jälkeen käytit vielä kuntopiikkiä hyväksesi kotona ja tikkasit yhden Fontsu megaklassikoista ”Mégalithen, 7C+” Rocher Gréaussa. Olitko reittiä käynyt aiemmin tyyppäämässä, vai menikö sekin sessiossa?
Olin joskus vuosia sitten vähän kokeillut niitä ekoja otteita, mutta silloin en kyllä liikahtanut juuri minnekään, koska en ollut vielä koskaan sormia treenannut ja se on hiukan hänkkäävä. Nyt tosiaan tunsin, että tuossa tyylissä olin mennyt eteenpäin, joten sen oli tarkoitus olla tämän talven projekti. Muuvit löytyivät vajaassa tunnissa, ja kokeilin topin köydellä, mutta sormet kerkesivät sen verran väsähtää, että päätin tulla seuraavana päivänä takaisin tuoreilla voimilla kokeilemaan. Silloin se menikin sitten toisella yrkällä, eli nyt pitäisi sitten löytää uusia projekteja, ja kelejä niitä kokeilemaan…!
Hyvää syksyä, teillähän siellä varsinaiset sendikelit ovatkin vasta saapumassa!