HUOM! Artikkeli on alunperin julkaistu Mikkelin työväen kiipeilijöiden blogissa vuonna 2018!
Rami Haakana on eräänlainen ikoni suomalaisessa kiipeilyssä. Yksi merkittävimpiä piirteitä herran meriiteistä omalle kohdalle on se, että herra tuntuu nostavan (tai ainakin pitävän samoissa) tasoaan Juha Ollin tavoin vuodesta toiseen, vaikka mittarissa on puolen sataa vuotta! Tämähän luonnollisesti antaa toivoa meille kaikille keski-iän kriiseissä painiskeleville harrastajille. Ramin insinöörimäisen tarkka kiipeilytyyli ja metodologinen suhtautuminen lajiin ovat varmaankin myös piirteitä jotka nousevat suurimmalle osalle hänen kanssaan harrastaneille mieleen. Kesällä Rami avasi Savoon Carabasin Markiisi 8a+ nimisen reitin ja lupasi tuolloin vastailla muutamaan kysymykseen. Joten olkaatten hyvät!
Kuka on Rami Haakana? Viisikymppinen sunnuntaikiipeilijä Kotkasta
Pituus/ Apinaindeksi/ monta leukaa? 175cm / +5cm / ehkä 25 leukaa vielä menee, pitäisi testata
Miten ja milloin tulit aloittaneeksi kiipeilyharrastuksen? Opiskeluaikoina -93 keväällä satuin näkemään yksittäisen kiipeilykisan Eurosportilta. En muista missä kisat järjestettiin, mutta touhu näytti äärimmäisen mielenkiintoiselta. Aloin miettimään voisiko Suomessakin harrastaa kiipeilyä.
Jo samalla viikolla osui paikallislehdestä silmiini Lauttasaarelaisen Hantaurus –retkeilyliikkeen mainos kiipeilykengistä. Hain saman tien itselleni ekat kiipeilykengät (Borealin Ninjat) ja sain lisäksi putiikista mukaani Alppikerhon puheenjohtajan Timo Laineen puhelinnumeron. Soitin Timolle, joka kehotti osallistumaan seuraavalla viikolla alkavalle aloittelijoiden kiipeilykurssille. Sainkin kurssista vauhdikkaan lähdön harrastukselle eikä paluuta sen jälkeen ole ollut.
Ekan kesän vapaahetket kuluivat useimmiten Meilahden bouldereilla ja syksyn tultua treenaaminen siirtyi sisätiloihin Kauniaisten väestösuojan seinille. Tutuiksi tuli pian pidempään lajia harrastaneita kavereita kuten Suihkosen Henkka, Nugentin Martin sekä Potin Kari. Kauniaisten luolassa tahkosi tuolloin ahkerasti myös luiseva teinikolmikko Pöyry – Tawast – Lappalainen, jotka Henkka oli lystikkäästi nimennyt Somalian maajoukkueeksi.
Olitko harrastanut sitä ennen jotain muuta tosissaan/ puolitosissaan? Enpä juuri. Kasvoin maaseudulla ja liikunta oli lähinnä pesistä, jääkiekkoa ja suunnistusta kavereiden kanssa. Jossain vaiheessa juoksin ja hiihdin melko paljon. Kevytrakenteisena tykkäsin erityisesti puissa kiipeilystä ja kaikenlaisista Tarzan–leikeistä. Vedin leukoja ja harjoittelin rekkiliikkeitä. En silloin tiennyt kalliokiipeilystä vielä mitään, kiipeily tuli kuvioihin vasta 25 vuotiaana.
Ehditkö nykyään harrastamaan kiipeilyn ja perheen lisäksi mitään muuta? Vapaa-aika tahtoo kulua lasten kanssa touhutessa ja vanhaa taloa remontoidessa. Käyn välillä juoksemassa tai salilla, mutta kovin epäsäännöllisesti.
Mistä tulit etsineeksi tietoa kiipeilystä ja treenaamisesta harrastuksen alkuaikoina?Aloitin aikana ennen nettiä, joten kirjat ja lehdet olivat tärkein tietolähde. Vinkkejä sain toki myös kauemmin lajia harrastaneilta tutuilta.
Random lines 2014 from Rami Haakana on Vimeo.
Pitääkö paikkansa huhu, jonka mukaan teitte aikoinaan kestävyystraversea vanhassa Kauniaisten luolassa niin pitkään, kuin nahkat kesti ja senkin jälkeen vielä kumihanskat kädessä hiukka lisää? No joo, kaikenlaista on tullut testattua innokkuuden huumassa. Kauniaisissa vedettiin ihan paljain käsin, mutta Vallilan keivillä tuli testattua myös kumihanskoja. Sorminahat säästyy, mutta tuntuma kärsii liikaa. En suosittele 😀
Voima on tarttunut ilmeisesti aina suhteellisen helposti. Pitääkö paikkansa, että yhden käden leuka meni harrastusta aloittaessa saman tien? Jossain välissä teit ilmeisesti myös perusvoimatreeniä (esim. maastavetoa) kiipeilyn oheistreeninä. Paljon maksimitulos?Luonnostaan kevyt varsi ja leuanvetoharrastus nuorempana näkyivät toki alussa, eli pystyin vetämään yhden käden leukoja jo ennen harrastuksen aloittamista. Tämä ominaisuus kuitenkin ehkä hidasti taitopuolen kehitystä, koska pystyin usein kompensoimaan tekniset kohdat voimalla. Onneksi into oli kova ja kiipeilymäärät tuolloin niin suuria, että muuvipankki kasvoi nopeasti. Maastaveto kuuluu sarjaan kokeiltuja mutta ei vakiintuneita treenejä. 150kg taisi olla maksimi.
