Kansainvälisen kiipeilyliiton (IFSC) nuorten MM-kilpailut järjestettiin ensimmäistä kertaa Suomessa 28.7.–3.8.2025. KiipeilyAreena Ristikko, yksi Pohjois-Euroopan suurimmista kiipeilyhalleista, isännöi lead- ja speed-kilpailuja, ja Helsingin Kiipeilykeskus boulder-kilpailua kokonaan uudella MM-tason seinällä.
Viikon mittainen kilpailutapahtuma keräsi Helsinkiin 57 kansallista joukkuetta ja 621 nuorta huippukiipeilijää ympäri maailmaa. Kilpailuviikon aikana nähtiin taidonnäytteitä kolmessa lajissa. Lajeina olivat Olympialaisistakin tutut boulder, lead ja speed eli nopeuskiipeily. Viikon aikana kiipeilyä riitti kun karsintojen ja semifinaalien päätteeksi parhaat mittelivät mitaleista vielä finaalitaistossa. Suomalaisten kiipeilijöiden onnistuminen näkyi speed-kilpailussa, jossa Niklas Kujansuu rikkoi Suomen ennätyksen ja samalla Pohjoismaiden ennätyksen ajalla 8,22 sekuntia.
Palkintojenjakoon osallistui uusi Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Mika Poutala sekä Olympiakomitean varapuheenjohtaja Lauri Inna. Kiipeily on viime vuosina tasaisesti kasvattanut suosiotaan, ja siitä on tullut nuorten keskuudessa yksi toivotuimmista liikuntalajeista (OKM Koululaiskysely 2022).
“Tämä oli historiallinen hetki suomalaiselle kiipeilylle ja valtava onnistuminen ensimmäisissä MM-kisoissamme. Olemme ylpeitä sekä urheilijoista että kaikista, jotka mahdollistivat tapahtuman”, toteaa kilpailun johtaja Enni Bertling. Kilpailujen järjestelyt saivat paljon kiitosta kilpailijoilta ja kattojärjestö IFSC:ltä sekä katsojilta.
Yleisö pääsi seuraamaan kilpailuja paikan päällä ja YLE:n kanavilla suorana lähetyksenä. Tallenteet ovat katsottavissa YLE Areenassa vielä useiden viikkojen ajan.
Tapahtuman pääyhteistyökumppanina toimi Helsingin kaupunki. Kisojen päätteeksi Helsingin kilpailujen puolesta Enni Bertling ja IFSC:n varapuheenjohtaja Toru Kobinata luovuttivat kisalipun ja sen mukana järjestelyvastuun Italian kiipeilyjärjestölle, joka isännöi seuraavat nuorten MM-kisat vuonna 2026 Arcossa.
Kuvat: Antti Peltola
Karpot kiittävät ja kumartavat kisaisännöijiä valtavasta ja upeasti järjestetystä kisarupeamasta. Halusimmekin päästä kisan fiiliksissä hieman syvemmälle ja päätimme lähestyä kolmeen erilaisessa roolissa kisaan osallistuneeseen atleettiin heidän kokemuksestaan ja fiiliksistään. Halusimme myös selvittää heidän henkilökohtaisia näkemyksiään siitä, miten tulevaisuudessa suomalaisia atleetteja nähdään Nallen jalanjäljissä kansainvälisten kisojen finaalinäyttämöillä. Kisaajan näkökulmaa meille valottaa Jessica Knifsund, valmentajan kokemuksia Jessican(kin) valmentaja Timo Peltola ja reitintekijän perspektiivistä ajatuksia avaa aina aurinkoinen Aleksi Mikkola.
Jessican Knifsundin fiilikset kisarupeamasta
MM-kisat taputeltu hienosti! Sijoituksina boulderissa 25. sija (eli yhden sijan päässä semeistä), sekä leadissa 33. sija. Tuntuuko näin jälkeenpäin, että olisit pystynyt tekemään jotain erilailla vai oletko itsekin tyytyväinen suorituksiin?
