URMAKKAIDEN SUORITTEIDEN MUSTA HEVOINEN, ANTTI MANKINEN (Re-release)

HUOM! Artikkeli julkaistu alunperin Mikkelin Työväen kiipeilijöiden blogissa vuonna 2016

MTK:n Dark Horse Series jatkuu Podcast-haastattelulla yhdestä suomikiipeilyn legendaarisimmista hahmoista, eli Antti Mankisesta. Legendaksi pääsyynhän ei liity pelkästään kiipeilylliset ansiot, vaan lisäksi tarinat henkilöhahmon takana, jotka kasvavat ja monasti jopa muuttavat vuosien aikana kulkuaan.

Kuten Podkasteissa aiemminkin, boulderoinnin harrastajille, elikkäs laiskoille ihmisille lyhyehkö tiivistetty henkilökuva ja Jari Pöllästämukaellen ”dedikoituneille” harrastajille koko haastattelu kaikkine detaljeineen. 

Podcastissa käydään läpi tarkemmin vapaalaskun ja kovan jääkiipeilyn vaarallisuutta, mikstan etiikkaa ja selvennetään totuutta muun muassa seuraavanlaisten legendojen taustalla: Mitä tapahtui puuhun pudonneelle peuralle, kuka voitti aikoinaan kädenvääntömaaottelun Kirgisiassa, vetikö Antti oikeasti yli 100 kiloisena leukaa yhdellä kädellä, Suentassun ensinoususta yms. Suosittelen kuuntelemaan vaikka treenin aikana motivaattorina, tahi automatkan piristeenä matkalla kiipeilykalliolle.

Ikä?
40 ikävuotta 

Paino/ Pituus/ Apinaindeksi?
Paino vaihtelee aika paljon, tällä hetkellä 94kg. Pituutta viimeisimmän mittauksen mukaan 186cm. Apinaindeksistä en ole ihan varma, mutta aika lähelle kahta metriä se joka tapauksessa on.

Leuanvetoenkka?
Jos sanon että 25, niin ei se ainakaan kauaksi mene.

Penkkipunnerrusenkka?
En ole maksimeja käynyt vissiin oikein koskaan kokeilemassa ihan tosissaan, mutta markka menee penkistä aina.

Mistä löysit kiipeilyn lajiksi?
Vahingossa. Olin lenkillä Vuokatinvaaralla ja törmäsin n. 5m korkeaan kallioon ja tilapäinen mielenhäiriö sai aikaan ajatuksen kiivetä siitä ylös. Jäin saman tien koukkuun siihen ja innostuin houkuttelemaan pari kaveria mukaan. Tilattiin kamoja ja alettiin harjoittelemaan. Alkuun siinä varmaan kiehtoi adrenaliini ja jännitys, mutta nopeasti kiinnostus kasvoi muuvien tekemiseen ja kehittymiseen taidollisesti. Alkuun kalliokiipeilystä, mutta nopeasti siirryttiin jäälle, pidemmille reiteille ja vuorille.

Kuka on Antti Mankinen?
Kiipeilevä keski-ikäinen mies. Vuodesta 2010 asuinpaikkana ollut Oslo, Norjassa.

Herra ja Hidalgo runttaa. Slartibarfast 7B+, Lofooteilla. @Jyrki Kauko

Olit junnuna yksi nuorimmista Everestin topanneista vuorikauriista. Vuosi taisi olla 1999.  Pitääkö paikkansa, että teit enkan nuuskan käytöstä yli 8000m korkeudessa, vai oliko kyseessä savukkeen poltto ja epävirallinen SE 🙂 ? Kapusitte vuorelle ilmeisiminkin Pohjois-Seinämän kautta perusreitin asemasta. Mikä reissussa oli hankalinta?
Kyllä siellä mentiin ihan nuuskan voimalla :-). Jälkeenpäin sieltä Kiinan puolelta on mennyt vielä LJK:n retkikunta. Muut on varmaan menneet Nepalin puolelta, sillä se on sään puolesta hiukan varmempi vaihtoehto. Ehkä haastavinta tuolla reissulla oli juurikin tuo sään oikuttelu. Sääikkuna on siellä Kiinan puolella aika paljon tärkeämmässä roolissa.

Tottakai sitä varten tuli treenattua fyysistä kuntoa lenkkeillen yms. Kiipeilytreenillä ei ollut niinkään suurta merkitystä, koska eihän tuossa ole niinkään kyse kiipeilystä, kuin korkealla käppäilystä. Olin jo aiemmin todennut noilla vuorireissuilla, että meitsin elimistö sopeutuu hyvin korkeaan ilmanalaan ja ei se ollutkaan ongelma. Hieno vaellusreissu joka tapauksessa! 