Minkä näet itse vahvimmaksi ominaisuudeksesi kiipeilyssä (Voima, taito, peräänantamattomuus…) Alkuvaiheessa oli varmasti innostus se tärkein ominaisuus. Taitotaso on sen myötä noussut ja tietynlaista peräänantamattomuutta myös tullut mukaan. Yleisestikin innostus ja motivaatio ovat mielestäni tärkeimpiä ominaisuuksia lajista riippumatta. Niiden myötä muut osa-alueet kehittyvät kuin itsestään.
En malta olla jatkamatta edeltävään kysymykseen jatkokysymystä suunnitelmallisuudesta. Insinöörinä olet ilmeisimminkin aika suunnitelmallinen sekä treenaamisen, muuvien pohdinnan ja harjoitteluvälineiden osalta. Olet tehnyt ainakin otelautatelineen, jonka kallistuskulmaa voi säätää, hydraulisesti toimivan boardin autotalliin ja yhden käden otelautaotteen, joka on modifoitu työpaikan oven leuanvetotankoon. Onko muita innovaatioita joko menneisyydessä, tai suunnitelmissa? Suunnitelmallisuus on useimmiten ollut vain näennäistä. Kiipeily itsessään on niin hauskaa että olen aina kokenut hankalana pitää kiinni treeniohjelmista. Kokeilemalla olen vähitellen löytänyt itselle parhaiten toimivat jutut. Tykkään rakentaa kaikenlaista ja mikäs sen parempaa jos onnistuu taikomaan toimivia välineitä kehittymisen avuksi. Useimmat kehitelmät tosin ovat jääneet prototyyppiasteelle.
Muistan, että kun kävit testaamassa ”Paddingtonia” Jyväskylässä, teit siitä tarkan luonnoksen ja replican kotiboardille. Teetkö usein reiteistä simulattoreita ja jos, niin miten? Muutamalla reitillä olen tätä tosiaan hyödyntänyt. Vaikeiden sekvenssien simuloimisen olen kokenut hyödylliseksi erityisesti muuveissa, joissa vaikeus muodostuu koordinaation ja ulottuvuuden yhdistelmästä. Viimeisten parin vuoden aikana ei käytössä ole enää ollut kotiboardia, joten tätä ylellisyyttä en enää ole voinut hyödyntää.
Jokainen meistä tuntuu ikääntyvän, mutta toiset tekevät sen tyylikkäämmin. Olet nyt 50v ja kaiken järjen mukaan kiipeilytason pitäisi hiljalleen hiipua. Miten on mahdollista, että kiipeät edelleen yhtä kovaa kuin viimeisen 15 vuoden aikana lähes joka vuosi?Jaa-a, tähän tuskin löytyy yksittäistä syytä. Parasta ennen -päiväys lienee omalta kohdalta jo mennyt, mutta onneksi keskittymällä treeneissä määrän sijaan laatuun ja heikkouksien eliminointiin voi kohtuullista tasoa pitää yllä kauankin. Kyseessähän on hyvin pitkälti taitolaji ja taidossa kehittyminen jatkuu ikävuosista riippumatta jos vain kiipeilyintoa riittää. Olen lisäksi koettanut rajoittaa liiallista painon nousua.
Boulder compilation 2013 from Rami Haakana on Vimeo.
Onko sulla treeniohjelma jota seuraat, vai kiipeätkö vaan fiilispohjalta? Enimmäkseen fiilispohjalta. Ulkokaudella hakeudun luonnonkallioille niin usein kuin ehdin ja teen ylläpitävää perustreeniä otelaudalla. Sisäkaudella käyn pääkaupunkiseudun tai maakuntien halleissa viikoittain ja pyrin tekemään otelautaa nousujohteisemmin. Satunnaisesti venyttelen ja teen liikkuvuus & core-treenejä.
Olet hiljaa tunnettu siitä, että olet kiertänyt käsittämättömän määrän kallioita uusien mestojen perässä ympäri Suomea. Osaatko mitenkään arvioida keskiarvoa vuosittain kulutetulle vapaa-ajalle/ autossa istumiselle kallioiden etsintään? Suomessa on varmasti monia aktiivisempiakin kallioiden ja kivien etsijiöitä. En ole laskenut kilometrejä enkä tunteja, mutta hyvät löydöt kyllä ehdottomasti korvaavat kaiken vaivannäön!
