Yksi aivan mainio juttu kiipeilyn seuraamisessa on todistaa ihmisten kasvukokemuksia reitin kanssa. Joskus nämä matkat vaativat pidemmän tovin ja toisinaan taas lyhyemmän, mutta varsin intensiivisen sellaisen. Tällaisen lyhyemmän, mutta varsin intensiivisen kokemuksen kävi Tampereen Kiipeilykeskuksellakinvaikuttava voimanpesä Nea Setälä ”Dodo standin, 7C” kanssa hiljattain Ahvenanmaalla. Olkoot ihmiset mitä tahansa mieltä sosiaalisesta mediasta, mutta Karpot pitelivät karvahattujaan jännityksestä seuratessaan Nean painiskelua reitin kanssa parin viikon aikana. Ja mikä parasta sen selättämistä toisen retken loppupuolella!
Onnittelut, ”Dodo, 7C” antautui melkoisen tunteiden rollercoasterin jälkeen. Miten prosessi Dodon kanssa eteni?
Suuret kiitokset! Joo, oli siinä työmaata, varsinkin psyykkisellä puolella. Suunnattiin Ahvenanmaalle toukokuun alussa ja munajatus oli kiivetä vain määrää, kun ajattelin ettei ole saumaa projektoida mitään vaikeampaa. Olen viimeisen vuoden aikana kiivennyt vähemmän kuin koskaan kiipeilyn aloittamisen jälkeen ja oletus oli, ettei ainakaan kehitystä ole tapahtunut. Ekana päivänä kuitenkin ajattelin Dodon nähdessäni kokeilla, miltä standin aloitusotteet tuntuvat ja huomasin, että sainkin pari ekaamuuvia nopeasti kasaan. Innostuin ja kävin ottamassa ehkä kolme sessiota reissun aikana, vaikken ollutkaan vielä ihan vakuuttunut, että sendaaminen olisi edes mahdollista. Satuin tokan session jälkeisenä iltana todistamaan Saana Pihlatien sendin reittiin ja siitä intoutuneena laitoin vielä itsekin kengät jalkaan ja kokeilin. Olin sillä yrkällä lähempänä kuin kertaakaan aikaisemmin ja tajusin, ettei ole mitään syytä miksen voisi reittiä kiivetä.
En oo juurikaan aiemmin projektoinut, ainakaan näin tosissani ja se on kyllä omalla maksimitasolla mentäessä varmaan 90%psykologista hommaa. En saanut reittiä sendattua ekalla reissulla, kun se meni niin pahasti pään sisään vikalla sessiolla. Onneksi sain työkuviot järjestettyä niin, että pääsin kotiin paluun jälkeen heti takaisin Ahvenanmaalle (kiitos TK!). Ehdin lepäillä kotona kolme päivää.
Tokalla reissulla yritykset olivat alusta lähtien hermostuneita ja väsyneitä. Aloin turhautua omaan tekemiseen. En osannut rentoutua. Otin paineita sendaamisesta, olihan se sentään syy miksi lähdin heti takaisin. Reissun parille vikalle päivälle oli luvattu sateita, enkä saanut sendiä alta pois ennen niitä. Olin jo luovuttanut sen suhteen, että pääsisin vielä yrittämään Dodoa. Tokavikana päivänä satoi lähes koko päivän ja kotiinlähtöpäivälle oli myös luvattu sadetta. Vikana aamuna tein kuitenkin sen päätöksen, että lähtisin vielä katsomaan olisiko kuivaa. Tihkutti vettä ja hetki ennen kiville lähtöä mökin yli pyyhkäisi rankkasadekuuro. Ei näyttänyt lupaavalta. Kivi oli kuitenkin sateesta huolimatta pääosin kuiva. Aamupäivän eka yrkkä oli tosi hyvä ja rento ja sendi meinasi tulla jo sillä. Seuraavat pari yrkkäätaas hermoilin, mutta lopulta sain kasattua itseni sendiin. Ja olihan se ihan mieletön fiilis siellä topissa! Dodo standin työstö oli mullesiis sellainen 2 viikon intensiivijakso.
Huhut kertovat, että olet melkoisen pitelemättömässä voimakunnossa, millä treenimetodeilla hauberit ovat talvella vahvistuneet?
