Kuva: Antti Peltola

Leadin Suomen Mestaruuskilpailut 2023

Jutun kuvat: Antti Peltola

KiipeilyAreena ja Kiipeilyurheilijat ry. järjestivät 26.8.2023 Leadin Suomen Mestaruuskilpailut Ristikossa, Helsingin Konalassa. Kilpailun johtaja oli Enni Bertling ja pääreitintekijäksi oltiin saatu Joao Evora Portugalista. Päätuomarina toimi Taneli Aunio. Paikan päällä illan finaalit juonsi tuttuun tapaan Kiipeilyurheilijoiden Nora Isomäki.

Naisten sarjassa kilpailijoita oli 18, miesten sarjassa 21. Mukana oli niin ensikertalaisia, kuin pitkän kilpailutaustan omaavia kilpailijoita. Mukaan olivat tervetulleita kaikki 2007 ja sitä aiemmin syntyneet, ja listoilla olikin paljon junnuja, jotka oli nähty kaksi viikkoa aiemmin Tampereella Youth A/B & JuniorsBoulder SM-kisoissa: molemmissa sarjoissa oli kahdeksan Tampereen junnukisoihin osallistunutta kilpailijaa. Ja paljastetaan jo tässä vaiheessa, että tuttuja kasvoja nähtiin myös podiumilla…

Karsintareitit olivat haastavia: reiteillä piti olla todella tarkkana heti lähtöotteista lähtien, eikä miesten karsintareiteillä nähty lainkaan toppeja. Naisten toisella karsintareitillä nähtiin useampi “toppi-miikka”, mutta lopulta ainoana kilpailijana reitin karsinnoissa toppasi hallitseva Suomen mestari Laura Loikas. Finaaleihin tiensä kiipesivät naisista sijoituksen mukaisessa järjestyksessä Laura Loikas, Rosa Arnold, Jessica Knifsund, Iris Heikkinen, Tuuli Lappalainen, Saana Pihlatie, Natalie Keltto ja Vilja Helin. Rosa ja Vilja olivat toukokuussa junnujen Lead SM Youth A-sarjan hopea- ja pronssisijoilla. Miehistä finaaleihin suoriutuivat Aleksi Mikkola, Tomi Salo, Joonas Salmi, Oiva Laakso, Leino Taulu, Ola Laitinen, Riku Sinivirtaja Arttu Puusniekka. Oiva, Arttu ja Riku olivat toukokuussa kiivenneet junnukisojen Juniors-sarjassa kultaa, hopeaa ja pronssia, ja Leino oli samoissa kisoissa A-poikien sarjan voittaja.

Naisten finaali oli pitkälti tasainen: kahdeksasta finalistista viisi kiipesi reilun pisteen sisään toisistaan eli sai 38.00-39.25 pistettä. Kolmannelle sijalle kiipesi Rosa pistein 39.25, hopealle Jessicapistein 47,25 ja kultaa kiipesi Laura, joka toppasi reitin yleisön voimakkaan kannustuksen saattelemana.

Miesten finaalin ensimmäinen kiipeilijä Arttu suoriutui reitillä niin mallikkaasti, että johti finaalia pistein 22.25 vielä siinäkin vaiheessa, kun kiipeilyvuoroaan odotti enää kolme miestä. Sitten vauhtiin pääsi Joonas Salmi, joka sai pistesaldokseen 29.25. Kyseinen pistemäärä riitti lopulta Suomen mestaruuteen, toiseksi kiipesi Tomi pisteillä 24.00 ja tiukassa kamppailussa kolmannen sijan nappasi Aleksi pisteillä 23.25.

Illan finaalin livestreamista vastasi Reload Media, ja sen kommentaattoreina toimivat Netta Alanen ja Sami Koponen. Kilapliun tunnelmasta pääsee yhä nauttimaan jälkikäteen, sillä stream on edelleen katsottavissa Ruudun kautta.

Lead SM 2023 mitalistit

Naiset

1. Laura Loikas (Kiipeilyurheilijat)

2. Jessica Knifsund (Kruxi ry.)

3. Rosa Arnold (Erä Climbing)

Miehet

1. Joonas Salmi (Tapanilan Erä)

2. Tomi Salo (Kiipeilyurheilijat)

3. Aleksi Mikkola (Tapanilan Erä)

Katso täältä Kokonaistulokset (Problemator)

Karpot pääsivät haastattamaan tuoreeltaan kummankin sarjan voittajaa sekä kisasta, että kaudesta kokonaisuudessaan. 