Kallioiden etsintä on muuttunut vuosien varrella maastokartoista nettipalveluihin. Mitä palveluita/ appeja käytät nykyään ja onko muita vinkkejä aloitteleville kallioiden etsijöille? Käytän peruskarttapalveluita kuten Kansalaisen karttapaikkaa sekä Maastokartat –sovellusta. Ilmakuvista sekä laserkeilatuista karttapohjista voi myös saada vinkkejä. Jos käyn alueella jonne en muuten eksyisi, koetan käydä kaikki alueen kohteet samalla kertaa koska en välttämättä tule uudelleen samaan paikkaan. Yllättävän tavallista on, että peruskartalla näkyvä lupaava kohde osoittautuu huonoksi, mutta vieressä oleva merkkaamaton kallio tai kivi onkin varsin hyvä! Kaikki kohteet kannattaa siis katsoa. Tsekatuista kohteista ehkä yksi kymmenestä tai viidestätoista osoittautuu lopulta kehittämisen arvoiseksi.
Pitää myös muistaa että löytäminen on vasta ensimmäinen vaihe. Tämän jälkeen pitää selvittää voiko reitintekohommiin yleensäkään alkaa. Maanomistajien suhtautuminen kiipeilyyn vaihtelee todella paljon ja maanomistajan tahtoa pitää kunnioittaa.
Mitkä ovat mielestäsi merkittävimpiä kallioita/ bouldereita jotka olet löytänyt? Viimeaikaisista tärkein on toki Karkauden kallio.
Siitä oiva aasinsilta rakkaimpiin ensinousuihin? Ensinousut ovat olleet tärkeitä monessa suhteessa. Eniten tyydytystä ovat antaneet reitit joihin olen joutunut laittamaan eniten fyysistä ja henkistä efforttia ja toisaalta sellaisetkin linjat joista on tullut kanssakiipeilijöidenkin suosikkeja. Linjan muuttumisessa projektista reitiksi on jotain maagista ja koukuttavaa. Ehkä parhaat kiksit on tähän mennessä antanut ’Mestari Globuluksen’ ensinousu.
Amen Break 8b from Antti Liukkonen on Vimeo.
Kisailit aikanaan jonkin verran. Mikä on omasta mielestäsi parhaiten sujunut kisakokemus? Kiinnostaako kisailu vielä ikämiesikäisenä? Kunnon osuessa kohdalleen on kisaaminen tosi hauskaa. Boulderkisoissa on ollut helpompi suoriutua kuntonsa mukaisesti, mutta liidikisoissa en ole tahtonut saada itsestäni parhainta suoritusta irti. Lieneekö syynä huono kisapää. Tykkäsin aikanaan vuotuisista Kinkkuboulder –karkeloista, sijoitukset olivat niissä välillä ihan kelvollisia. Ikämieskisat kiinnostavat kyllä!
Trädi, boulderointi vai sportti? Oletko testannut kiipeilyn muita osa-alueita? Kaikista näistä löytyy tarvittava koukuttava elementti, eli puhutaan vapaakiipeilystä jossa lopputulos riippuu vain omista kyvyistä, ei välineistä. Tykkään taistella maitohappopumppua vastaan, joten boulderoinnin sijaan lähden ehkä mieluummin köysittelemään. Trädistä tykkään kyllä paljon, mutta se vaatii enemmän rutiinia kuin sportti. Jos tämä rutiini jää kauden alussa verestämättä, tahtoo koko kausi mennä enemmän sporttaillessa. Kesät on olleet kovin erilaisia tässä suhteessa. Teknonnut olen muutaman kerran, jääkiipeilyä en ole edes kokeillut. Vapaasti eteneminen on mulle se olennainen asia.
Onsight vai redpoint? Onsight on mielestäni hienoin ja vaativin kiipeilyn osa-alue, siinä punnitaan todelliset kiipeilytaidot. Saittaaminen on hieman kuin vapaaottelua mies vastaan kallio: jos pystyt ratkaisemaan vastaan tulevat ongelmat ja olemaan riittävän päättäväinen vastoinkäymisistä ja maitohaposta huolimatta, saatat yllättää itsesi. Vaikean reitin saittaus antaa ehkä parhaat fiilikset.
Onko kiipeilyssä ollut vuosien varrella idoleita tai henkilöitä, joita olet arvostanut? Ei varsinaisesti idoleita, mutta arvostan kiipeilijöitä jotka tahollaan ja tyylillään vievät lajia eteenpäin ja tekevät hommaa vilpittömästi.
Suomalaiset TOP-3 sportit? Hyviä on paljon, mainitaan vaikkapa: Malo 8a Haukkavuoressa, Tapahtumahorisontti 7c Karkaudessa ja Chuck Norris 7c+ Tervakoskella. Bonuksena haluan vielä mainita tänä kesänä avaamani ‘Carabasin Markiisin’, joka on erityisen upea kokonaisuus!
Suomalaiset TOP-3 boulderit? Hienoja ovat esim. Why Walk When You Can Run, Atlantis ja Puumala-virus. Paljon muitakin on!
Suomalaiset TOP-3 trädit? Trädiä on tullut kiivettyä kovin vähän. Mieleen on jäänyt esim: Komiat Pärjää Aina, Straight X Edge ja Rapakivenlaakso.
