Itä-Suomen urheilukiipeilyn soihdunkantaja Sami Koponen käväisi kevään alkajaisiksi puristelemassa omat nimikirjaimensa Nurmijärven Seitsemän veljestä kivillä sijaitsevaan ”Unbreakable, 8B” -reittiin. Vaikka herra onkin aiemminkin kyseistä vaikeutta kränkkäillyt, on juurikin Unbreakable varsin myyttinen boulder. Kyseinen reittihän on Sami ”Haba” Haapakosken käsialaa jo vuodelta 2013 ja tuona aikana se ei ole laskujeni mukaan saanut kuin 5 nousua. Jo reitin ensimmäinen underimuuvi tiedetään varsin voimalliseksi ja aika moni itseään väkevänäkin pitävä boulderoinnin harrastaja on käynyt sen alla nöyrtymässä. Muistan yhden ystäväni pohtineen, että kun lähtöotteista yrittää itseään ylös kiskoa, tulee tunne että painoa saa kevennettyä ehkä 5 kiloa. Parhaalla yrityksellään hän totesikin, että ”kannikka saattoi liikkua patjalla ihan hiukkasen eri kohtaan…”. Samikin oli käynyt reittiä ensimmäisen kerran kopaisemassa jo vuonna 2014, jolloin liekeissä ollut Ilari Kelloniemi teki siihen toistonousun parilla yrkällä. Samin jellyfish ei tuolloin vielä patjalta inahtanutkaan…
Talvi 2021/22 ei ollut Samille erityisen hyvä. Kondis oli ollut leadin SM-kisojen jälkeen joulukuussa mainio ja sai perinteisesti aikaan sen, että kokenutkin kehäkettu kiipesi liikaa (varsinkin krimpikkäitä bouldereita) ja vasemman käden nimetön otti itseensä ja tulehtui. Muutaman viikon pakkolevon jälkeen kuntoutus alkoi määräpainotteisella treenillä lähinnä Skeyn cavella, johon koronakaranteenienkin aikaan pääsi treenaamaan aika mukavasti. Määrätreeni toimi melko lailla hyvin ja kevättalvella sekaan saattoi ujuttaa jo joitain napakampiakin reittejä (Samin tapauksessa n. 7C+/8A) osastoa. Herra ei ollut arvannut käydä Nytorpin Röykän cavella yhteisen syksyisen videoidun sessiomme jälkeen, mutta kondiksen parannuttua oli aika testata, josko treenit maittaisivat jälleen sielläkin.
Sami kuvailee kyseistä sessiota seuraavasti: ”Tomi houkutteli tekemään kanssaan napakahkon voimakestävyyssession. Pohdin, että se kuulostaa hyvälle, sillä ihan puhdasta maksimia ei olisi uskaltanut vielä ruveta tosissaan yrkkäämään. Session ajatus oli seuraava: 7kpl bouldereita, jotka oli tarkoitus kiivetä jokainen vuorollaan 4 kertaa minuutin palautuksella. Kunkin reitin välissä 2 minuutin palautus. Pohdin, että siinähän tulee aika hyvä määrätreeni, eli kuulostaa erinomaiselle!” Muistan keväältä, kun Sami soitti kyseisen session jälkeen nauraa kihertäen ja esiteltyään treenin hän kertoi, että oli päässyt noista seitsemästä reitistä 2 työstämällä. Loput olivat hupaisan vaikeita. Mutta treeninä niin mainio, että Sami suosittaa sitä ehdottomasti kaikille, jotka haluavat repertuaariin tiukan suomiköysittelyyn sopivan treenin. Oleellista toki, että valitsee itselleen sopivan vaikeat reitit 🙂
”Yhteinen ystävämme, joka sattuu pyörittämään kuopiolaista kiipeilyhallia pohti taannoin jostain reitistä sen olevan asentoriippuvainen, mutta sen kiipeämiseen tarvittavan kuitenkin tietyn määrän voimaa. Unbreakable on juurikin tuollainen reitti. Ekaan muuvia pitää varsinkin oikean käden underista puristaa aika kovasti, mutta ilman oikeaa asentoa se ei joka tapauksessa inahdakaan.” -Sami pohtii
Kevään treenit sujuivat ilman uusia kolhuja ja vaikkakin treeniä tuli vähemmän kuin vuosiin, oli kevään ensimmäinen sessio Nurmijärvellä tuntunut yllättävän hyvälle ja silloin Sami kiipesi jo Gullstenin Andyn aikoinaan avaaman ”Kadonneet veljekset, 7C+” reitin, joka ei ole liiemmin nousuja saanut ja olikin tuntunut enemmän 8A:lta. Ensimmäinen testikerta Unbreakableen oli sujunut yllättävän hyvin ja tuo legendaarinen underilähtö oli taipunut muutamalla yrityksellä! Reitti on asentoherkkä ja lisäksi voimallinen, varsinkin coren osalta. Haasteeksi nousikin yllättävämmin 4 muuvi, joka eka sessiolla torppasi lähetyksen. Toisella sessiolla alku oli tuntunut jo melko triviaalilta, mutta neljäs muuvi oli edelleen takunnut alkuun jopa paikaltaan. Herrojen oli pitänyt pitää tunnin tauko irrottaakseen osan retkikunnan auton mutikosta ja sen jälkeen loppuosa oli loksahtanut paikalleen ja reitti tipahti samoin tein ihan kannikoiltaan lähtienkin. Sami kuvaa reitin vaikeimman, eli ensimmäisen muuvin vaativan melko tanakasti voimankäyttöä oikeasta kädestä joka vetelee underista. Krusiaalisempi rooli on kuitenkin vasemman jalan huukilla, joka tekee ehkäpä jopa krusiaalisimman työn. Kokonaisvaikeus kuitenkin tulee juurikin kokonaisuuden raskaudesta. Jalkojen on melko lailla pysyttävä seinässä, tahi pylly kohtaa patjan.
Ystäväni pohti joitain vuosia sitten, että ikäihmisten kiipeilyssä viisaudessa monasti voittaa sen, minkä testoissa häviää. Vaikka Koposen Samin nuorekas kroppa vielä näillä ikävuosilla puksuttaa testojakin melko tavalla, näkyy vuosien kiipeilykokemus ja rutiini jo merkittävästi lähetystyössä. Asenne on muuttunut analyyttisemmäksi ja jos ennen reitit runtattiin valtavalla voimankäytöllä, on kiipeilyyn tullut hienovaraisempaa lähestymistä ja esimerkiksi otteiden ottamisen optimointia. Tämä saanee aikaan sen, että vaikka talven sisätreenikausi ei ihan nappiin ole mennytkään, on taso pihalla edelleen sama tai jopa korkeampi kuin aiemmin. Asetelmat ovatkin herkulliset Still Lifen osalta, mikäli Nummi nyt ikinä päättää tällä kaudella kuivua.
Video: Cluster Climbing