Kuva: Antti Peltola

Leadin SM-kisat Kiipeilyareena Ristikossa 7.9.2024

Lauantaina 7.9.2024 kisattiin lead-kiipeilyn Suomenmestaruuksista Kiipeilykeskus Ristikossa. Ja mikäpä oli kisatessa, sillä faciliteetit ovat Euroopan (ellei jopa maailman) mittaluokkaa. Reitintekijät Kuutti Huhtikorpi ja Aroldo Silva olivat loihtineet sekä miehille, että naisille kaksi karsintareittiä per sarja ja finaaliin karsiutuneille loistavat finaalireitit.

Naisissa kisa oli äärimmäisen tiukka Jessica Knifsundin voitettua yhdellä otteella Iris Heikkisen, Rosa Arnoldin tultua kolmanneksi. Merkillepantavaa on se, että kyseiset leidit olivat kaikki mitaleilla myös viime viikonlopun junioreiden SM-kisoissa. 

Miesten kisassa ei tällä kertaa junnuja päästetty mitaleille vanhojen ja hieman vanhempien starbujen pokattua mitalit. Tomi Salo jatkoi vahvoja esityksiään ja nappasi pronssia vahvalla suorituksella ja jätti kirkkaampien mitaleiden jakamisen Aleksi Mikkolalle ja kisan seniorille Tomi Nytorpille. Karsinnoissa vahvasti esiintynyt ja karsintareittien helppoutta hieman ihmetellyt Aleksi kruisaili toiseksi viimeisenä kilpailijana selkeästi edellisiä kiipeilijöitä korkeammalle varmistaen itselleen vähintään hopean. Karpojen seurattua aiempien kiipeilijöiden suorituksia, oli analyysi ennen viimeistä kiipeilijää selvä. Mikäli Tomi selvittää newschool juoksulähdön, on reitti kuin tarjoiltu hänelle sinkkivadilla. Odotus oli, että muille kisaajille vaikeuksia tuottanut puoliväli kirpeän karkin krimppeineen sopii herralle kuin kotiavaimet taskuun ja näin kävikin. Suoritus mukaeli edellistä kertaa samalla seinällä pari vuotta sitten. Herra jäi lepäilemään kyseiseille krimpeille ja reitin toppaamisen taisi estää vain reitin yläosassa hieman kämmitty klippi.

Saimme Naisten voittajan Jessican kiinni tuoreeltaan ja tarkensimme vielä edelliseltä viikonlopulta kysymättä jääneitä kysymyksiä. Miesten mestarin ylivoima on edelleen 45-vuotiaana niin häkellyttävää, että päätimme tutustua sen syntyyn hieman tarkemmin. Kyseinen artikkeli videoineen ja haastatteluineen julkaistaan toivottavasti loppuviikolla, tai viikonloppuna. Kaikkien rakastamalla jodel-alustalla joku kiipeilyoraakkeli tiivisti tämän ylivoiman seuraavasti: ”Vanhukset ovat ehtineet myös treenata aika paljon pitempään”. Eli vuonna 2024 kiipeilyn harrastamisessa kannattaakin olla vanha, eikä pelkästään pitkä…

Tulokset kokonaisuudessaan:

https://results.problemator.fi/comps/381/results

Jessica Knifsund, ensimmäinen SM-kulta aikuisissa!

Viime viikonloppuisen Junnu-SM voiton jälkeen eka aikuisten sarjan kulta, Onnittelut! Miten korkealle kulta sijoittuu siun podium-paikkojen sarjassa?

Kiitos! Mulle tärkeimpiä palkintosijoja on ollut ehdottomasti pohjoismaiden mestaruuskisoissa, mutta eiköhän tää kisa pääse heti niiden perään.

Analyysi karsintareiteistä ja -finaalireitistä?

Karsintareitit oli yllättävän haastavia, jota mä arvostan! Molemmat reitit oli aika herkkiä vähän loivemmalla profiililla. Mulla loppui liila reitti pieneen reitinlukuvirheeseen, mutta muuten oon oikein tyytyväinen karsintojen suoritukseen.

Finaalireitti oli mun ehdoton lemppari. Oli tosi siistiä saada jyrkin profiili ja isoja mooveja, kun niitä harvemmin naisilla näkee. Saatiin jopa vähän campustelua reitin keskivaiheilla ja monipuolisesti erilaisia otteita. Mulla on aika nopea kiipeilytyyli ja tuo reitti kyllä suosi sitä. Mun suoritus finaaleissa päättyi jalan lipsahdukseen, mutta en usko että oisin paria moovia pidemmälle enää päässytkään. Olen siis oikein tyytyväinen!

Milläs lailla sie näihin köysiskaboihin (ja viime viikonloppuisiin) valmistauduitkaan?

No tuota, mulla ei ihan paras valmistautuminen ollut näihin kisoihin kun satuin tulemaan kipeäksi tossa junnukisojen jälkeen. Vielä perjantaina pohdin, että onko järkeä lähteä kisaamaan vähän puolikuntoisena, mutta näköjään kannatti! 

Mun treenit on viimeaikoina keskittynyt enemmän boulderkunnon parantamiseen ja kävin ihan muutamia kertoja kiipeämässä köyttä ennen näitä kilpailuja. Tuo boulder kuitenkin auttaa köyteen hyvin ja siitä oli ehdottomasti hyötyä meidän fyysisellä finaalireitillä.

Jos Mestari Nytorp saataisiin järjestämään ”pullakat ja suonikkaat käsivarret” voimakestävyyspajan esim. Skeyn cavella, olisitko innoissaan tulemaan mukaan?

Todellakin! Mulle kelpaa aina hyvät neuvot ja treeniseura!

Tsemppiä vielä seuraaviin kisoihin valmistautumisessa!

Kiitos paljon! Toivottavasti kaikki menee putkeen ja tulee Suomelle jotain muistamisen arvoisia suorituksia! 

Sponssit?

Mun sponsorina on Lasportivafinland ja tukijoina Bouldertehdas sekä Kiipeilykeskus K2.