Laitisen Anna käväisi kesällä ”projecthunting” retkellä Euroopassa etsimässä uutta mindf****r reittiä, jonka muuveja ja mikrobetaa voi mietiskellä aina nukkumaan käydessä ja jonka vuoksi on valmis tekemään vielä yhden boardicirkuitin lisää, lisää ja Annan tapauksessa vielä ainakin yhden kerran lisää. Retki sujui muutenkin varsin mainiosti ja päätimmekin kysäistä Annalta itseltään retken fiiliksiä ja kokemuksia muutamalta melko ikoniselta sporttiklassikolta.
Käväisit kesällä ”project hunting” -retkellä Andyn (ja vaihtuvan kokoonpanon) kanssa Euroopan eri kallioilla. Saavutitko retkellä tavoitteen, eli löytyikö uusi obsession kohde (tai useampia)?
Löytyi paljon reittejä, joita haluaisin kiivetä ajan kanssa, mutta varsinkin paikkoja, joissa viettää aikaa. Etenkin kuolasin Voralpseen ”Speed:iä” ja Rawylin 8c+/9a reittiä ja Ceusessa haluaisin viimeistellä ”Dures Limites” -reitin, jonka valitettavasti löysin vasta pari päivää ennen lähtöä ja se reitti vei kyllä jalat alta. Sveitsi vei kyllä sydämen ja Rawylin vuorilla haluaisin viettää aikaa ja nautiskella kauniista alppimaisemista. On todella tärkeää, että projekti on paikassa, jossa on kaunista, koska samoja maisemia ja polkuja joutuu katselemaan aika paljon.
Projektien metsästyksen ohessa tikkilista täydentyi monella melko ikonisella reitillä, joista yksi oli traagisesti menehtyneen David Laman ensinousema ”Le Chirurgien du Crepuscule, 8b” Ceusessa. Miksi tuo reitti itseäsi kiinnosti ja miten reitin lähetys sujui?
Reittiä olin katsellut vuosia sitten, mutta olin jättänyt sen testaamisen yhdeksi viimeisimmistä siellä jäljellä olevista 8b-reiteistä, koska se näytti run-outtiensa vuoksi niin luotaantyöntävältä. Reitti oli myös täynnä heikkouksiani, jonka vuoksi se veti myös puoleensa kauneutensa ja legendaarisuutensa lisäksi. Ceuse on upea, koska siellä kiivetään hienoja linjoja,joiden greidit ovat menettäneet merkityksensä (kaikki tietävät, että ne ovat todella vaikeita.) Itse lähetyspäivänä jouduimme keskelle ukkosmyrskyä ja seinät alkoivat valuttamaan topista maahan asti. Olin kerennyt lämmittelemään vain sormilaudalla, kunnes sade sai tulen hännän alle, joten hyppäsin reitille suoraan. Olin ohittanut pääkruksin ja reitin lipalla ennen loppu run-outteja tulikin vedet naamalle. Evakuouduttiin jyrkälle Biographie -sektorille, joka pysyy sateella kuivana ja kiipesimmekin muita reittejä. Päivä oli jotenkin maaginen, sillä en kokenut tuona päivänä pumppua ja kroppa tuntui pitkästä aikaa toimivan kuin kone (näin hyviä päiviä on nyt kolmekymppisenä vain kerran tai kaksi vuodessa😅). Sain todella paljon itseluottamusta hyvästä ”Les Colonettes, 7c+” reitin onsightista, joten illalla juoksinkin pitkin sektoria etsien kuivia reittejä joita kokeilla.
Kuvat: Emmi Isakow, Aleksandra Blinnikka
Näin, että Kirurgin alku oli märkä, mutta keskiosa vain hieman dämppi. Halusin silti mennä kiipeemään reitille ja onneksi en skipannut märkää alkua, vaan kiipesin puhtaasti yli ensimmäisen puoliskon. Toisen kruksin jälkeen loppusläbin lippan jälkeen kaikki mankat olivat huuhtoutuneet pois. Pyhällä hengellä pääsin slouppaavan, mankattoman ja teknisen lipan yli ja aloin valmistautumaan run-outteihin. Tarkoituksenani ei ollut mennä tekemään tyhmiä riskejä, mutta tiesin tuon päivän olevan erikoislaatuinen pään ja kunnon puolesta, joten uteliaisuuttani halusin mennä vähän nuuskimaan, että miten pitkälle sitä voisi päästä.