Laura Loikas

Leadin SM-kultaa 2023, Onnittelut! Hämmentävää kyllä, olit yksi finaalin vanhimmista osallistujista. Miten kovasti sinunkaltainen seniorikansalainen joutui puristamaan, jotta voitto junnuja vastaan heltisi?

Kiitos! Sai kyllä puristaa ihan kovasti ja tuntui että painetta ja jännitystä oli niin paljon, että puristin vielä extraakin sen takia.

Kausi on sinun osalta ollut melko boulderpainoitteinen. Otitko monta liiditreeniä ennen SM-kisoja?

Yhteensä ehdin tekemään varmaan noin kymmenkunta treeniä köydellä. Muutaman ennen Bernin MM-kisoja ja enemmän sit niiden jälkeen, mutta tuntui ettei tarvittava kunto tullut hetkeäkään liian aikasin. Edellisellä viikolla oli hyvin erilaista tekemistä kuin nyt kisoissa.

Kävitte Axelin (Linfors) kanssa kiertämässä usemman Maailmancupin kisan tällä kaudella ja ainakin fanin näkövinkkelistä kehitystä on tullut reilusti aikaisempiin kausiin nähden. Miten itse analysoisit kauden 2023 kisat tähän mennessä (Maailmancup, Eurocupit ja PM-kisat)?

Tähdättiin kisoissa tänä vuonna Aasian kierrokseen sekä Euroopan kisojen alkupuoleen, koska ajateltiin että niin saadaan suurimpaan osaan kisoista paras kunto. Aasiassa tulinkin sit kipeäksi ja Japanin kisa jäi välistä. Myös PM-kisojen jälkeinen pieni polvivamma vähän hankaloitti valmistautumista alkukauteen. 

Euroopan kierros alkoi kivasti, kun pääsin semeihin Belgian Eurocupissa, ja Prahassa oli joitain hyviä elementtejä, mutta sen jälkeen huomas vaan, ettei enää oikein kisoissa lähtenyt ja kausi alko jo vähän painaa. Yksittäisillä reiteillä tuli vielä hyviä suorituksia, mutta jos kisoissa haluis sijoittua paremmin, niin pitäis joka reitillä onnistua.

Missä kisassa koit pystyneesi parhaimpaan suoritukseen?

Eiköhän se Belgian EC-karsinnat ollut kiipeilyllisesti paras. Karsinnoissa onnistuin lähes kaikilla reiteillä. Sain kiivettyä vähillä yrkillä omiin vahvuuksiinii sopineet hänkit ja vielä sen lisäksi pidettyä pakan kasassa herkemmillä reiteillä, jotka WC-kisoista poikkeavan formaatin takia tiesin, että oli pakko kiivetä, jos semeihin tahtoo. 

Semeissä sitten olinkin aivan puhki karsinnoista ja sen takia myös uuden tilanteen tuoma jännittys otti ekstra koville, ja sijotus jäikin lopuksi karsintoja heikommaksi.

Missä asioissa pitää kehittyä eniten kautta 2024 silmällä pitäen?

Kyllä kaikessa saa kehittyä, että tuolla pärjää, mutta ehkä selkeimpiä olis släbi, slouperit ja yläselän sekä hartioiden liikkuvuus ja voima.

Kävitte kisakauden aikana treenailemassa samoissa mestoissa maailmanstarojen kanssa. Nousiko siellä ahaa-elämystä siitä, mitä suomalaisessa kisascenessä pitäisi muuttaa, tai tehdä lisää jotta saisimme nostettua useampia kisaajia esimerkiksi semifinaalitasolle?

Japanissa sai selkäänsä 6b reiteiltä ja ehkä sellainen nöyristää sopivasti. Olis varmaan hyvä jos samalla tapaa meidän halleissa tehtäis boulderit asiakkaiden kehittyminen eikä onnistumisen tunne edellä. Reittien tulis olla epäergonomisempia, huonommilla otteilla ja tekniikka edellä. Japanissa huomiota myös kuinka monet jaksoi yrittää vaikeita muuveja pidempään ja vaikutti motivoituvan niistä, eikä epäonnistumista ehkä pelätty samalla tapaa kuin Suomessa. Eli ehkä muutoksilla reitteihin ja asenteisiin voitais mielestäni jo hyvin saada pohjatasoa ylemmäs. Myös kaikenlaisesta maajoukkuetoiminnasta saa aina unelmoida.