Boulderissa tosiaan semit oli lähellä ja kyllä se laittoi vähän jossittelemaan kun pienet parannukset olis riittänyt, mutta uskon että toi suoritus oli paras johon sinä päivänä pystyin ja oon siksi ihan tyytyväinen.
Leadiä taas en ollut ehtinyt paljoa treenata ja siinä semit olis ollu ihan tavoteltavissa, jos liidikunto olisi ollut vaan pikkusen parempi. Tiesin kuitenkin jo ennen kisaa, että valmistautuminen leadiin ei ollut optimi eikä se siksi juuri harmittanutkaan.
Katsojan näkövinkkelistä kisojen fasiliteetit olivat upeat varsinkin, kun Tapanilan uusi kisaseinä ennätti valmistua kisoihin. Miten kisaajan kannalta, miten homma toimi (järjestelyt, kisaseinät, lämppätilat…)?
Kisaseinä oli tosiaan viimeisen päälle ja oli hienoa päästä kisaamaan siinä! Se oli kuitenkin vaan 30 metriä leveä ja siksi vaikutti reitteihin jonkin verran. Suurin osa reiteistä meni aika suoraan ylöspäin ja etenkin släbillä oltiin todella lähellä viereisen reitin kisaajaa. Muuten kisapaikan järjestelyt hoitui mielestäni hyvin eikä pahempia tekniikkavikoja ollut. Seinällä lämppääminen toi omat haasteensa, kun Erän bouldertila ei ole tehty 190 ihmiset tarpeisiin, mutta yllättävän hyvin onnistuin ainakin omassa lämpässäni hapen puutteesta ja rajallisesta tilasta huolimatta.
Miten retetiimit onnistuivat suhteellisen haastavissa olouhteissa (varsinkin boulderissa, jossa lämmintä oli kotitarpeisiin)? Suosivatko reitit omaa kiipeilytyyliä ja jäikö mieleen joitain suosikkeja reiteistä?
Retetiimi onnistui minun mielestäni ihan hyvin kun ottaa huomioon kuinka hankalaa on tehdä reittejä nuorten kisoihin, kun taso voi muuttua vuodessa paljonkin. Varsinkin karsinnoissa vaikeustaso ei ollut ehkä ihan kohdallaan ja meillä oli useita reittejä joihin tuli vain yksittäisiä toppeja. Retet onnistuivat kuitenkin hienosti reittien monipuolisuudessa.
Reitit ei oikeastaan suosinut mun kiipeilytyyliä ihan hirveästi vaikka olenkin monipuolinen tekijä, mutta ehkä tuo W5 dynoreitti oli eniten oman tyylinen. Suosikkia on vaikea sanoa, mutta ehkä jopa keltainen W3 josta mun semit jäi kiinni. Se oli reittinä hieno ja olisi ollut mahtavaa päästä se!
Me Karpot olemme näin näppisliidaajina nostaneet yhdeksi sinun vahvuusalueeksi kisapään ja sen, että jollain tavalla parannat paineen alla suorituksiasi kuin sika juoksua? Olemmeko täysin hakoteillä, vai tunnistatko siitä itsesi kuvauksesta ja oletko analysoinut mistä se johtuu?
Joo sanoisin itse ihan samaa! Mulla on tietyllä tapaa vaikea keskittyä, jollei haastetta ole tarpeeksi. Monilla paine saattaa vetää lukkoon, mutta mun aivot ikäänkuin tarvitsee jonkin verran painetta ennenkun ne alkaa toimia kunnolla. Se on ollut mulla aina ja siihen liittyy omat hyvät ja huonot puolensa, mutta etenkin urheilussa tuo ominaisuus palvelee hyvin!
Mitkä muut osa-alueet ovat omasta mielestäsi vahvuuksiasi?
