Juhan Jammikoulun varsinaisessa ensimmäisessä osassa pääsemme ottamaan ensimmäisiä askeleita sormi- ja kämmenlevyisten halkeamien ihmeelliseen maailmaan, mutta jotain saattaa jäädä käteen varttuneemmalle jammiketullekin. Teimme videon kylkeen lyhyen slideshown, jota voi pitää muistikirjana mukanaan, kun lähtee lähikalliolle halkeamia oppimielessä hiplaamaan. Vaikka moni vannoutunut boulderoinnin tai sporttikiipeilyn harrastaja näiden taitojen harjoittelua karsastaakin, niin Karpot suosittavat niihin tutustumista ehdottomasti kaikille. Koskaan et voi tietää, löydätkö unelmaboulderisi keskeltä täydellisen käsijammin, jota ei voi kiertää ja myös kisareitintekijät ovat myös sellaisia kettuja, että koskaan ei voi tietää missä kisassa jammaustaitoja kysellään! Toisaalta myös Kalymnoksen tufaviidakoista löytää aina sopivanlevyisiä halkeamia, joista suhteellisen hyvät jammiskillsit omaava löytää lähes täydellisen levon kneebarin kylkiäisiksi…
Työnnä käsi mahdollisimman ohuena sisälle halkeamaan, jonka jälkeen paina sormenpäillä halkeaman seinämää, niin että saat tuntumaan paineen kämmenselän puolella.
Mikäli halkeama on hieman leveämpi voit kääntää peukalon kämmenen sisäpuolelle ja näin saat muodostettua lisää painetta sekä kämmenselkään, että “peukaloläskiin”.
Yleisin virhe on yrittää “krimpata sormilla halkeaman seinämästä, jolloin painetta ei saada luotua oikeisiin kohtiin ja näin käsi ei jammaudu kunnolla.
Jalkatekniikka kämmenlevyisessä halkeamassa on varsin yksinkertainen. Jalka pujotetetaan halkeaman sisälle pikkuvarvas alaspäin ja jammataan kenkä kääntämällä jalkaa pottuvarpaan suuntaan. Oleellista on pitää jalka rentona ja kantapää varpaiden alapuolella. Alempi jalka pysyy suorana ja ylempi tasapainottaa.
Sormilevyisessä halkeamassa sormet ujutetaan sormet mahdollisimman syvälle halkeamaan…
Sormet saadaan lukittua kääntämällä kyynärpää alaspäin halkeaman suuntaiseksi.
Halkeaman ollessa liian leveä sormijammille ja liian kapea käsijammille on joskus turvauduttava “finger lockiin”. Työnnä peukalo halkeamaan noin “peukaloläskiä myöten”…
“Finger lock” saadaan lukittua puristamalla etu- ja keskisormi peukalon päälle ja vääntämällä kyynärpäätä alaspäin halkeaman suuntaiseksi, jolloin sormet jammautuvat halkeamaan.
Joten ei muuta kuin Bob Marley soimaan ja halkeamia hinkkaamaan.
“We´re Jammin´ To think that jammin´was a thing of the past We´re jammin´ And I hope this jam is gonna last“