Miten kausi 2024, aiotko kiertää Maailmancupin cirkuittia vai onko se taloudellisesti liian tyyristä? Jos aiot, niin miten ja kenen kanssa valmistautuminen tulee tapahtumaan?

Oon aatellu etten ens vuonna menis ihan yhtä moneen kisaan, ihan sen jaksamisenki takia. Euro-cupeissa kiinnostaisi kyllä käydä, mutta riippuu vähän miten ne osuu kalenteriin ja saako niitä yhdistettyä samalle reissulle, ettei tulis niin kalliiks. 

Toivon mukaan treenattais ja lähettäis kisoihin vähän isommalla porukalla. Sitä varten on jo jotain valmisteluja vireillä, muttei mitään konkreettista vielä. 

Ilmastahan se ei ole ja ainahan sitä toivois, ettei tarvis rahaa miettiä, mutta vielä ei eletä siinä maailmassa.

Kiitti haastattelusta Laura!

Joonas ”Nakk1s” Salmi

Onnittelut ekasta senioreiden lead SM-kullasta! Perinteisesti, mikä fiilis?

Kiitos! Hyvä fiilis, koska oli sellainen olo, että pystyin antamaan omaan tasoon nähden hyvän suorituksen finaalireitillä 😊

Miten hyvin koit onnistuneesi karsinnoissa? Entä finaalireitillä? Jäikö kyynärvarsiin potkua, vai saitko tyhjennettyä sisällön finaalireitille?

Karsinnoissa ensimmäisellä reitillä en onnistunut ihan täysin, koska en oikein löytänyt hyvää flowta suoritukseen. Toisella karsintareitillä puolestaan sain annettua hyvin kaikkeni. Finaalissa tosiaan sain hyvän suorituksen myös.

Miten kisojen reittitiimi onnistui mielestäsi tällä kertaa?

Reitit olivat mielestäni todella hyviä. Parasta oli ehkä se, että karsintareitit olivat ihan eri tyyppiset. Finaalireitissä oli puolestaan kaikista siisteimmät muuvit!

Kerkesit kisoihin valmistautuessa piipahtamaan Mustavuoressa Mikkolan Aleksin kanssa, jossa kiipesitte tuplalähetyksen ”Amen Breakiin, 8b”. Miten helposti reitti antautui?

Joo Aleksin kanssa käytiin se tosiaan kiipeemässä ja mulle se oli myös eka kerta Mustavuoressa. Ekalla yrkällä tsekkasin vaan muuvit ja mistä klipit kannatti tehä ja sitten kolmannella redpointyrkällä reitti jo menikin🙂.

Jos vesisateet eivät pilaa hyvin alkanutta syyskautta, niin onko vielä visiona käydä tyhjentelemässä Mustavuorta tai Nummea?

Joo suunnitelmissa olisi ehdottomasti käydä mahdollisimman monessa eri paikassa kiipeämässä köyttä mahdollisimman paljon. Nummessa ja Mustavuorella on ainakin paljon reittejä joita haluaisin kiivetä!

Koposen Sami kävi keväällä mentoroimassa siua ”Silver Liningilla” köysitekniikoiden suhteen. Löytyikö siihen muuvit, vai vaatiiko kysseinen reitti vielä lisää treeniä?

Sami näytti mulle hyvät vinkit, miten sitä pystyy työstämään köydessä ja tuntu kyllä ihan hyvälle, mutta veikkaan, että se jää kevääseen. Köysireitit kiinnostavat nyt paljon ja Silver Liningiin ei pikku lisätreeni tee haittaa😅

Mites kausi 2024. Kiinnosteleeko kisatouhut myös ulkomailla?

En oo vielä hirveemmin miettinyt… mutta ainakin ulkona haluan kiivetä mahdollisimman paljon ja SM- ja PM-kisat luultavasti kisata. Sen enempää en oo vielä kerennyt pohtia😊

Sponsorit

La Sportiva Finland

Kiitti haastattelusta Joonas!