Kuva: Henna Mäkinen

Mikko ”Dr. Robotics” nurminen

Mikä lämmittää keski-ikäisten perheenisä Karpojen mieliä? No tietenkin se, että keski-ikäinen ja kohta myös perheen isä sendii elämänsä ensimmäisen 8A reittinsä! Vielä erityisemmäksi tämän keissin tekee se, että Mikko oli asettanut jo vuosia sitten tavoitteekseen kiivetä 8A reitti edes kerran elämässä ja tässäpä tämä tavoite täyttyi! Monet tuntevat Mikon Boulderkeskuksen monitoimimiehenä, mutta kuka Mikko Nurminen oikein onkaan? Päätimme valaista teitä myös hieman herran historiasta, sillä aivan eilisen teeren poikia Mikko ei kiipeilyn saralla ole…

Moi ja onneksi olkoon 8A tikkilistamerkinnästä Albaraccinissa! Kerrohan tässä heti alkuun kuka on Mikko Nurminen?

39-vuotias kiipeilijä. Kotoisin Suomen Namibiasta, eli Karkkilasta. Insinööritaustainen kaveri, joka aiemmassa elämässä matkusteli ympäri maailmaa projektinhallinnan ja vientihankkeiden parissa. Viime vuodet minut on löytänyt Boulderkeskukselta säätämässä milloin minkäkin asian parissa. 

Millainen on sinun kiipeilyevoluutiosi, eli miten olet aloittanut ja miten päätynyt tähän pisteeseen?

Olen kiipeillyt aina. Kun muut olivat kiinnostuneita puissa kiipeilystä, niin minua kiinnosti pihassa ollut kivistä tehty (silloin iso, nykyään yllättävän pieni) muuri, jota pitkin pystyi kiipeilemään. Itse kiipeilyn aloitin vuonna 1998 Kouvolalaisen Olkun Heikin innoittamana Lopella. Seuraavana kesänä me oltiin jo Jaanankalliolla asettelemassa kiiloja halkeamiin ja opeteltiin ulkokiipeilyn tekniikoita. Ei siinä mitään vaikeaa vielä kiivetty, mutta innostus oli kova. Armeijan jälkeen siirryin Helsinkiin opiskelemaan ja löysin treenipaikaksi Myllypuron seinän. Noihin aikoihin tutustuin boulderointiin ja taisin kiivetä ensimmäisen 7A:n. Se oli joko Peppu tai Munat Koivusaaressa. Samaan aikaan tein ensimmäiset treenisuunnitelmat itselleni ja harjoittelin innokkaasti Myllypurossa. Kiipeily kuitenkin jäi opiskelujen takia. Opiskelujen jälkeen palasin Lopelle asumaan, aloin etsimään lähistöltä kiipeilyseuraa ja mahdollista treenipaikkaa. Kävi ilmi, että Ojalan Teemu asui aivan vieressä. Me treenattiin Teemun kanssa hänen kotikeivillään monta vuotta. Moni olisi muuten edelleen kateellinen siitä mestasta. Kiitokset vaan Teemullekin kovista treeneistä ja takaperin voltin opettamisesta. Kiipeily kuitenkin jäi pikkuhiljaa ja 2008 lopetin kokonaan, kun työt ja matkustaminen veivät kaiken ajan. 

Mikko kiipeilylehden sivuilla vuonna 2006

Vuonna 2017 palasin lajin pariin lääkärin määräämänä!! (ihmisen pitää kuulemma tehdä jotain muutakin kuin istua…) ja muistin kuinka hienoa hommaa tämä laji olikaan. Kiipeilykunto oli sen verran huono, että ensimmäisillä kerroilla taisin päästä jonkun 6A sisäreitin. Samalla asetin itselleni tavoitteen, että ainakin kerran elämässä kiipeän 8A:n reitin. No viime sunnuntaina se tavoite tuli täytettyä. 

Mistäs reitistä oli kyse ja oliko tämä todellakin sulle ensimmäinen vaikeusasteessaan?

Kiitosta vaan. Reitti oli Dr. Robotics ja tosiaan tämä oli ensimmäinen loppuun asti kiivetty, joka nyt ainakin tällä hetkellä merkattu 8A:n arvoiseksi. Pari kerran olen tullut alas Unusual suspectin topista alas, mutta sen lähemmäs ei tullut vielä päästyä. 8A olisi ehkä kunnon puolesta pitänyt kiivetä jo aiemmin, mutta Korona sekoitti omat kiipeilyt melko pahasti.

