Kun haastattelin Hammerin Samuelia kesäkuussa 2019 ”Still Lifen” ensinousun jälkeen Mikkelin työväenkiipeilijöiden blogiin, pohti hän kiipeilyllisiä tulevaisuudentavoitteitaan seuraavasti:
”Suomessa on mielessä oikeastaan kolme reittiä, jotka ehdottomasti haluan kiivetä: ”Hiidenkirnu, 8a trad” Turunvuorella, ”Kansannousu, 8c” Mustiksessa ja ”Syncro-Nummisuutari link-up” Nummessa. Viimeisin on Suomen jatkuvin tiukka reitti, kun se kiivetään. Ulkomailta mieleen nousee ehkä nopeimmin ”Action Directe”. Klassikko.”
Hiidenkirnu (yksi hienoimmista tradeistä missään) menikin samana kesänä sessiossa, Kansannousu vaati hiukan enemmän työstelyä ja sen Pamu kiipesi lokakuussa 2020 unelmaviikonloppuna, ensinousten pari päivää myöhemmin myös edelleen toistonousemattoman ”Prinsessa Ruususen, 8c?”. Tämän jälkeen Still Lifen -jutussakin läpikäydyt terveyshuolet palasivat ja samaan syssyyn lyötiin vielä bonukseksi hieman lisäkuormaa uusien diagnoosien myötä. 2010-luvun puolivälissä korvan herpesinfektiosta seurannut hermostovaurio aiheutti jatkuvaa väsymystä ja työn sekä treenaamisen yhdistäminen ei onnistunut millään, kuormituksen oltua koko ajan liian suuri. Kun oikean käden hermostovaurion kylkeen lyötiin Psoriasis-diagnoosi, joka Pamulla valitettavasti siirtyi myös selkärankaan, oli kokonaisuuden hyväksyminen melkoinen ”Burden of Dreams”… Pamu pohtiikin, että kovin homma pään sisäisessä maailmassa oli käsitellä luopuminen ammattikiipeilijän haaveesta, joka oli siintänyt mielessä jo vuosia. Kiipeilytaidoiltaanhan kyseinen herrasmies on hyvin lähellä kansainvälistäkin eliittiä, mutta tosiasiat ovat tosiasioita, esimerkiksi tällä hetkellä vasemman ja oikean käden sormivoimatasoissa on 30 kg ero (ilman peukaloa) ja erityisesti oikean käden peukalon voimatasot vastaavat Pamun itsensä mukaan suunnilleen 2-vuotiaan voimia. Hermostovaurioissa ongelmaksi muodostuu myös se, että ne eivät juurikaan aikuisiällä korjaannu.
2023 Pamu teki elämänsä valon Ruusun kanssa radikaalin päätöksen muuttaa Ruusun opiskelupaikan perässä Lappiin, Rovaniemelle. Kuten heidän haastattelussaan viime vuoden keväältä pohdin, oli ajatus monen kanssakiipeilijän mielestä varmasti kiipeilyllinen itsemurha. Tosiasiassa kokonaisuus meni juurikin toisin päin. Elämän kokonaiskuorma madaltui, kun fyysisiä reitintekotöitä tuli tehtyä maltillisemmin ja elimistö pystyi palautumaan vuosia kestäneestä hermostollisesta ylikuormitustilasta. Lindforsin Axelin kanssa laadittu systemaattinen treeniohjelma puri ja kausi 2024 oli pitkästä aikaa erittäin mainio myös kiipeilyllisesti. Pamu käytännössä tyhjensi pajatson Niemiselissä, Luohuan kivellä ja myös Flatangerin retkellä tuli pitkästä aikaa kiivettyä valtava määrä hienoja itselle epätyypillisiä tuomionpäivän pituisia kattoreittejä. Tästä olikin kevyt lasku siirtyä Rollossa seuraavaan treenikauteen…
Toka treenikausi pohjoisessa sujui aiemman kaltaisesti ja kevään Siuranan retkelle Pamu tekikin itselleen ennakkoluulottoman to-do-listan vanhoja nemesiksiä ja uusia bongailuja. Ajatuksena jälleen haastaa itseään pidemmillä ja jatkuvammilla reiteillä. Kuntopiikki sattui kohdalleen ja reissun tavoitteista ei jäänyt kiipeämättä ainoatakaan 💪. Joitain reissun highlighteja muun muassa:
- Tic i Toc, 8a+/b
- Zona 0, 8b.