Olen aika monipuolinen tekijä, eikä selviä vahvuuksia ehkä ole niinkään itse kiipeilyn osa-alueissa. Mutta multa löytyy kuitenkin muita vahvuuksia, joita moni ei tule ehkä ajatelleeksi. Esimerkiksi kiipeilyn tekniikka ja reitinluku on asioita jotka tulee multa luonnostaan ja muutenkin seinällä liikkuminen. Mulla on myös kyky tehdä asioita nopeasti ja tehokkaasti, joka auttaa etenkin leadissä.
Olet viimeisen vuoden aikana ottanut sivustaseuraajan näkökulmasta melkoisen tasonnostoloikan, oletko muuttanut treeneissä jotain oleellista vai alkaako kova työ vain kantaa hedelmää? Mitä osa-alueita pitäisi vielä kehittää, jotta aikuisissa finaalipaikat saadaan perussuorituksiksi ?
Vaihdoin tossa vuoden vaihteessa Timo Peltolan valmennukseen ja se on varmasti tuonut oman boostinsa treenamiseen. Mulle ehkä isoin lisä on treenikaverit, joiden kanssa pääsee puskemaan omia rajoja.
Oma heikkous maailman tasolla on selvästi voima, jota on onneksi helpoin treenata. Uskon, että mikä vaan on mahdollista jos halu riittää ja maltan olla kärsivällinen, enkä riko paikkoja.
Tämän hetkiset sponsorit ja keille muille kiitoksia rautaisesta kunnosta?
La Sportiva Finland on edelleen matkassa mukana.
Erityiskiitos Timo Peltolalle ja Tuomas Tikkalalle treeneistä, sekä etenkin Sanjalle, Rikulle ja Oivalle hyvästä treeniseurasta!
Ei pidä unohtaa vanhempien tukea. Kiitos heille kaikille
Ps. Uusille sponsoreille on aina tilaa 😉
Onko syksyllä vielä kisoja, vai siirrätkö kovan kondiksen ulkokiipeilyyn?
MM-kisat oli vasta maistiainen leadin suhteen ja kausi jatkuukin leadin EM, SM, PM ja EYC -kilpailuiden merkeissä. Ehkä jossain kohtaa pääsen uloskin, mutta näillä näkymin ulkokiipeily jää tänä vuonna vähemmälle.
Valmentajan näkövinkkelistä, Timo Peltola
Nuorten MM-kisat taputeltiin kasaan Helsingissä männäviikkoina. Mitkä fiilikset jäivät kisoista päällimmäisiksi mieleen valmentajan näkökulmasta (tasoerot maitten välillä, järjestelyt, fasiliteetit…)?
Hyvät fiilikset jäi kisoista. Etukäteen kisojen tasoa oli melko hankala arvioida muiden kuin eurooppalaisten kisaajien osalta, jotka tietysti olivat tuttuja EYC- ja EM-kilpailuista. Kuten olettaa saattoi, olivat Japanin, Kiinan, Etelä-Korean ja USAn edustajat tasoltaan varsin kovia, mutta myös eurooppalaiset pärjäsivät ilahduttavan hyvin. Esimerkiksi boulderissa oli finaaleissa edustajia kahdeksasta eri Euroopan maasta. Kisojen taso oli tietysti erittäin hyvä, mutta ei kuitenkaan mitenkään tavoittamattomissa.
Kisajärjestelyt ja -olosuhteet olivat erittäin hyvät. Niin urheilijoiden kuin valmentajienkin tarpeet oli otettu hyvin huomioon, ja puitteet huippusuorituksille seinällä olivat erinomaiset.
Omien atleettiesi suorituksista varmaankin päällimmäiseksi nousivat esille Jessican hienot suoritukset. Jessica mainitsikin omassa haastiksessaan, että teidän yhteistyö on tuonut omaan tekemiseen kaivattua lisäbuustia. Millainen valmennettava Jessica ja mitä osa-alueita vielä parannetaan jotta semi- ja finaalipaikat alkavat tippumaan säännöllisesti?