Ylävuoristokiipeily ei ole ihan halpaa puuhaa varsinkaan nuorelle kaverille. Miten rahoitit reissun aikoinaan?
Parikymppisenähän olo on ihan kuolematon ja ei tullut edes mieleen, ettei rahankeruu/ reissuun lähtö onnistuisi. Kaikki osallistujat tuossa meidän reissussa olivat aktiivikiipeilijöitä, joten kyseessä ei ollut kaupallinen retkikunta. Koko reissun hinnaksi tuli tuolloin kaikkineen 7700 dollaria, joten ei se taloudellisesti ollut mikään ihan mahdoton tehtävä. Mulla oli silloin ihan ok duuni, joten säästin suurimman osan itse. Varusteet sain Vandernetistä ja silloinen työpaikka maksoi sponssina osan matkan kustannuksista.

Nuorena poikana Maailman katolla. 

Tikkilistasi on aika laaja ja poistetaanpa nyt listalta ylimääräiset huhut, eli löytyykö sieltä seuraavat suoritteet ja jos löytyvät, niin mitkä:
Yli 8000m vuori: Löytyy, Everest

M8: Löytyy, Ensinousuna Suentassu M9+ Suomessa. Fusion M10 oli ehkä ensimmäinen oikeasti napakampi reitti, vaikka M10 voi olla sille hiukka yläkanttiin. Lisäksi on tullut kiivettyä Jernmangel, Kuulissa ja Itävallassa ja Sveitsissä suunnilleen samaa. Jernmangel oli aikoinaan vissiin greidattu M10+:ksi. Se oli aikoinaan ihan hupaisa homma, kun sain siihen tehtyä toistonousun vaikka sitä kävi yrkkäämässä muun muassa Will Gadd.

Sportti 8a: Löytyy. Suomessa tuli ennen Norjaan muuttoa Buu Glubben ja kotona Norjassa joitain 8a:ta.

Trädi 8a: Hiukka kysymysmerkki. Vaikein trädi jonka olen kiivennyt on superklassikko Rätt Lätt 7c+ Hällerissä. Se oli aikoinaan Ruotsin eka 8a trädi, mutta ei se taida ihan niin vaikea olla. Joten tähän vastaus on ei. Superhieno reitti joka tapauksessa.

Boulder 8A: Ei löydy. 7C/+ osastoa on tullut kiivettyä. Kiva ois kiivetä niin kovaa, mutta en ole koskaan ollut oikein innostunut hakkaamaan mitään reittiä kovin montaa sessiota. Itselle hyvä tyyli on ollut kiivetä sen tasoisia reittejä, jotka menee suht nopeasti.

Jää 8 (löytyykö sellaista edes): Ei taida 8:n jäätä oikein löytyä mistään. Jääkiipeilyn greidaaminen on yleensäkin tosi vaikeaa. WI7:n jää on käytännössä vaikeinta mitä löytyy. Esimerkkinä voisin sanoa klassikko Liptonin Rykanissa. Se on tullut kiivettyä sekä 7:n kunnossa, että 5:n kunnossa.

Antti toisella Hällerin superklassikolla. Offline 7a.

Joskus mainitsit haastattelussa vapaalaskutouhuista, että noissa touhuissa tarvitsee Siwan muovikassin kokoiset pallit. Onko ikä tuonut mukanaan järkeä, vai onko kulkuset kutistuneet niin, että ei tule enää niitä puuhia tehtyä?
Vapaalaskutouhu kiinnostaa kyllä edelleen, mutta sellainen ihan äärimmäinen jyrkän laskeminen extremelaskeminen ei ole enää se juttu. Nykyään tulee randoiltua ja etsittyä hyvää lunta. Aikoinaan kyllä laskettiin kiipeilyreittitopoistakin löytyviä alppikiipeilyreittejä alaspäin Siivosen Oden kanssa. Aika aikaa kutakin. En kyllä nykyään enää laskisi niitä, sillä niissä jutuissa ei ollut kyllä minkäänlaista marginaalia epäonnistua. 

