Otto Seppälä, pikajuoksureisillä Rainbow Rocketille

Kevät 2022 näyttää kaiken synkkyyden keskellä valoisalta kiipeilyn näkökulmasta. Tänään tiensä on selvittänyt huomisiin PM-finaaleihin mahtava joukko suomalaisia kisaajia ja eilen tamperelainen Otto Seppälä teki suomalaista pikajuoksuhistoriaa dynottamalla itsensä ensimmäisenä 35-vuotiaiden 60m aitajuoksun Suomen ennätysmiehenä ”Rainbow Rocketin 8A” toppiin. Kyseinen reitti on herran ensimmäinen vaikeuttaan ja lisäksi mielestämme ehkä maailman klassisin dyno, joten päätimme välittömästi lähestyä herraa itseään Fontainebleaun hiekkakivien keskellä.

Onnittelut Rainbow Rocketin 8A loikasta! Kukas on Otto Seppälä loikan takana lähinnä kiipeilyn näkökulmasta?

Kiitos. Kiipeilijänä olen vielä melko raakile. Vuosi sitten aloitin ulkoboulderoinnin kevään Affiksen reissulla. Sitä ennen epäsäännöllisen säännöllisesti käynyt lähinnä ulkona köysillä. Mutta siitäkin oli välillä muutama vuoden tauko, kun olin estynyt vammojen tai kiipeilykaverin puuttumisen vuoksi. Toki viimeisen 2 vuotta kasvattanut treenimääriä suunnitelman mukaan sekä ulkona köysillä, että sisäbouldereilla.

Instan kommenteissa mainittiin lähetyksen olleen legendaarisen nopea, pitääkö huhu paikkansa 🙂 ?

Kyllä se aika nopeasti oli ohi. 15-20 yrkkää yhteensä. Ensimmäiset 10 oli itselle sopivan jalkabetan löytäminen, sen jälkeen meni ehkä n.5 kunnon hyppy-yrkkää. Ja itse hyppyhän oli hyvin nopea eikä toppikahvaan tehnyt mieli jäädä roikkumaan sen kauemmaksi aikaa.

Rainbow Rocket on varmaan yksi maailman hienoimmista ja kuuluisimmista dynoista. Voiko dyno tuosta enää hienommaksi muuttua mielestäsi (jyrkempi, pidempi, huonommat otteet)?

Raa’an dynon näkökulmasta siinä voisi olla paremmat jalkikset, jolloin pystyisi hyppäämään vieläkin korkeammalle, mutta tuollainen teknisempi hyppy on ehkä hienompi, kuin raaka ponnistus. Vaatii enemmän koordinaatiota. Toki toppi olisi voinut olla 5-10cm korkeammalla, mutta ei se sitä hienommaksi olisi tehnyt, vähän vain vaikeammaksi. Esteettisesti en kyllä keksi linjaan mitään parannettavaa, ihan sairaan hieno!

Oletko luonnostasi kimmoisa kaveri, vai oletko treenannut dynoja varten erityisesti? Mitenkäs pitkä sie muuten olet?

15vuotta SM-tasolla pika/aitajuoksua harrastanut. Viime syksyn Kalevan Kisoissa olin vielä mukana, josta on ollut tarkoitus siirtyä suuntaamaan energiat ja tietotaito kiipeilyyn. En ole erityisesti dynoja varten siis harjoitellut, mutta räjähtävyyttä löytyy ihan kohtuullisesti. 182cm ja olisiko ollut +7 apina.

Loppuvuodesta kiipeisit pari 8a:ta köydellä, Holko Karin avaaman ”Intergratronin” Karahonganvuoressa ja ”Batistot route six” reitin Costa Blancassa. Ensimmäinen on ilmeisesti aika ”boulderikas”, mitenkäs jälkimmäinen?

Boulderikas myös, pari vaikeaa dynaamista moovia. Lopun krimpit olivat enemmän kipeitä, kuin vaikeita.

Onko fontsussa vielä tällä reissulla ”unfinished business” -osastoa?

Ei ole, paljon to-do listalle meni reittejä, mutta tämä oli ensimmäinen kerta Fontsussa, niin enemmän oli vain tarkoitus kiivetä määrää, kuin projektoida vaikeampia reittejä.