Karpojen kootut 3/2022

Kelit lämpenevät ja tikkilistat kasvavat. Kuten jo Karpojen sivuja lanseerattaessaa totesimme, ihan kaikkia uutisia ei maailmalle näin harrastevetoisena saa, joten koetamme kasata aika ajoin napakoita sendejä ”kootut” palstalle. Edelleen pyrimme saamaan lähetystyöntekijän kiinni, mikäli sendi on kyseiselle kiipeilijälle esimerkiksi selkeä tason nosto, reitti on jollain tapaa erityisen inspiroiva tahi kyseessä on esimerkiksi ensinousu. Kavereiden (tai omia) sendejä saa meille mielellään edelleen kavaltaa. Esimerkiksi hienot ensinousut kiinnostavat ehdottomasti, vaikkei numeroilla nyt niin koreiltaisikaan!

Boulderointi, Suomi

Roope Ketola käytti kevään lyhyen kuivan hetken hyödyksi Mylliksessä ja jatkoi Alban retkeltä palattuaan lähetystyökierrosta Suomiklassikko ”Hottentotin, 8A” parissa. Kun muutkin kivet alkoivat osoittaa sulamisen merkkejä herra haastoi myös mestari Haapakosken avaaman ”One for Sorrowin” 8A, menestyksekkäin tuloksin. Alban haasteluhetkessä herra totesikin, että tavoitteena on ottaa ”Kevään treeneistä sopiva noste ja siirtää pyramidi kasikerrokselle”. Kotomaan kauden alku lupailee ainakin hyvää! Katso alta herran taidonnäytteet!

One For Sorrow 8A from Roope Ketola on Vimeo.

Hottentotti 8A, Myllis from Roope Ketola on Vimeo.

Tommi Haapala sai siirrettyä järjettömän krimppikondiksensa heti kevään ensimmäisillä lämpimillä ”Pukaron Paronille, 8A”, Liljendalissa. Tommi on ollut vuosia yksi kisacirkuittimme vakiokasvoja ja Karpot uskovatkin, että herran tikkilista voi olla vuoden 2022 aikana melkoinen, mikäli herra vain pääsee pihalla puuhailemaan. Ainakaan voimista se ei jää kiinni. Pukaron Paronin sendtrainille on maaliskuun aikana ennättänyt myös ainakin Axel Linfors.

Suomen Turusta kuuluu tasaisella tahdilla tanakoita kiipeilyuutisia. Tällä kertaa Suomen ensimmäisen 8A:n ”Matahari Assis” alle oli itsensä istuttanut paikallinen Oskari Kantonen ja loppujen lopuksi mantteloinut itsensä slouppaavan topin päälle. Mikäli herrasta on jollakulla kavaltaa lisätietoja, voi sellaisia laittaa Karpoille vaikka privaattiviestinä. Onhan kyseessä kuitenkin TomiNytorp-klassikko.

Itseään kevään kisarientoihin piiskaava Laura Loikas on ennättänyt pitää sisäkiipeilystä ainakin sen verran taukoa, että ennätti kopaista Sipoosta ”Maisema-arkkitehdin, 7B+/C”.

Boulderointi, ulkomaat

Laitisen Anna päätyi sattumusten kautta köysikiipeilyn sijaan Albaracciniin boulderoimaan ja on tehnyt kuivina päivinä sitä missä hän on paras, eli kiivennyt 8-10h putkeen! Jos jonkun kiipeilijän voisi kuvata olevan syked, niin Anna on varmaankin aina top-3 osastossa 🙂 . Kun kiivetään kymmenen tuntia päivässä, ei edes Annan tasoinen ammattiurheilija luonnollisesti voi lähettää absoluuttista maksimiaan koko aikaa. Tikkilista onkin pullollaan alueen klassikkoseppoja ja kruununa (toistaiseksi) harvemmin kiivetty ”La Fuente assis, 8A”. Slouppaavia krimppejä ja teknistä hiiviskelyä solidilla hiekkakivellä, Anyone?