- Tres Tristes Triceps, 8b
- Dogma, 8b/+
- Migranya Profunda, 8b+
- Kale Borroka, 8b+
Siuranan reissulta tuli joku flunssa mukana, mutta Pamu halusi Suomeen palattuaan käydä testaamassa Laitisen Annan uutta superhienoa ”Rinnakkaistodellisuutta, 8b+” Tikankalliolla. Kunhan flunssa hellitti koettikin tuon aika: Eka sessiolla Pamu tippui moovien testaamisen jälkeen vikasta moovista ja seuraavalla sessiolla reitti antautuikin ekä yrkällä. Reitti on kuulema jopa hienompi kuin viereinen ”Mania”, jota on myös kehuttu paljon. Iso suositus näille kahdelle Pamulta!
Nummen toiseksi viimeistä merkittävää projektia, eli Syncron ja Nummisuutarin linkkiä Pamu oli käynyt vuosien varrella joskus muuvailemassa, mutta todennut ettei sille kannata lähteä tosimielessä ennen kuin kondis on tarpeeksi hyvä, nyt oli sen aika.
Reitti
Nimensä mukaisesti Syncro-Suutari on linkup kyseisten reittien välillä. Parasta reitissä on se, että se yhdistää kummankin reitin parhaat (ja vaikeimmat) osat. Syncrosta reitin poikkari lähtee ennen viimeistä pulttia, jolloin kyseisen reitin vaikein osa on jo takana päin. Reitin jatkuvuuden osalta merkittävää on se, että tällöin jää väliin myös Syncron ainoa kohtuullinen lepokohta. Syncron osuuden jälkeen seuraa vaikeahko ja tekninen poikkari, josta reitti linkkaa suoraan Nummisuutarin kruksiin. Vaikkakaan tuo kruksi ei paikaltaan ole kuolevailesellekaan tekemätön paikka, on se selkeä redpointkruksi pumpun takia.
Reitti on Suomen (ja monen muunkin paikan) mittakaavassa poikkeuksellisen jatkuva. Oikeastaan ainoa lepopaikka on kohdassa, jossa se linkkaa Nummisuutariin. Tässä kohtaa reitillä on isohko saideri, jossa voi teoriassa lepäillä, mutta asennon huonous + vain yhdelle kädelle on hyvä kohta tekevät siitäkin niin raskaan ettei ainakaan Pamu nähnyt siinä järkeä.
Kokonaisuus pitää sisällään n. 45 tasaisen vaikeaa muuvia (lähdöstä toppiin melko lailla koko ajan seiskan boulderia), muttei kuitenkaan samanlaista stopperikruksia kuin vaikka Still Lifessä. Reitin Syncro-osaa lipalle Pamu kuvaa noin 8b:ksi. Tästä Syncron loppu on suunnilleen lyhyt 7c+ tai max 8a köysireitti toppiin. Syncro-Suutarin loppuosa on muuvimäärältään suunnilleen samaa luokkaa (n. 25 muuvia), mutta merkittävästi vaikeampaa ja tasaisempaa kiipeilyä (ehkä noin solidi 8b köysireitti). Oleellinen ero on se, että Syncro nousee lopussa pystyksi tai jopa släbiksi Syncro-Suutarin jatkuessa koko loppupätkän hänkkinä. Pamu pohtiikin, että reittejä on vaikea greidata tai jakaa osiin ja usein matikka ei lopulta pidä paikkaansa… Jos Syncro on 8b yhdistettynä 7c+/8a, niin Pamun matikalla reitti olisi 8b+, joka ei aivan pidä paikkansa. Toisaalta ulkomailla oli eräs 8c, jonka paikallinen sankari oli jakanut seuraaviin osiin. 7A boulder, 8A boulder ja 8a+ reitti. Lokaalin ilme oli aikamoinen, kun Pamu sanoi sen olevan hänen mielestään 6C+ boulder, 7C boulder ja 7c+ reitti.
Tähän väliin sopii hyvin lukea Sami Koposen pohdintaa Syncrosta vuodelta 2016 (lue koko haastis täältä)!