Mistä ihmeestä tällaisia huhuja on kantautunut Karpojen korviin? Mitään treenimetodeja ei mulla ole hetkeen ollut käytössä. Niinkuin jo mainitsinkin, niin viimeisen vuoden tai puolentoista vuoden aikana kiipeilyä on ollut huomattavasti vähemmän, kuin aiemmin. Treenaukseen ei ole ollut aikaa tai jaksamista, mutta olen kyllä pyrkinyt vahvistamaan omia heikkouksiani niitä kertoina, kun olen ehtinyt kiipeämään: pinchejä, sloupereita ja dynaamisuutta. En äkkiseltään keksi muuta syytä haubereidenvahvistumiseen. Mutta aika siistiä, että niinkin vähällä vaivalla saa tuloksia aikaan.
Et ole kiipeilijäksi ilmeisimminkään liian pitkä. Oletko tiedostanut tätä seikkaa treenaamisessa (psyykkisessä ja fyysisessä)? Vai onko pituudella kiipeilyssä oikeasti väliä (muutoin kuin dynoissa)?
Joo, ei mua varmaan pitkäksi voi kukaan väittää. Pituutta on 154cm, eikä siipiväliinkään ole ylimääräisiä senttejä annettu. Lyhyenä kiipeilijänä on kiva, jos on voimaa ja dynaamisuutta. Niitä olen pyrkinyt ensisijaisesti kehittämään. Liikkuvuudesta on myös hyötyä. Olen varmasti harmitellut joskus omaa pituuttani ja kironnut reittejä morfoiksi, mutta yleisesti ottaen olen kyllä sitä mieltä, että lyhyys on opettanu mut kiipeämään paremmin.
Olet myös innokas kisakiipeilijä, SM-bouldereissa kolkuteltiin jo finaalisijoitusta keväällä? Mikä kisaamisessa innostaa?
En miellä itseäni millään lailla kisakiipeilijäksi, mutta jostain syystä haluan puskea itseäni kohti epämukavuusalueita. Kevään SM-boulderit nostivat kyllä innostusta entisestään. Erityisesti, kun tunsi, että sai ylitettyä itsensä ja omat olemattomat odotuksensa ja tosiaan finaalipaikkakin jäi niin pienestä kiinni. Varmaan se on vaan se itsensä testaaminen, vähän sama kuin vaikeissa ulkoreiteissäkin, haluaa tietää mihin kaikkeen sitä pystyy. Kisaamisessakin se psyykkinen puoli on ensimmäinen asia mitä täytyisi omalla kohdalla kehittää. Jännitin kevään SM-bouldereissa niin paljon, että se vei tosi paljon pois omasta tekemisestä. Kokemusta siis tarvittaisiin. Mielenkiintoista olisi myös joskus osallistua niin, että olisi oikeasti valmistautunut ja treenannut kisoja varten.
Unelmabouldeita Suomessa (kiivettyjä tai vielä työn alla olevia)?
Olen projektoinut niin vähän, varsinkaan vaikeampia reittejä, ettei unelmabouldereita juuri ole listalla. Ehkä ainoat mainitsemisen arvoiset ovat ”Gipsy grooves, 8A” ja ”Matahari, 7C” Turun Luolavuoressa. Niitä kävin pari sessiota viime vuonna kokeilemassa ja molemmat tuntuivat tosi oman tyylisiltä ja ihan mahdollisilta. Otan kyllä tosi mielelläni vihjeitä vastaan hyvistä yläseiskan tai 8A:n reiteistä!
Milloin tapahtuu siirtyminen köysikiipeilyyn?
Haha! Oletettavasti sitten, kun vaihtoehtoja ei ole. Eli varmaankin viikkoa ennen seuraavia leadin SM-kisoja. Katsotaan,uskaltautuisiko sitä köyden päähän ensimmäistä kertaa vaikka lähikallioillakin.
Kun motivaatiota ja yritystä on kyseiselle neidolle jaettusaman verran kuin keskiverto 185 senttiselle, eivät Karpot epäile hetkeäkään, etteikö sopiva 8A projekti löydy ja selätytulevaisuudessa!