Jessican paras ominaisuus urheilijana on ehdottomasti hänen kiinnostuksensa omaa harjoitteluaan kohtaan. Treenejä ei vain ”suoriteta”, vaan ne pyritään tekemään mahdollisimman hyvin (oikein) ja usein hän kysyykin, että mitä voisi tehdä vielä paremmin / tehokkaammin. Yhteistyömme on kestänyt vasta alle vuoden, joten tutustuminen on vielä prosessissa. Nyt alkanut treenikausi on ensimmäinen kokonainen kausi yhdessä, joten varsinaisia työn hedelmiä päästään ulosmittaamaan vasta ensi keväänä. Jessica on mielestäni taitava ja tekninen kiipeilijä, joka osaa hyvin hyötykäyttää omia vahvuuksiaan seinällä. Monipuolinen voimatasojen kehittäminen on tämän treenikauden pääfokus.
Sulla on pitkä kokemus valmennuksesta uintipuolelta ennen kiipeilyvalmennukseen siirtymistä. Uinnissa valmennustoiminnan organisaatio on varmaankin pidempiaikainen ja kenties selkeämmin rakennettu? Mitä oppeja sieltä voitaisiiin ammentaa kiipeilyvalmennukseen? Tai vielä selkeämmin: jos sulla olisi vapaat kädet, miten suomalaista kisakiipeilykulttuuria tulisi muuttaa jotta kansainvälistä tasoa saataisiin kirittyä kiinni?
– Ei taida tila riittää kaiken kattavaan vastaukseen . Tärkeimmät kehityskohteet ovat omasta mielestäni ehdottomasti valmentajien sekä kisareitintekijöiden liittotasolta koordinoitu kouluttaminen. Mitään yhtä ainoaa oikeaa mallia ei varmasti valmennukseen ole (eikä pidäkään olla), mutta tietyt lainalaisuudet kuitenkin pätevät etenkin nuorten urheilijoiden pitkäjänteiseen kehittämiseen ja siihen valmennuksen koulutusjärjestelmällä olisi mahdollista vaikuttaa. Kun perusasiat (esimerkiksi harjoittelun jaksottaminen ja progressio) olisivat hallussa seurojen juniorivalmennuksessa, mahdollistaisi tämä useampien nuorten kehittymisen aikuisiälle, jolloin todellista potentiaalia vasta mitataan. Jos saamme Suomeen enemmän kisajunnuja, joilla on harjoittelun perusedellytykset kunnossa, nousee sitä kautta myös yksittäiset lahjakkuudet korkeammalle.
Jos ajatellaan kokonaisuutta vielä laajemmin, niin löytyykö esimerkiksi uinnin kaltaisesta perinteisesti suositusta lajista muita kokonaisuuksia joita voisi hyödyntää kiipeilyn kehittämisessä laajemminkin (markkinointi, tiedotus, seuratoiminta…). Tällä kertaa ainakin katsojan näkövinkkelistä hienoja isosti järjestettyjä kisoja ei saatu näkymään toppahousukansalaiselle ehkä ihan odotetulla tavalla?
Uintimaailma ei taida olla tässä aiheessa mikään malliesimerkki, mutta toki sieltäkin löytyy jotain opittavaa. Yksi Suomen kisakiipeilyn isoimmista haasteista on mielestäni ”kiipeilykentän” pirstaleisuus. Uinnissa lähes kaikki olennaiset tekijät (urheilijat, valmentajat, kisajärjestäjät, liitto) ovat tiiviisti seuratoiminnassa mukana, joten tieto kulkee tehokkaammin eri suuntiin ja isossa kuvassa kaikilla on samansuuntainen tavoite. Kiipeilyssä näin ei ole.
Mitä markkinointiin ja tiedotukseen tulee, siihen varmasti alan ammattilaiset osaavat paremmin ottaa kantaa. Yksi kehitysidea, mikä tulee mieleen, on esikuvien ja idolien käyttö sekä yleisesti kisakiipeilyn että yksittäisten tapahtumien markkinoinnissa. Monesti yksittäisen huippu-urheilijan sanomisilla voi olla enemmän vaikuttavuutta, kuin seuran tai liiton mainoksilla.