”Syncro on siitä mukava työstettävä, että reitintekijä on suunnitellut kokonaisuuden hyvin reitin helpottuessa fyysisesti loppua kohden (pumppu kuitenkin tasapainottaa tunnetta toisin päin). Vaikein osa on ihan alussa, kun lähdetään rampilta hänkille. Siinä on varmaan noin 7C paikkeilla oleva paukkuboulderi, jossa on aika erikoinen underigaston-muuvi. Seuraava boulder on hiukkasen helpompi, ehkä noin 7B, mutta jatkaa edelleen voimallisella tyylillä. Hänkin vika boulder on ehkä n. 7A+ ja sitten ollaankin lipalla. Siitä seuraa kompressiotyylinen n. 7A boulder, josta tipuin yrkissä varmaan useimmin. Vika boulder kuullostaa aika triviaalilta, kun se ei varmaan ole kuin 6C. Siellä on kuitenkin yksi muuvi, jota ei vain voi tehdä pumpussa. Monella reitillä voi vikat 15 muuvia vääntää runttaamalla, mutta tuota ei.”
Syncro-Suutari lähtee vasemmalle juuri ennen tuota viimeistä 6C boulderia vasemmalle suuntautuvaan traverseen. Pamu arvioi, että tuon 6C boulderin tilalle tulee varmaan pitkä 7B boulderi sekä Nummisuutarin päällenousu, josta vielä tiputtiin muutaman kerran, vaikka herra oletti sen olevan mahdotonta…
Syncro-Suutariin ei tarvinnut lopulta lisätä yhtään pulttia, mutta kuten kuvista voi päätellä tulee poikkariosaan melkoisen kutkuttava rannari (vaikkakaan ei missään nimessä vaarallinen).
Reitin tähtiskaalassa Pamu pitäytyy tanakassa kolmen tähden linjassa. Teoriassa reitin laatua voisi pohtia alentavan sen, että Syncron lipalta voisi nousta kantin oikealle puolelle seisomaan hyllylle tai Nummisuutariin yhtyessä voisi teoriassa downclimbbailla metrin-pari Shake my Treen kneebariin. Tosiasiassa tähän päivään mennessä kukaan ei ole kiivennyt esimerkiksi Syncroa tuolla ensiksimainitulla tavalla, koska se ei tunnu yhtään luonnolliselta ja downclimb kneebariin olisi vähintäänkin yhtä hassua.
Kuvat: Sami Laitinen
Työstöprosessi
Siuranan reissun jälkeen oli selvää, että kunto on piikissä joten nyt olisi aika loikata Syncro-Suutarin työstöprosessin pariin. Siuranassa hiukan hittiä ottanut sormi aiheutti pientä murheenkryyniä, mutta touko-kesäkuussa reitillä tuli vietettyä kuitenkin 10-15 sessiota. Linkit pitenivät ja parhaimmillaan highpoint löytyi Nummisuutarin viimeisestä vaikeasta muuvista. Tuossa muuvissa kädet vain pumppasivat ja sormet aukesivat. Kovalle redpointtaamiselle luontaista on se, että hiljalleen nouseva kuntopiikki (voimakestävyys) lopahtaa jossain kohtaa ja niin kävi tälläkin kertaa, kesäkuussa puolentoista kuukauden kovan yrkkäämisen jälkeen. Vaikka kelit olivat edelleen priimaa alkoivat yrkät hiipua ja viimeisissä kolmessa sessiossa kroppa alkoi hyytymään, vaikka reitti meni aina Nummisuutarin kruxiin asti… Pamu toteaakin, että tippui Syncroa kiivetessään toppiosalla kerran (siis sen jälkeen mistä nämä reitit erkanevat), mutta tällä projektilla tuli varmaan lähemmäksi 20 tippumista tuon erkanemiskohdan jälkeen 😆.
Pamu kertoo tuntevansa oman kroppansa näillä ikävuosilla melko lailla hyvin ja päätti ottaa lyhyen ”ylimenokauden” kesällä kiiveten helpompaa pihalla ja treenaten boulderia (boardia ja jopa kaupallisia bouldereita) sisällä. Oleellista oli myös ottaa huilia psyykkisesti kuluttavasta työstöprosessista.
Kesän lopulla oli aika odotella pohjoistuulen saapuvan Nummeen. Tämän kallion osalta tuo kyseinen pohjoistuuli on melko oleellinen, sillä kesälläkin kallio oli lähes läpimärkä monena päivänä, vaikka lämpötilan puolesta olisi luullut toisin.