Tekniset run-out osuudet vedin täysin eri lailla kuin tarkoitus, sillä valkoisten pintojen sijaan oli vain harmaata. Viimeisessä levossa ennen toiseksiviimeistä run-outtia harkitsin vielä, että tulisin köyteen, sillä punniskelin mahdollisten riskien hintaa. Tippuessani voisin mahdollisesti pudota 20m hard-catchiin, mutta nuo ajatukset piti vain sysätä pois ja keskittyä läsnä olemiseen. Otteet olivat tuosta kohdasta ylöspäin vielä täysin mustina, mutta olin levossa niin kauan, kunnes näin otteiden hieman kuivuvan. Lopulta osien otteista reunat näyttivät kuivahkoilta, olin todella kovassa flowssa ja itseluottamuksessa. Sain seuraavan klipin ja sitten alkoi jännittämään. Olin kuullut viimeisen run-outin olevan helppoa, mutta en ollut koskaan mennyt sitä aikaisemmin. Menin todella varovasti ja onnekseni loppu oli pitkästä jatkonvälistä huolimatta erittäin nautinnollista. Pää räjähti ankkuria klipatessaaivan Ceusen päällä auringon antaessa viimeisiä säteitään sadepilvien takaa 😍. Oli upea kokemus. Kiipeilyä parhaimmillaan. Kiitos Ceuse ❤️
Voralpseen hämmentävän hienon näköisellä kalkkikivifeissilläsait kiivettyä ”Rio Negron, 8c”. Minkäslaisesta reitistä on kyse ja miten se aukesi?
Reitin kruksi tuntui aluksi todella kryptiseltä ja meni varmaan kaksi päivää, että keksin kuinka kruksin lyhyenä pääsee. Kruksia ennen kiipeily on jo hyvin jatkuvaa pienillä slouppaavillakrimpeillä, joka vaatii todella hyvän kestävyyden, jotta alun jälkeen saa kruksin tehtyä, saati sitten palautua vaikeemmanosuuden jälkeen olevassa ”houdini”-lepo-otteessa.
Seuraava pätkä on todella intervallinen eli lepoa ei ole ja kannattaakin kiivetä mahdollisimman tehokkaasti. Ennen lopun teknistä kruksia saa aivan pommilevon, mutta jännitystä lisää se, että lipsahtaako jalat, ja saako flown takaisin ajatusten lähdettyä laukalle. Reitti oli siis aivan täydellinen reissun alkuun kondiksen keräämiseen! Tulimme takaisin Voralpseehen aivan reissun lopussa ja siihen mennessä kestävyyttä oli onneksi tullut sen verran, että reitti tuntui aivan eriltä matkan alkuun verrattuna!
Voralpseen feissi on niin hämmentävän näköinen, että voisi kuvitella kiipeilyn olevan melko monotonista. Pitääkö paikkansa, vai onko kiipeily siellä hienoa?
Jokaisessa reitissä on jokin oma juttunsa, joka erottaa ne muista reiteistä! Siellä on oikeasti muitakin otteita kuin pelkkiä krimppejä. On lennokasta, sekä slouppaavaa teknistä kiipeilyä, mutta pääasiassa kaikki reitit ovat pääpiirteissään hyvin jatkuvia. Täydellinen paikka introkaltsiksi, kun haetaan kondista reissulle!
Mitkä muut reitit reissussa jäivät erityisesti mieleen?
”Dures Limites, 8c” Ceusessä!!! Osa minusta toivoi, etten olisi löytänyt tätä pätkää pari päivää ennen lähtöä. Reitti meni yllätyksekseni vielä yllättävän hyvin ja saikin annettua ihan totisia reittejä! Onneksi kuitenkin löytyi tämä reitti, sillä nyt Ceusekutkuttaa entistä enemmän.
Mitäs suunnitelmia talveen? Treenivideoista päätellen Jenkkireissua tiedossa?
Lokakuun alussa Utahin Joe’s Valley, eli boulderointireissuhiekkakivellä. Tämän jälkeen kahdeksi viikoksi mahdollisesti Chattanoogaan, mutta sain myös kutsun Landeriin ennen Red River Gorgeen saapumista. Olen odottanut RRG:hen paluuta NIIN PALJON!!!
Bonuskysymys: Kerroit miten David Laman legendaarinen kuva tuolta Ceusen reitiltä on jäänyt vuosia sitten mieleen ja antanut haaveen kiivetä reitti joskus. Onko samanlaisia haavereittejä maailmalla muitakin?
Näitä on hyvin paljon. Erityisesti hyvin kuvaukselliset ja jollain muulla tavalla mieleen jääneet reitit tai paikat kuten ”To bolt ornot to be” Smith Rock:ssa, Waterwall Bowen Etelä-Afrikassa, ”Silbergeier” Sveitsissä ja tietenkin ihan mikä tahansa reitti Yosemitessa El Capitanilla.