Kuvailetko reittiä/ työstöprosessia?

Menin tosiaan Albarraciniin yrittämään aivan toista reittiä, mutta todella huonojen kelien takia jouduin kesken reissun alkaa etsimään jotain muuta kiivettävää. Löytyi onneksi tällainen kuin Dr. Robotics, joka on puhdas kattoreitti noin 6C:n toppauksella.

Reitti on noin 22 käsimuuvia riippuen vähän betasta. Jalkamuuveja onkin sitten vielä enemmän. Reitissä joutuu ottamaan kaksi swingiä melko huonoista ja/tai suht kaukana olevista otteista. Ensimmäinen koittaa ottaa luulot pois heti alussa ja toinen sitten kun loppu on lähellä, juuri ennen toppausta. Parhaimmat mehut on siis todennäköisesti otettu irti jo ennen tätä swingiä. Pidemmät kiipeilijät saa todennäköisesti muutaman muuvin helpommin, mutta lopun swingistä pituudesta saattaa olla vastaavasti selkeästi haittaa, koska däbäämisen vaara on yksi uhka hiukan väsyneenä. Toinen swingi lähtee tilanteesta, jossa sulla on molemmat jalat toehookissa samassa reiässä pään ja käsien yläpuolella ja koko vartalo, sekä kädet on 170 cm kaverilla aivan suorana. Siitä otetaan sitten melkoinen swingi ja toivotaan, että ei jalat osu mihinkään, kun ne heiluvat ihan valtoimenaan. Siitä on varmasti apua, jos saa pidettyä kunnon frontleverin muutaman sekuntin. 😉 Tämän kaiken tämän jälkeen 6C:n manttelin toppaaminen tuntuikin melko nihkeältä. Itselle pumppu ei varsinaisesti ollut ongelma, mutta kivi oli sen verran kylmä, että kädet alkoivat jäätyä toisen swingin jälkeen. 

Mulla meni 4 sessiota / 1 viikko kokonaisuudessaan tämän lähettämiseen. Kaikki muuvit meni ensimmäisellä sessiolla, mutta pää ei ollut vielä valmis ensimmäisellä ja toisella sessiolla. 3 sessiolla tulin alas topista toisella yrkällä, kun sade pääsi taas vaihteeksi yllättämään ja otteet olivat aivan märät. Viimeisen päivän aamuna kävin antamassa vielä yhden session ja toisella yrkällä se sitten pääsi lipsahtamaan.

Todella iso kiitos puolisolle Hennalle pitkäjänteisestä kannustamisesta ja ymmärryksestä silloinkin, kun kiipeily ei ole kulkenut ja kengät on lentäneet pusikkoon. 

Onko muita suunnilleen saman tason reittejä vielä työstön alla ja mitä niiden tikkaaminen vaatii?

  • Se toinen reitti Albarracinissa on Zarzaparilla (8A+), johon sain jo pari vuotta sitten tehtyä melkein kaikki muuvit. Tässä reissussa tämä reitti oli sendaamista vaille valmis, mutta sää esti lopulta nämä yritykset. 
  • Unusual suspect on Mylliksellä edelleen hampaankolossa, mutta en ole varma jaksanko lähteä sen kimppuun. Tämän kyllä pitäisi mennä, jos vaan yritys ja olosuhteet on kohdillaan.
  • Tammikuussa oli hieman motivaatio-ongelmia treenaamisen kanssa ja hain motivaatiota katselemalla Peltolan Timon sendivideoita ja bongasin sieltä Pukaron Paronin. Viimeisten keskustelujen pohjalta ja puskaradiosta kuultuna sinne kuitenkin vaaditaan tänä keväänä vuoronumero, joten saatan miettiä myös jotain muuta kiivettävää tästä läheltä.

Oletko yleisesti ottaen projektoija vai määräkiipeilijä. Eli jos esimerkiksi kuukauden reissussa voit valita kiipeätkö yhden itsellesi todella tiukan reitin vai 10 kevyellä työstöllä tipahtavaa, kumpi on enemmän Mikkoa?

