Rakkautta ja Kneebar-anarkiaa Mustavuorella

SuomikiipeilynSlim Jesus” Elias Annila on jatkanut kaudella 2025 siitä, mihin edellisinä vuosia ollaan päädytty, eli Mustavuoren tyhjentämistä. Tänä vuonna tyhjentäminen on itse asiassa ollut enemmänkin puuttuvien raksien lisäämistä vanhojen projektien avaamisen nimissä. Ensimmäiseksi kaatui aikanaan usean kanssakiipeilijän mielestä mahdottomaksi koettu Mestari Globuluksen jatkopitchi ja melkein heti perään ikivanha R&A projekti, joka tulevaisuudessa kantaa mainiota nimeä ”Rakkautta ja Kneebar-anarkiaa”. Mitä nämä reitit ovatkaan syöneet, sitä lähdettiin selvittelemään orjantappurakruununperijältä itseltään.

Kesän yksi tavoitteista, elikkäs ”Mestari Globuluksen” jatko kallion päälle Mustavuoressa taipui jonkinlaisen työskentelyn jälkeen, Onnittelut siitä! Mikäs koko linjan nimeksi tuli ja lisääkö se alkuperäiseen oleellisesti vaikeutta?

Kiitos! Olin ajatellut reitin nimeksi ”Mestarin opissa”. Reittiä sai yrittää sen verran monta kertaa että opetti ainakin kärsivällisyyttä.

Yläosan vaikeutta on hieman hankala arvioida. Tuntuu että iso osa vaikeudesta tulee siitä että yläosaan on aika työlästä päästä yrkkäämään oikein mitään kautta. Toisaalta alkuperäisen Mestari Globuluksen ankkurilla on hylly, jossa voi lepäillä vaikka puoli päivää jos kärsivällisyyttä löytyy.

Itselleni yläosa on yksinään selvästi vaikeampi kuin Mestari Globulus. Taisin kiivetä Globuluksen lähemmäs parikymmentä kertaa ennen kuin reitti lopulta antautui.

Reittihän jakaantuu periaatteessa kahteen erilliseen pitchiin, joista eka on 8b sportti. Mitäs toinen pätkä, elikkäs halkeama pitää sisällään kiipeilyllisesti, varmistuksellisesti ja mistä vaikeus muodostuu?

Yläosa on tosiaan jatkuvaa halkeamaa. Suurin osa halkeamasta on verrattaen helppoa, mutta jyrkän osuuden lopussa odottaa varsin kiperä parin muuvin boulderi.

Yläosan varmistusten määrää rajoittaa lähinnä se, kuinka paljon niitä jaksaa kantaa mukanaan. Tämän reitin kohdalla tällä on ihan merkittävä vaikutus, koska reitti on kokonaisuudessaan varmaankin 35m pitkä ja räkin kanssa pitää tosiaan jaksaa kiivetä Globulus alle. Onneksi Mustavuoren yläosasta on tilaa tippua enemmän kuin tarpeeksi, joten varmistusten osalta ei tarvitse pahemmin huolehtia (arviolta Kustavin nalle/vuohi).

Yläosan vaikeus tulee pääasiassa parin muuvin boulderista, missä en ainakaan itse onnistunut kauheasti kikkailemalla välttämään voiman käyttöä, mikä ei oikein osu omalle vahvuusalueelle. Voin hyvin nähdä että jonkun mielestä yläosa ja Globuluksen alku olisivat melkolailla yhtä vaikeita, tai jopa niin päin että Globulus on vaikeampi. Kuitenkin omaksi fiilikseksi jäi että reitti on yksi vaikeimmista viime aikoina kiipeämistäni. Ehdotan greidiksi alustavasti 8b+, vaikka oma kokemukseni kyseisestä greidistä onkin varsin hataralla pohjalla (ainoastaan Kansannousu).

Avasit myös yhden kallion vanhoista projekteista, eli directin linjan POD:n kanssa jaetusta alusta. Mikäs tästä linjasta tuli ja millaisesta pakkauksesta on kyse?

Kysehän on 27cragsin topossa olevasta R&A projektista. Reitti on omasta mielestäni erittäin hienoa kiipeilyä, joka taas osui erittäin hyvin omalle vahvuusalueelle. Homman nimi on kneebareja ja jammeja alusta loppuun. Reitti ei juuri vaadi sormivoimia tai voimakestävyyttä vaan kyse on enemmänkin uuvuttavasta kokovartalopainista.

Hänkin lopulla on myös kohta, jossa tein pitkän kurotuksen underista kahvaan. Tämä vaatii reilua syliväliä, ja vaihtoehtoinen beta taas tuo lisää hankalaa kneebar kikkailua. Kokonaisuudessaan arvioisin vaikeutta olevan morphon 8a:n verran. Mikäli pidät kneebareista ja jammeista, voi tuntua helpommaltakin. Joka tapauksessa erittäin hieno ja omalaatuinen reitti. Nimeksi olin ajatellut ”Rakkautta ja kneebar-anarkiaa”.

Iso kiitos toimitukselle ja Ramille työstä reitin pulttauksen parissa! 

Matkan varrella ehdit ensinousupuuhiin myös Luhdissa, jonne syntyi ilmeisen tiukka 7c nimeltään ”Tanssii gerbiilien kanssa”. Onko nimen taustalla omakohtaista kokemusta? Ilmeisesti melko  napakkaa krimppailua tarjolla?

Nimen taustalta ei tällä kertaa löydy mitään sen suurempaa tarinaa, nimi tuli jostain mieleen ja kuulosti omaan korvaan hauskalta sanaleikiltä.

Reitti kulkee tosiaan Keeman vasemmalla puolella ja tarjoaa pystyä feissikiipeilyä. Kuitenkaan otteet ei oikeastaan ole erityisen pieniä vaan otevalikoima on enemmänkin pintsejä, slouppeja ja undereita paikoitellen varsin kehnoilla jalkaotteilla.

Ehdin käydä yrkkäämässä reittiä viime syksynä huonoilla kitkoilla ja Kirgisian jäljiltä huonossa kunnossa pari kertaa ennen talven tuloa. Tänä keväänä reitti menikin sitten ensimmäisellä yrityksellä hyvillä kitkoilla ja ajattelin että ei se niin kovin vaikea sitten ollutkaan. Kuitenkin olen nyt kuullut parilta eri kiipeilijältä näkemyksen että reitti olisi melko hankala 7c:ksi ja ehkä greidiä olisi paikallaan korottaa plussan verran.

Onko POD:n toiston ja Sagittariuksen directin osalta tullut kehitystä tällä kaudella, vai onko mielessä muita projekteja?

Kyllä POD:ia ja Sagittariusta on taas tullut yritettyä, mutta kuitenkin molemmat aika alkutekijöissään. Kävin kanssa keväällä yrkkäilemässä Rinnakkaistodellisuutta Tikankalliolla ja reitti on nyt ollut jo pidempään kiusallisen lähellä, joten se nyt olisi ainakin kiva saada pakettiin. Voi kuitenkin olla, että vaatii syksyn viileämpiä kelejä.

Milloin Yosemiteen uudelleen? El Capin linjat huutaisivat uusia suomalaisia vapaanousuja…?

Kyllä sinne vielä joskus varmaankin vielä tulee lähdettyä. Ei kuitenkaan tänä syksynä. Pitkät multipitch reissut matkoineen on itselle aika uuvuttavia kokemuksia ja tuntuu, että ihan joka vuosi ei jaksa semmoiseen ryhtyä.