Reitintekijätiimin fiiliksiä, Aleksi Mikkola
Nuorten MM-kisat taputeltu hienolla menestyksellä. Olit mukana boulderosion reittitiimissä, alkaako kroppa (ja nahkat) palautumaan näin muutaman päivän jälkeen. Mikä muutoin päällimmäinen fiilis kisoista?
Nyt 17 päivän reitinteon jälkeen kroppa ja mieli alkavat kisojen jälkeen pikkuhiljaa palautumaan normaaleiksi. Itselle ehdottomasti isoin haaste oli se, että YWCH-reitinteko alkoi käytännössä heti junnu SM-bouldereiden perään, eikä ihoilla ollut yhtään aikaa palautua siinä välissä. Helteet, uudenkarheat otteet ja lukemattomat dynaamiset muuvit eivät myöskään auttaneet tilannetta :D.
Millainen reittitiimi kisojen reittien settauksesta tällä kertaa vastasi?
Meidän boulderpuolen tiimissä oli yhteensä kahdeksan settaajaa. Pääreitintekijä Gen Hirashima, Stefan Scarperi, Olga Niemiec, Kaleb Thomas, Kaito Watanabe, Nikken Daniels, Puter Openstein ja minä, Aleksi. Monet todella kokeneita, Worldcupistakin tuttuja reitintekijöitä.
Miten fasiliteetit (uusi seinä, otevalikoima…) toimivat settaajien näkökulmasta. Löytyikö reittien testaajiksi hyvä porukka ja keitä siihen kuului? Miten iso merkitys testaajaporukalla näin isossa kisassa on tai onko sillä merkitystä?
Uusi kisaseinä toimii nyt kaksien kisojen perusteella oikein kivasti. Seinäpinta-alaa on juuri riittävästi 12 karsintareitille. Fasiliteetit toimivat siis kokonaisuudessaan oikein hyvin ja kisojen otetilauksessakin onnistuttiin mielestäni.
Reitintekoprosessiin on todella tärkeää saada testaajia, joiden tason tietää riittävän hyvin. Tämä helpottaa havainnollistamaan kokonaisuutta paljon paremmin ja usein testaajat näkevätkin boulderit aivan eri silmin, kuin reitintekijät ja tuovat esiin mm. ”betabreikkejä” ja muuten vain joitain elementtejä bouldereissa, mitkä eivät toimi. Hyvät testaajat mahdollistavat sen, että ihot ja voimat säästyvät myöhemmälle sekä mieli pysyy paljon virkeämpänä pitkien päivien jälkeen. Kiitos siis testaajille, Riku, Laura, Arttu ja Toivo!
Miten settaajaryhmä suunnittelee kiipeilyrundin eri osa-alueiden kokonaisuuden ja mitä osa-alueita kullakin rundilla on tarkoitus mitata (voima, kompleksisuus, riski…)? Onko noiden eri osa-alueiden arviointiin jotain työkaluja vai mennäänkö settaamisessa fiilispohjalla?
Jokainen kierros (karsinta, semit ja finaali) suunnitellaan siten, että kilpailijoita haastetaan bouldereilla mahdollisimman monipuolisesti ja tasavertaisesti riippumatta pituudesta. Esimerkiksi semifinaaleissa ja finaaleissa bouldereiden tyylit olivat pääsääntöisesti:
–Balance (eli yleensä släbi, jossa pystyisi mahdollisimman vähän kompensoimaan voimalla hyvää tekniikkaa ja tasapainoa.)
–Technical (tällä reitillä vaaditaan hyvää kiipeilytekniikkaa ja nämä reitit perustuivat hyvin usein pelkän vetämisen sijasta työntelyyn ja oikeisiin asentoihin ja liikkeeseen.)
–Power (Tällä testataan puhdasta voimaa. Sisältää hyvin vähän riskiä tai kompleksisuutta.)
–Freestyle (Tällä boulderilla testataan niitä taitoja, joita muut reitit eivät testaa.