Haluaisin sanoa, että projektoija, mutta sekin on taito, joka pitää osata ja siinä on kyllä itsellä paljon parannettavaa. Se vaatii hyvää keskittymiskykyä ja näinkin rauhallisella kaverilla se voi silti olla melko huono. Tämän takia vastaan, että määrä kiipeilijä. Yleensä reissussa kiipeilen kaikenlaista ja sitten käyn muutaman kerran kokeilemassa jotain vaikeampaa ja totean, että tämä todennäköisesti vaatii niin paljon aikaa ja keskittymistä, että reissun aikana ei tule onnistumaan. Tällä reissulla pääsin keskittymään vain tiettyihin reitteihin sään takia ja puoliso oli tällä kertaa sattuneista syistä valmennusjohdon puolella (josta todella iso kiitos), niin ilmeisesti sen takia sain tällaisen tuloksen aikaiseksi. 

Selkeä oppi oli, että jos haluaa kiivetä kovaa, niin kannattaa keskittyä määrän sijasta laatuun ihan oikeasti ja ottaa useita lepopäiviä ja nauttia reissuelämästä myös kiipeilyn ulkopuolella. Ainakin itsellä se näytti auttavan mentaalipuolta kummasti. Tämä on vinkki myös muille vähän varttuneemmille kiipeilijöille. 

Valmennat itse Boulderkeskuksella kiipeilijöitä. Treenaatko itse ohjelman mukaan, suunnitteletko sen itsellesi vai tekeekö sen sulle joku muu?

Tosiaan vastaan myös BK:n valmennuksista, ja hieman valmennan itsekin. BK tekee yhteistyötä Englantilaisen Latticen kanssa valmennuksen ja testaamisen parissa. Tämän yhteistyön myötä itsellä on ollut onni päästä tutustumaan uranuurtavaan lähestymiseen analyyttisestä tietopohjaisesta valmentautumisesta. Samalla Latticen tiimi on myös sparrannut meikäläistä ja treenisuunnitelmaa. Mielestäni aina olisi hyvä olla edes joku suunnitelma, kun menee hallille. Ja kun on suunnitelman tehnyt, ennen kaikkea pysyä siinä. 

Muutenkin suosittelen kaikille, että kaikkien kannattaa kuunnella jotain ulkopuolista ihmistä, mieluiten tietenkin valmentajaa, jolla on näkemystä mihin suuntaan treeniä kannattaa viedä, jotta kehitys jatkuu, eikä tulokset junnaa paikallaan. Ihmisillä on yleensä melko subjektiivinen näkemys omaan tekemiseen ja sitä tulee treenikauden / vuosien aikana melko sokeaksi omalle tekemiselle. 

Mitä oma treeni piti talvella sisällään tätä reissua varten?

Itse en usko lyhyenajan saavutuksiin. Jos haluaa saada oikeaa kehitystä aikaiseksi, niin selkeä tavoite pitää olla 2-3 vuoden aikajänteellä. Kun tavoite on näin pitkällä, niin yksi huonosti mennyt treeniviikko ei merkitse mitään, mutta systemaattisuudella saadaan varmuudella muutosta aikaiseksi. Talvessa voidaan kyllä hioa olemassa olevaa kuntoa kevään kitkoille. Itselle tällainen pitkän tähtäimen osa-alue on ollut liikkuvuus. Olen luonnostani todella kankea ja tämä on ollut selkeä heikkous. Olen työstänyt tätä osa-aluetta nyt vajaa 3 vuotta ja viimein se alkaa näkyä myös kiipeilyssä. Myös DR. Roboticsilla siitä oli selkeää hyötyä.

Kuten mainitsin, niin itselle viime talvi oli vaikea motivaatiomielessä ja treenaamisen systemaattisuus meinasi olla ongelma. Ajatuksena oli vaihtaa myös köysikiipeilyn puolelle, joten treeniseinällä tuli tehtyä paljon peruskuormaa, eli määrätreeniä, sekä köysikiipeilypuolelle tähtääviä harjoitteita. Näistä oli varmasti apua myös tällaisessa pidemmässä boulderissa. Suosittelen määrätreeniä myös kaikille boulderoijille, jotta perukunto, jaksaminen ja liikkeen tehokkuus paranee. Kiipeilyvoimaa on tullut itselle kerrytettyä sen verran jo aiemmin, että erityisesti keskityin paljon juuri tuohon kiipeilyn tehokkuuden / flown parantamiseen.

Vielä kerran onnittelut ja hyviä kitkoja myös keväiseen Myllikseen!

Kiitos ja nähdään kivillä!

Dr.Robotics 8a.mp4 from Boulderkeskus on Vimeo.