Viime viikolla pääsimme pohtimaan Dave Smithin inspiroivaa suoritusta Angelniemen ”Ekoterroriin” ja heti pari päivää myöhemmin Helena Siipi tyhjensi uudelleen pakan kiipeämällä elämänsä kovimman reitin ”Aegena, 7c+” Kalymnoksella Telendoksen Pescatore -sektorilla. Koska Karpot ovat keski-ikäisiä setämiehiä, ei naisilta luonnollisesti ikää kysytä. Selkeää kuitenkin on, että Helenallakin kiipeily- ja elämänkokemusta löytyy, koska hän on voittanut ikänaisten Suomen mestaruuden boulderoinnissa jo vuonna 2013 Hämeenlinnassa. Heti Daven jutun jälkeen saimme yleisövihjeen Helenan uroteoista Kreikanmaalla ja aloimme tekemään juttua aiheesta. Samalla saimme myös tietää, että Helenan elämänkumppani (myöskin jo aikuiseen ikään ennättänyt) Antti Pensolakin oli samaisella reissulla kellistänyt reittejä miltei samaan tahtiin Helenan kanssa! Mistä näitä nyt riittää?! Ikäihmiset pitävät nyt Suomikiipeilyn lippua todella korkealla! Nyt on pakko uskoa siihen, että kiipeilyssä voi kehittyä ja jopa nostaa tasoa varsin pitkään ikää tuijottamatta!
Moi, ja onnittelut hienoista sendeistä Kalymnoksella! Kellistitte Antin kanssa ” Aegenan, 7c+” ohella ainakin reitit ”Oxus, 7c” Iliada-sektorilla ja ”Timba climberin, 7c” uudella Criffig-sektorilla. Ilmeisesti ihan ok retki?
Kiitos onnitteluista! Varsinais-suomalaisittain ilmaistuna retki ei ollut ihan huono. Tosin tuo uusi Griffig-sektori on superpehmeästi greidattu ja Timba Climberin oikea greidi on varmaan pari pykälää helpompi. Kiinnostava reitti se on joka tapauksessa. Oxusta oltiin katseltu sillä silmällä jo pitkään ja se osoittautui varsin tekniseksi reitiksi. Sen työstäminen oli hauskaa, kun päästiin kerrankin puhtaalle täysin mankkamerkittömälle reitille. Aegena oli selvästi näitä kahta vaikeampi ja matkan kohokohta.
Mitenkäs teidän tienne ovat kiipeilyn pariin päätyneet ja onko kiipeilyllä osuutta elämänkumppanuuteen?
Helena: Aloitin kiipeilyn 24-vuotiaana vuonna 1995. Päätin silloin lopettaa kouluratsastuksen ja etsiä uuden harrastuksen, joka on vähemmän aikaa vievä ja jossa ei olla koko ajan niin kauhean kiinnostuneita numeerisesta suorittamisesta. Menin sitten asioihin tarkemmin perehtymättä kiipeilykurssille. Kiipeily oli heti kauhean kivaa!
Antti: Aloitin kiipeilyn tammikuussa 1994 Kouvolassa vanhassa paloaseman letkutornissa, kun paikalliset kaverit olivat saaneet joulukinkut sulateltua. Samana keväänä pistäydyin ensimmäisen kerran Olhavalla vähän ennen kuin lumet olivat sulaneet ja syksyllä Lyngenissä vuoristoon tutustumassa. Todellinen buusti kiipeilylleni oli muutto Turkuun 1995.
Löysimme toisemme kiipeilyn parista joskus 90-luvun lopulla. Ensin kiipesimme yhdessä köysistönä. Sitten sitouduimme toisiimme muutenkin. Pitkään yhdessä kiipeämisen hyviä puolia ovat rutiinit sekä niistä syntyvä turvallisuus ja tehokkuus. Treenireittien välillä ei aina paljon puhella, mikä on joskus saanut miettimään, vaikutammeko muista aivokuolleilta tai vihaisilta. Oikeasti ollaan ihan kivoja ja ystävällisiä.
Olette viettäneet Kalymnoksen kallioilla kiipeilypäiviä enemmän kuin moni ennättää käyttää niitä edes Suomessa. Mikä kyseisessä saaressa vetää puoleensa?