Kiipeilyareena Ristikon reittimestari Andy Gullsten kertoi hiljattain, että aikoo laittaa suurimman osan munistaan Pariisin Olympialaiskoriin 2024. Tämä oli Karpojen korviin aivan mahtava uutinen ja vielä mahtavampaa on ollut seurata sitä, että Andy on laittanut ison vaihteen silmään treenaamisen osalta. Talvella herraa on sosiaalisessa mediassa nähty jopa hiihtolenkeillä ja hillittömiä painoja vyössään leuanvetotreeneissä. Maaliskuussa Andy teki oman treenileirin Ranskaan tarkoituksena päästä paremmin perille Maailmancup -tyylisten kisareittien saloista. Missäpä muualla siihen paremmin pääsisi tutustumaankaan, kuin esimerkiksi Fontsun Karma-salilla, jossa heidän maajoukkueensa treenaa. Treenileirin kyljessä maajoukkueemme keskushyökkääjä ennätti piipahtaa myös metsän puolella ja tikkasi kevään alkajaisiksi muun muassa hienon näköisen ”Furtivement Assiksen, 8A+”

Köyseily

Köysikausi on vasta alkamaisillaan, mutta Angelniemen köysikalliolle Vakka-Suomen släbivelho Olli-Petteri Manni ennätti jo käydä avaamassa uuden reitin. ”Salohaltia, 7b” sijaitsee ”Tupletti” ja ”Onni” reittien välissä ja jakaa Tupletin kanssa ensimmäisen pultin. Reitin on ennättänyt käydä toistamassa ainakin Matti Kivinen, joka kuvaa reitin olevan poikkeuksellisen hienoa ja herkkää hiiviskelyä släbillä. Pohti jopa, että kolme tähteä voi olla tälle reitille jopa alakanttiarvio. Herkkyys lienee yksi turkulaisia luonteenpiirteitä…

Ikuista kesää maailmalla viettävä Pasi Sjöman tikkaa tasaisesti kahdeksatta vaikeusastetta meni sitten mihin maahan tahansa. Tällä kertaa kevätsateita on vietetty Espanjassa ja listalle on tarttunut muun muassa ”Bon Viatge, 8a” Terradetsissa ja vähemmän kiivetty 8a ”Virus” Arbolissa, El Falcon kalliolla.

Laitisen Anna kävi vuoden vaihteen tienoilla Chulillassa pariinkiin otteeseen ja joulukuun retkellä tikkilistalle tipahtivat muun muassa onsightit reiteille ”Holocausto Mosquito, 8a” ja ”El Bufa, 8a”. Flashina taasen taipui Wille Bergmaninkin hiljattain redpointtaama ”Tequila Sunrise, 8a” (josta voit lukea herran mietteitä aiemmista uutisista). Retken jonkin verran työstöä vaatineista reititeistä nipakimmiksi muodostuivat ”La Mala, 8b” ja ”Mal de Isla, 8b+”. Kevään Espanjan retkellä Annan oli tarkoitus lähteä köysittelemään, mutta kelit ajoivat alkuun yllä mainitusti boulderhommiin Albaracciniin. Loppuretkestä avautui kuitenkin mahdollisuus päästä hetkeksi köyden päähän ja suunnaksi avautui tällä kertaa hiukan vähemmän tunnetut kalliot Coll de nargó ja Figols. Ensin mainitulla Anna haeskeli boulderretken jälkeen tuntumaa köyseilyyn saittaamalla ”Escapa´t Que Pican, 7c” ja redpointtaamalla ”Rata Mulladan, 8a+”. Jälkimmäisellä taasen fiilis köyseilyyn oli jo alkanut löytymään ja yhden päivän aikana tikkilistalle tipahtivat paikan klassikko ”Áspen, 8b” ja ”A pos Éspid, 8a+” joka taipui tokalla yrityksellä. Nyt on Annan mukaan hupikiipeilyt kiivetty ja ajatuksena on käydä testaamassa jotain oikeasti vaikeampaa (siis Annalle 🙂 ). Mikäli testikierros jää päivien vähyyden vuoksi ilman lähetystä, pyrimme löytämään aikaa käydä tutustumassa ammattikiipeilijän valmistautumiseen itselle napakan projektin kanssa. Bonariksi voinen mainita, että Anna kertoi talven aikana aloitetun oheisharjoittelun hiihdon merkeissä toimivan hyvin. Jaksaa painaa pidempiä päiviä ja haikit kalliolle eivät kuluta tärkeetä kiipeilypuhtia. Eli ensi talvena on itsekin kaivettava pertsat naftaliinista…