Joonas ”Nakk1s” Salmen Fontsun reissu

Fontainebleaun hiekkakivi sopii jostain kummasta syystä erittäin mainiosti Joonas ”Nakk1s” Salmen kiipeilytyyliin. Kyseinen väkivahva nuorukainen tikkasi nimittäin kevään perinteisellä Ranskanretkellä ensimmäisen 8B+/8B vaikeusasteisen reittinsä kyseisessä metsässä ja lisäksi vielä klassikon nimeltään ”TheTraphouse”. Bonariksi retkeltä 27:n tikkilistalle kirjattiin myös Real Thing -leffasta meidän buumereiden tuntema ”Karma, 8A+” ja pitkä lista muita tiukkiksia. Päätimme riisua karvahatut päästämme ja selvittää sopiiko kiipeilytyyli vain hänen ominaisuuksiinsa, vai onko kyseessä kenties voimien karttuminen, sillä kevään SM-kisoissa saimme todistaa Joonaksen hartioiden kasvaneen kaksinkertaiseksi aiempaan verrattuna…

Kevään perinteinen Fontsunretki taputeltu hyvissä merkeissä. Kiipesit retkellä ekan 8B+/8B:n ”The Traphouse” Onnittelut sille! Olitko kyseistä reittiä testaillut aiemmin?

Joo Traphouse on alempi lähtö ja eri lopetus aiemmin kiipeämääni Gourmandiseen. Eli suurin osa reitistä oli vielä aika tuoreessa muistissa. Alun paria vaikeeta muuvia piti hetki työstää, että ne alkoivat sujumaan hyvin. Loppuun meni myös hetki, kun halusin kaikista varmimman ja helpoimman betan.

Reittihän sijaitsee Gourmandise -kivessä ja pitää sisällään ainakin aika napakan näköisiä underimuuveja. Kuvaatko reitin muuveja ja mihin vaikeus sun osalta kulminoitui?

Reitti tosiaan vähän pidempi ja erilainen versio Gourmandisesta. Sanoisin että kruksi on edelleen sama kuin Gourmandisessa. Kruksi on siis kahdesta underista pitkä muuvi väliotteen kautta lipalle. Traphousessa vaikeutta tuo se, että tähän kruksi muuviintullaan vaan vähän jo väsyneenä, kun Gourmandisessa se on se ensimmäinen muuvi. Traphousen alun kahdessa muuvissa on hyvin samanlainen teema, eli kaksi underimuuvia lisää🙈

Edelliseen kysymykseen jatkoa: Oletko muuttanut treenaamista jollain tavalla, kun haubereiden lisäksi hartiasikin ovat levinneet liki kaksinkertaisiksi? Onko mukaan tullut kiipeilyn lisäksi kenties bodausta?

Treenaamisessa olen lähinnä muuttanut sitä, että olen tehnyt vähemmän oheistreeniä ja kiivennyt paljon.

Nuorempana sulla oli hiukan hankaluuksia sormien kanssa, onko sormivaivat jo mennen talven lumia?

Joo sormien kanssa oli pitkään ongelmia, mutta ne ovat olleet nyt onneksi takana päin. Pari vuotta sitten pystyi muutaman vuoden tauon jälkeen alkamaan kiipeämään ja siitä lähtien ovat vain vahvistuneet 👍🏻

Miten systemaattisesti/ kenen kanssa treenailet nykyään?

Treenailen paljon eri tyyppien kanssa. Tosi harvoin yksin, koska kavereitten kanssa se on mielestäni kivempaa ja siinä oppii paremmin, kun näkee kavereilta eri betoja ja tyylejä. Treenaamisen systemaattisuudesta en oikein osaa sanoa… kiipeän paljon eri halleilla ja kavereiden kanssa 🙂

Sun kovista tikeistä TOP-10 reiteistä puolet on Fontsusta. Sopiiko kiipeily hiekkakivellä sun mielestä sullepoikkeuksellisen hyvin jostain syystä, vai onko motivaatio vain kohdillaan, kun pääsee reissuun?

Fotsussa on vaan niin kiva kiivetä ja siellä on aina hyvä fiilis kun kiipeää. Tyyli sopii myös itselle hyvin. Yksi omia heikkouksiani on pienet krimpit ja niitä on fontsussa vähemmän, kun esimerkiksi Suomessa. Paikkana Fontsu on vaan oma suosikkini!

Kiipesit retkellä myös Uberklassikko ”Karman, 8A+”. Kellistyikö tämä ikoni helposti? Onko Karma sun ikäpolven kiipeilijöille tuttu jo vuosien takaa Real Thing -leffasta, vai onko se vaan yksi hieno fontsureitti muiden joukossa?

Karma meni yllättävän nopeasti, ei kuitenkaan helposti missään nimessä😅 Boulderi on tuttu nimenomaan The Real Thing– leffasta!! Jos tikkilistalta pitäisi lemppari valita, niin se olisi ehdottomasti Karma. Yksi tunnetuimmista klassikoista ja ihan syystäkin👌🏻.

Jos saisit valita, voittaisitko mieluummin kultaa Olympialaisissa, vai kiipeisitkö ”Burden of Dreamsin”?

Hhmmmm….. ehkä kuitenkin mieluummin voittaisin olympialaiset. Olishan se ”Burden of Dreams” aavistuksen magee kiivetä kans ;).

Onko Suomessa työn alla projekteja?

Suomessa on niiiiin paljon reittejä mitä haluisin kiivetä. Nyt vielä aattelin käydä ainakin Hypergravitya kokeilemassa ja sitteNummessa Jaakobin painia haluisin käyä kokeilee. Hypergravityaen oo koskaa kokeillukkaan, mutta näyttää tosi siistille. Jaakobin painia kokeilin viime vuonna ja niin hienoa reittiä ei voi jättää kiipeemättä. Sormetkaan ei vielä viime vuonna ollu ihan tarpeeksi vahvat, mut josko tänä vuonna👌🏻.

Onko tänä kesänä aika alkaa haastamaan itseään tiukemmin myös köyden päässä? Nummi, Mustavuori, Simpeleen Haukkavuori…

Köyttä kyllä Nummessa haluan kiivetä. Mustavuorella myös haluisin käydä. Heinäkuussa tulee valitettavasti vaan lähtö inttiin, niin pitää yrittää kiivetä nyt mahollisimman pian!!

Ja reittien puolesta ei oikeen köysittelyssä oo mitään muuta kuin Jaakobin paini ja sit vaan paljon kaikkee siistii👌🏻.