Taidamme olla vähän muutosvastarintaisia. Ennen Kalymnokselle jumittumista olemme ehtineet jumittua Arcoon ja Finale Ligureen. Ensimmäinen reissumme Kalymnokselle oli 2014. Siitä lähtien olemme vierailleet saarella kiihtyvällä tahdilla ensin kerran vuodessa, sitten aina keväällä ja syksyllä ja tänä vuonna reissuja tulikin jo kolme. Nuorempana tuli naureskeltua myöhäiskeski-ikäisille pariskunnille, jotka matkustavat aina samaa kohteeseen samaan hotelliin omat kahvit mukana. Nyt sitten on saavutettu tuo ikäkausi sillä erolla, että mukana on myös omat Antin vaatimustason täyttävät suodatinpussit ja tiskiharja. Kreikkalainen pesusienitiskaus kun ei ole kiipeilysormi-iholle ihan parasta. Kalymnoksen viehätys perustuu ennen kaikkea hyviin kiipeilyreitteihin. Helpoimmatkin reitit ovat huolella toteutettuja ja pulttaus on jopa Helenan standardeilla tarpeeksi tiheää. Kalymnokselle mennessä koemme sukeltavamme jonkinlaiseen rentoon kiipeilykuplaan, jossa eletään irrallaan oikeasta elämästä ja sen kiireistä. Voimme vain kiivetä, nauttia saaren rennosta, luovasta (esim. miten kuljettaa betonimylly Nissan Micralla) ja ”ei se ole aina niin justiinsa” ilmapiiristä sekä syödä vähän liikaa tsatsikia ja moussakaa.
TOP-3 sektorit Kalymnoksella
Tämä on vuosien saatossa vaihdellut. Aluksi kiipesimme pelkästään helpohkoja reittejä omalla onsight-tasolla ja silloin Arginonta, Symplegades ja Telendoksen Eros tuli käytyä läpi perinpohjaisesti. Tällä hetkellä suosikkisektoreihin lukeutuvat ainakin Secret Garden, Noufaro ja Odyssey.
TOP-3 reitit samaisella saarella (kumpikin voi mainita omansa)
Helena: Aegenan lisäksi mieleenpainuvimpia ovat erittäin osuvasti nimetty (nimi kuuluu sanoa nopeasti) ”Tufa King Pumped 7b+”, ensimmäinen 7c:ni ”Kaly Diva” ja 50-metrinen kestävyyshirviö ”Yanap, 7b”.
Antti: Suosikkeja vuosien varrelta ovat muun muassa ”Trela,7a”, ”Stigma, 7b” ja ”Motörhead, 7b”. Erityisinä mieleen ovat jääneet myös kaikki reitit, joihin piti vain viedä vaimolle jatkot, mutta jotka tulikin siinä ohessa vahingossa saitattua tai flashättyä (mm. ”Tremendos Telendos, 7b”, ”Schwert, 7b+” ja ”Anita, 7b+”.
Kuten alussa tuli mainittua, olette jo aikuisen ikään ennättäneitä harrastajia. Treenisalaisuudet siihen, että kehitys on jatkunut tasaisena?
Kehitys ei oikeastaan ole jatkunut tasaisena vaan pitkään junnattiin paikallaan kiiveten 6c:itä ja satunnainen 7a silloin tällöin. Vuonna 2019 Helena huomasi olevansa kohta vanha ja että iän puolesta alkaa olla viimeiset hetket kiivetä jotain vaikeaa. (Dave tosin taisi juuri todistaa, että sittenkään ei ole ihan kauhea kiire.) Päätettiin alkaa treenata muutenkin kuin vain hengailemalla Bouldertehtaalla. Tällä hetkellä treenien pyhä kolminaisuus on ovat ryhmäliikuntatunnit, kehonhuolto ja Turun hyvät kiipeilyhallit.
Käymme useita kertoja viikossa erilaisilla ryhmäliikuntatunneilla aina joogasta punttitreeniin ja ohjattuihin intervalleihin juoksumatolla. Sysisurkeana tanssijana Helena rakastaa erityisesti Love2Dance tunteja. Tällaisille pikkuisen laiskoille, mutta tunnollisille ja kilpailuhenkisille henkilöille ryhmäliikunta on loistava tapa kehittää peruskuntoa ja saada tehtyä myös ne ei niin mieleiset askelkyykkyhypyt ja punnerrukset. Kehonhuolto ja varsinkin venyttely on jo vakiintunut jokailtainen rutiini. Perusta nykyiselle kestävyyskunnolle on luotu aikanaan hinkkaamalla loputtomiin Kiipeilypalatsin Grande Grotta simulaatiota: ylös lasikuituseinästä ja perään kahvaralli läpi koko hallin katon. Bouldertehtaalla olemme käyneet sen avaamisesta lähtien. Henkalta (Grönholm) ja OPM:lta on aina tullut asiantuntevaa ja suorasanaista opastusta treeneihin. Uusi K2-halli on avannut entistäkin paremmat treenimahdollisuudet. Arvostamme kovasti sen reitintekijöitä ja usein vaihtuvia monipuolisia reittejä.
Tuleeko Suomessa kiivettyä minkä verran myös pihalla, vai enemmän treenattua reissuja varten?
Kyllä Suomessakin on pihalla aina jokin projekti meneillään. Olemme vain olleet vähän laiskoja poistumaan Varsinais-Suomesta. Kevään 2020 Uusimaan koronaeristyksen aikana käytiin kiipeämässä Baby Face, kun se jäi kätevästi meidän puolelle rajaa.