Lukijakysymys: Oletko joskus ollut miksta- tai jääreitillä niin pumpussa, että olet oksentanut?
Olen ja itse asiassa jos muistelen retkiä, niin olen oksentanut itse asiassa varmaan useammankin kerran :-). Hakuissa roikkuessa pystyy vetämään itsensä niin paljon kovempaan pumppuun kuin vaikka kalliolla kiivetessä. Se pumpuntunne on sellainen kokovartalopumppu lisättynä maitohappomyrkytyksellä. Se johtuu omalta osaltaan merkittävästi siitä, että varsinkin jyrkkää kiivetessä joutuu käyttämään myös keskivartaloa ja jalkoja erittäin paljon. Kalliolla kerkeät tippumaan jo monta kertaa aiemmin, kun et vaan pysy enää kiinni.

Sooloaminen?
Kai nyt kaikki on jossain välissä jotain helppoa soolonnut vaikkapa Olhavalla, mutta ei se ole koskaan ollut itselle se juttu. Enemmän on kuitenkin kiinnostanut kiipeilyssä se vaikeus, kuin vaarallisuus.

Peuralegendat #1: Vuosien takaa on kiipeilijöiden iltanuotioilla kulkenut legenda #5 Camalotista, jota käytettiin Siuntion suunnalla armeliaasti peuran lopettamiseen ja sen jälkeen liivijengin aisoihin laittamiseen. Totta vai tarua?
Ei se ihan pidä paikkaansa. Peura piti kyllä lopettaa, kun ajettiin peuran yli ja siltä katkesi jalat. Lopettamiseen oli pakko käyttää tunkkia, kun ei ollut mitään muuta välinettä.
Liivijengin rauhoittamiseen ei tarvittu myöskään camalottia, vaan siihen riitti ihan vakavahenkinen keskustelu. Oltiin tulossa Siuntiosta kiipeemästä ja edessä ajoi wanabe-liivijengi jonka jäsenet oli sitä mieltä, että ilmeisesti ajoin liian lähellä heitä. Yksi jäsen alkoi kiusaamaan meitä jäämällä eteen ajamaan ja loppujen lopuksi näytteli sormimerkkejä ja viittoili ajamaan Mankin Essolle. Kyydissä ollut kaveri oli sitä mieltä, että tuonne ei voida ajaa, tai käy köpelösti. En malttanut olla menemättä, vaan kävin selvittämässä porukalta mikä siellä oli ongelman nimi. Pojat lähti loppujen lopuksi leuka rinnassa jatkamaan matkaa ja päästiin eteenpäin suhteellisen hyvässä hengessä 🙂

Lukijakysymys: Onko jääkiipeily vaarallista? 
On ihan helvetin vaarallista.

Onko menny paikkoja rikki kiivetessä?
Hämmästelin tätä just Kaukon Jyrkin kanssa jutellessa, koska takana on yli 20 vuotta kiipeilyä ja listalta ei löydy kuin puolenkymmentä sormivammaa. Crossista taas on viime vuosiltakin tullu vammoja kuten käsi menny lähivuosinakin poikki ja kylkiluuta murtunut yms. Joten kyllä kiipeily on turvallista jos on järki mukana tekemisissä.

Crossi on vissiin vieny mukanaan taas viime vuosina aika vauhdilla?
Joo. Ostin mökille tänne Bohusiin pyörän, jotta voisin ajella liian kuumina päivinä crossia, kun ei voi kiivetä. No 18 vuoden tauon jälkeen ajaminen  imaisi mukaansa kerrasta ja viimeiset kolme vuotta on tullut ajettua taas ihan puolitosissaan. Se on sujunutkin ihan kivasti ja voitin heti eka kesänä Norjan veteraanimestaruuden. Nyt olisi tarkoitus mennä ajamaan elokuussa veteraanien MM-kisat Hollantiin ja jatkaa Norjan veteraanisarjaa, jossa olen tällä hetkellä johdossa. Siinä viehättää urheilullisuus ja vauhti. Se on äärimmäisen fyysistä ja jopa raakaa. Vaikka olenkin keski-ikäiseksi pössykäksi mielestäni ihan hyvässä kunnossa, on fyysinen kunto kuitenkin tällä hetkellä suurin haaste ajamisessa. Kisaerässä keskisyke on 187 ja maksimi on joskus ollut 195. Kun erä on 25 minuuttia pitkä, niin se on aika rajua touhua. Crossissa ei ole tullut oksennettua, mutta pari kesää sitten olin hellekisan jälkeen niin puhki, että näkökenttä sumeni ja pyörää ei saanut kisan jälkeen edes nostettua pukille, vaan se piti tökätä vaunua vasten kumolleen ja piti ottaa happea ihan huolella.