Kauden 2024 aikana valtavan tasonnostoloikan tehnyt Ruusu Pekkala jatkoi Suomessa siitä, mihin Flatangerin retki päätyi. Tai itse asiassa vielä mainiommin, sillä tällä kertaa päädyttiin ensinousupuuhiin Pickalan perinteisellä kalliolla. Ensinousukone Peter Hammer oli kallion vasempaan laitaan taannoin pultannut erinomaisen hienonnäköisen linjan, jonka hän luovutti Ruusulle avattavaksi tänä kesänä. Nuori nainen teki työtä käskettyä ja käytti kesän aikana opiskellut kneebarskillsit hyödykseen (sillä kyseisellä linjalla niitä saattaa tarvita). Lopputuloksena ”Faith in Others”, vaikeutta 7c+:san verran. Mitä Ruusu itse pohti tällaisesta prosessista?
”Faith in Others” ensinousu, Onnittelut! Oliko ensinousun tekeminen speciaalimpi homma, kuin kesän muiden kovien reittien tikkaaminen?
Kiitokset! Olihan se erilaista ja tämän kokemuksen tulen kyllä aina muistamaan. Erityisen siistiä oli päästä ensimmäistä kertaa laittamaan pulttia kallioon ja nähdä pulttausprosessi ihan läheltä. Tästä prosessista jäi sellainen fiilis, että olisi kiva tehdä tulevaisuudessa ensinousuja enemmänkin.
Reittihän on Hammerin Peten vanha projekti Pickalassa. Varmaankin iso hatunnosto pulttaajalle reitin luovuttamisesta sulle?
Ehdottomasti nostan hattua Petelle! Oli iso apu, että reitti oli valmiiksi pultattuna ja betat myös jonkun ulkopuolisen muistissa. Peten ansiosta mä vältyin aika monilta harmailta hiuksilta!
Muistan kuinka pari kolme vuotta sitten me puhuttiin Peten kanssa, että voisin mahdollisesti kokeilla Pickalan projektia. Silloin ajatus sen kiipeämisestä tuntui vielä utopistiselta. Olin pari kertaa varmistanut Peteä siinä ja nähnyt, kuinka kinkkinen reitti on. Siistiä, että kehitystä on tullut sen verran, että voin nyt kiivetä reittejä, jotka aikaisemmin ovat tuntuneet mahdottomilta.
Myös reitin nimi on Peten ja minun yhdessä päättämä. Se on merkityksellinen meille molemmille monella tapaa, joten olen tosi tyytyväinen siihen.
Muistelen kalliolla käyneeni, että ainakin reitin alaosa on mahtavaa veden hiomaa kiveä. Millaisesta kokonaisuudesta on muutoin kyse (Pilkkoutuuko bouldereihin, millaisia muuveja…)?
Alun kivenlaatu on huikeeta! Ei tollasia paljon Suomessa ole tai en ainakaan itse ole vastaavia kiivennyt. Lopun kivenlaatu on selvästi huonompaa, mutta mielestäni se ei vaikuta juuri lainkaan reitin hienouteen. Se jopa lisää luonnetta siihen, kun pitää uskaltaa krimpata pientä kipua vastaan.
Reitti on noin 16 metriä korkea ja jakautuu kahteen selkeään kruxiin. Ensimmäinen kruxi on noin 7A:n boulderi. Se on selkeästi näistä kahdesta boulderista betaintensiivisin ja vaati hieman luovaa ajattelua multa. Kneebartaidoista on ehdottomasti hyötyä, toki tämä ei ole välttämätöntä, jos on yhtä vahva kuin esim. Pamu 🙂
Ensimmäisen kruxin jälkeen tullaan hyllylle, jossa voi vaikka keittää kahvit. Levon jälkeen kiivetään joku 6A:n boulderi ennen kuin saavutaan itse loppukruxiin. Ennen viimeistä boulderia saan kneebar nohandin, jossa voin relata hetken. Vika boulderi on 6C+ luokkaa ja tosi erilaista kiipeilyä, kuin reitin alku. Siinä pitää pystyä krimppaamaan aika pienistä otteista! Lopun kruunaa epävarma heitto maailman liukkaimpaan saideriin. Tästä tipuin 3 kertaa…Muuvi ei ole fyysisesti vaikea, enemmänkin herkkä ja vaatii oikeaa kehon asentoa sekä hermotusta.
Flatangerissa oli tullut otettua reitillä vaaadittavat kneebarskillssit haltuun, mites paljon se muutoin vaati hiomista ja mikä sinulle koitui kruksiksi?
Siellä tuli kyllä avattua ihan uusi ulottuvuus omassa kiipeilyssäni. Tästä oli myös hyötyä Pickalan projektissa ja käytinkin lopulta siinä kolmea eri kneebaria. Paras asia minkä reissussa opin oli se, että kneepad pysyy paremmin paljasta ihoa vasten. Jatkossa laitan padin ainoastaan suoraan iholle!
Hioin reittiä jonkin verran, mutta ratkaisevinta sendin kannalta oli keli. Lopun kivenlaatu on sellaista, että huonolla kelillä kivi alkaa ns. hikoilemaan ja sormet liukuu otteista pois. Sendipäivänä me herättiin Pamun kanssa hyvissä ajoin ennen kello 07.00 ja katsottiin, että tuuli osuu oikeasta suunnasta kallioon.
Reitin redpoint kruxiksi osoittautui, hassua kyllä, lopun veto liukkaaseen saideriin. Mutta tällaista tää kiipeily välillä on ja asiat ei useinkaan mene niin kuin olisi etukäteen ajatellut.
Olet käynyt ainakin ”Maniaa” työstelemässä näillä kiprakoilla syyskeleillä. Onko muita tiukkiksia työn alla ennen kotiin Rolloon siirtymistä?
Manialla on tullut käytyä nyt joitakin kertoja ja se on ehdottomasti reitti minkä haluan lähivuosina kiivetä. Kaikki muuvit on jo tehtynä ja olen kiivennyt reitin melkein kahdessa osassa helle keleillä. Kelit ovat olleet katastrofaaliset näin vaikean ja pieniä otteita sisältävän reitin työstämiseen. Olen kuitenkin ottanut sen mentaliteetin, että kaikki on kotiin päin ensi kevättä ja syksyä ajatellen!
Muuten olen kiipeilyn suhteen mennyt aika fiilispohjalta. Pickala projekti oli korkealla to do-listalla. Lohjalla olen käynyt kerran fiilistelemässä yhtä 7c+, mutta veikkaan, että se jää ensivuoteen. Olen nyt keskittynyt kiipeämään 7b/+ reittejä, koska niitä pystyn kiipeämään suht. nopealla tahdilla pois. Muutenkin vaan fiilistely ja hengailu Etelä-Suomen kallioilla on ollut kivaa. Tänne on ollut ikävä!
Jatkatteko talven treenejä viime kaudella hyväksi koetulla metodilla, vai tuleeko siihen jotain muutoksia?
Veikkaan, että aika samalla tavalla edetään! Ehkä yksi uusi juttu mitä vihdoin pääsen testaamaan on lisäpainoleuat. Golf- ja tenniskyynerpäät on nyt siinä jamassa, että ne kestää raskaampiakin treenejä. Innolla odotan uutta talvi- ja treenikautta ja sitä, että pääsen työstämään heikkouksiani 🙂
Karpot jäävät jännäämään mihin tämä nuori nainen seuraavan ehjän treenikauden jälkeen pystyykään…
Katso video by Cluster Climbing