Eli yleisimmin comp-style-, parkour- ja koordinaatiomuuveja.)
Yleisesti settaamisessa mentiin kyllä todella paljon fiilispohjalla ja keskityttiin lähinnä siihen, että jokainen reitti toimisi hyvin siinä, mitä taitoa siinä testataan ja etteivät samanlaiset muuvit toistuisi eri bouldereilla.
Kun kyseessä on junnukisa, niin tasoerot varmaan ovat aika radikaaleja (osa tämän kerran osallistujista on tainnut olla aikuisten skaboissakin finaalissa). Oliko teillä jotain etukäteistietoa kisaajien tasosta esim. pituuksista? Miten näitä tekijöitä keli mukaanlukien otetaan huomioon suunnittelussa?
Vaikka tiimi koostui todella kokeneista reitintekijöistä ympäri maailmaa, niin oli silti yllättävää huomata, ettei oikein kukaan alussa tiennyt kilpailijoiden todellista tasoa kovin tarkasti. Toki muutamia nimiä starttilistoilta tunnistimme ja saimmekin hieman kokonaiskuvaa eri sarjoista. Yritimme siis tehdä karsinnoista ja semeistä sellaiset, että saisimme hyvän kokonaiskuvan kilpailijoiden “skillsetistä” finaaleja varten. Sää settauksen aikana oli hyvin kuuman kostea ja otimme sen kyllä huomioon. Keli kisapäivänä oli onneksi kilpailijoiden kannalta hieman viileämpi, eikä suurin osa bouldereista perustunutkaan pelkkään hyvään kitkaan.
Miten settaajan näkökulmasta onnistuitte ja mitkä rundit toimivat parhaiten? Tuliko jostain reitistä erityisesti onnistumisen elämys?
Sanoisin, että onnistuimme settaajien näkökulmasta kiitettävällä tasolla. Tuloksien puolesta toki parit tasatulokset finaalissa olisi ollut hienoa välttää ja muutamat topit vielä lisää olisi saanut tulla, mutta tuntuu, että se puoli on joka kisassa ihan arpapeliä. Täytyy myöntää, että itsellä alkoi vähän hikikarpalot valua U17-finaalissa, kun näytti pahasti siltä, ettei naisten kakkosboulderiin ole tulossa yhtään toppia. Kun jo reitin ensimmäinen koordinaatiomuuvikaan ei ollut vielä antautunut yhdenkään finalistin yrityksillä. Onneksi Japanilainen Akane Matsuura onnistui toppaamaan reitin toisella yrityksellään, ja vielä tavalla, joka oli koko retetiimin mielestä mahdoton :D.
Nousivatko jotkut maat tai kisaajat erityisesti mieleen?
Finaaleissa nähtiin odotetustikin paljon jo Worldcupista tuttujen maiden urheilijoita, mutta oli myös hienoa nähdä uusiakin tuttavuuksia mm. Thaimaa ja Hong kong edustettuna finaalissa.
Työskentelet itsekin kisaavien junnujen kanssa. MP siitä, mitä suomalaisessa kisakiipeilyssä voitaisiin tehdä vielä nykyistä paremmin, että semeissä ja finaaleissa nähtäisiin läjä suomalaisia atleetteja?
Mielestäni Suomen kisakiipeily tarvitsee tulevaisuudessa entistä enemmän hallien, reitintekijöiden ja liiton välistä yhteistyötä ja koordinointia laadukkaiden harjoituskisojen järjestämisestä.
Keille kaikille kuuluvat isoimmat kiitokset näin hienon tapahtuman järjestämisestä Suomessa?
Isoimmat kiitokset kuuluvat ehdottomasti Santerille ja Ennille koko kisan koordinoinnissa IFSC:n kanssa ja toki myös järjestäjähallien henkilökunnalle sadoista työtunneista kisojen eteen. Eritysesti boulderseinän saaminen valmiiksi ajallaan oli kyllä monen mutkan takana.