Varsinais-Suomen parhaat kiipeilykohteet?
Angelniemi on loistava paikka, joka ei ihan heti tyhjene projekteista. Tänä vuonna on boulderoitu paljon November Rainillä. Luolavuoren boulderit ovat helposti tavoitettavia klassikoita, joille ehtii hyvin arki-iltanakin.
Helenan parhaat ominaisuudet kiipeilijänä Antin mielestä?
Helena on erittäin määrätietoinen ja periksiantamaton. Helenalla on asenne, että jos kerran on kiipeämään lähdetty niin sitten kanssa kiivetään. Sama pätee muuhunkin hänen treenaamiseensa. Usein Helenan kannustaa minua ottamaan vielä sen viimeisen, ratkaisevan yrkän vaikka itse olisin jo valmis lähtemään helpommille reiteille, eväitä syömään tai kotiin. Helena ei ehkä ole kaikkein nopein tai ainakaan dynaamisin kiipeilijä, mutta kompensoi niitä ominaisuuksia järjettömällä kestävyydellä ja palautumiskyvyllä.
Antin parhaat ominaisuudet kiipeilijänä Helenan mielestä?
Antti on hyvin analyyttinen, systemaattinen ja taitava lukemaan reittejä. Antti huolehtii turvallisuusasioista esimerkillisesti ja on hyvin vakaa, tasainen ja luotettava. Mahdollinen tunne-elämä ei sotke kiipeilyä. Samaan aikaan Antti osaa suhtautua kiipeilyyn omalla hieman vinolla huumorillaan. Homma ei koskaan mene liian vakavaksi, kun Antti näkee tämän meidän harrastamisen vähän laajemmasta ”täti ja setä kalliolla” näkökulmasta.
Vielä viimeisenä, mikä on Helenan siipiväli 🙂
Helenan siipiväli on 178 cm eli apinaindeksi on 9 cm plussan puolella.
Anttihan on alun perin kotoisin Kotkasta. Hän on Kotkan poikii, mutta monellakaan tapaa ei ilmaa siipii. Antin kadehdittava apinaideksi on +12 cm.
Kuvaatteko vielä Aegenaa reittinä ja avaatteko hieman projektointifilosofiaanne?
Aegana on hyvin puhdas kestävyys- ja keskittymisreitti. Reitti on koko matkaltaan loivaa hänkkiä. Ensimmäinen neljännes on mukavaa tufakiipeilyä. Sen jälkeen tulee vaikea ja pumppaava kruksiosuus, jossa tehdään pitkiä vetoja pieniin krimppeihin ja pincheihin. Kruxin jälkeen on hyvä lepokahva mukavilla jalkaotteilla ja pumput saa hyvin ravisteltua pois. Sitten jäljellä onkin enää reitin loppupuolikas, joka on kruksiosuutta helpompi tarjoten kuitenkin monia mahdollisuuksia lukuvirheisiin, pumppaantumiseen ja tippumiseen. Loppu on sellainen ”päällä ja jaloilla kiivettävä”. Siinä pitää hiipivästä väsymyksestä huolimatta jaksaa keskittyä, löytää järkevät jalkaotteet ja asennot sekä tehdä muuvit huolellisesti loppuun asti.
Aegenan työstö alkoi, kun viime keväänä nähtiin Tuomo (Vainio), Jani ja Jessica (Knifsundit) reitillä. Hyvältä näytti, joten päätettiin kokeilla sen muuveja itsekin. Muuvit löytyivät nopeasti, mutta tuli myös selväksi, että reitin haaste ei ole yksittäisten muuvien vaikeus vaan niiden kaikkien tekeminen peräjälkeen. Kesän aikana ajatus reitin kokeilemisesta kypsyi ja nyt syksyllä se taittui Helenalla kolmella ja Antilla neljällä sessiolla. Ensimmäisellä haettiin muuvit uudelleen. Toisella otettiin ensimmäiset yrkät. Kolmannella kerralla saatiin työstöseuraksi kaksi iloista slovenialaista nuorta miestä, joiden innoittamana Helena vaihtoi hieman kruxin betaa ja sai reitin kiivettyä. Neljännellä kerralla Anttikin kiipesi reitin vaimon kannustavan karjunnan säestämänä.
Tällaisilla omilla äärirajoilla olevilla reiteillä suhtaudumme yläköysittelyyn liberaalisti ja vapautuneesti. Viemme reitille köyden cheaters stickin avulla ja testailemme muuvit yläköydellä. Samalla mietimme myös klippien paikat ja sopivan mittaiset jatkot pultteihin kohdilleen. Liidiyrkkiä alamme ottaa, kun on suunnilleen tiedossa, mitä reitillä tulisi tehdä.