Työstösessioiden alkuvaiheessa oli käynyt ilmi, että voimiltaan vaillinaisen oikean käden tilanne ei mahdollistanut palauttelua missään kohtaa, vaan reitti pitäisi ns. ”juosta” läpi. Tämä juokseminen tarkoitti sitä, että 45 muuvin aikana edes mankkailua ei tulisi kuin parissa-kolmessa kohtaa. Mikrobetan osalta poikkariin lähdettävän klipin kohdalla piti mankata vain kerran, sillä kahdesti mankkaaminen aiheutti oikean käden väsymisen ja putoamisen jo poikkarissa 😄.
Syksyllä sessioita tuli hyvin kelien saavuttuakin vielä noin neljä-viisi ja varsinaisella sendisessiolla reitti antautui vasta kolmannella yrityksellä. ”Ekalla yrkällä hyytyminen tuli Nummisuutarin kruksissa, tokalla päällenousussa, mutta tällä kertaa mieli voitti ja hyvän kelin turvin ketju klipattiin kolmennella yrkällä” Pamu muistelee.
Sporttikiipeilyn henkistä raskautta (ja varsinkin eroa boulderointiin) Pamu pohtikin vuolaasti. Hyvässä kunnossa oleminen vaatii yllättävän paljon huomioitavaa kaikkeen elämiseen (uni, ruoka, treeni, stressinsieto…). Toki myös varsinaisten yrkkien ottaminen on mielelle varsin hubaa hommaa, kun putoat sessio sessiolta reitin vikoista muuveista kiivettyäsi lähes koko parikymmentämetrisen reitin, mutta ehkä se palkitsevuus tulee osaltaan myös prosessista… Tässä kohtaa Pamu haluaakin antaa isot kiitokset myös Ruusulle, joka jaksoi roikkua köyden toisessa päässä nuo parikymmentä sessiota, sekä oli isona tukena prosessissa!
Pohdintaa
Aikuisen ikään ennätettyään Samuel on hiljalleen päättänyt, että voisi omalta osaltaan pyrkiä muuttamaan perinteistä suomalaista sandbag -perinnettä. Pamu toteaa ettei greideillä ole painoarvoa, jos ne ovat miten sattuu. Hän myös myöntää, että on antanut köysireiteille monasti liian tiukat greidit ja yrittää jatkossa olla vähemmän ankara. Pamu pohtiikin, että köysigreidit Suomessa ovat yleisesti vaikeampia, kuin ulkomailla. Tästä syystä hän kokee tarpeelliseksi miettiä joidenkin jo olemassa olevien reittien vaikeusasteita uudelleen lähinnä nyt omista ensinousuistaan… Näiden lisäksi on toki vielä muutamia ”hiekkapussi” reittejä, mutta niiden nostamista voi miettiä myöhemmin.
- ”Hypermario, 8a”. Pickala. ”Näin jälkeenpäin ajatellen tuo 7c+ on ehkä hiukan vitsi, joten sen voisi suosiolla nostaa pykälän ylöspäin, eli 8a. Toivottavasti reitti saa nyt enemmän huomiota, koska sen se ansaitsee.”
- ”Launch Control, 8b+”. Pöllökallio. ”Tämän uutukaisen kiipesin kesällä Pöllökalliolle. Todella hienolla kivenlaadulla varustettu reitti, jossa kiivetään alkuun 12 muuvin slouppiramppi, joka päättyy superhienoon tupladynoon ja loppuhalkeamakruisailuun. Vaikein dyno, jonka olen köysireitillä hypännyt, joten mennään 8b+ greidillä, vaikka voisi olla plussan helpompikin”.
- ”Prinsessa Ruusunen, 8c+/9a”. ”Ensinousu vuodelta 2020, edelleen toistonousematon. Jälkeenpäin pohtien voisi rehellisesti sanoa vaikeuden tuntuvan melko lailla samalta (ellei jopa hieman vaikeampi) kuin Essential 9a Jurassa, vaikken siinä ole käynyt kuin muutaman kerran. Reitit ovat myös hyvin verrattavissa tyyliltään. Joka tapauksessa ”Ruususen” alkuperäinen vaikeus voi olla hiukka alakanttiin. Mun puolesta toistaja/toistajat voivat päättää onko reitti enemmän 8c+ vai sitten 9a. Itse kaarrun ehkä enemmän ensimmäisen ehdotuksen puolelle. Toisaalta reitti sopii todella hyvin mun tyyliin, niin mene ja tiedä… Tämä reitti pitää ottaa väkisin :D.”
* ”Still Life, 9a. Nummi”. ”Edelleen hienoin (ja vaikein) ensinousuni. Jos ottaa huomioon Syncron, jolle Tomi Nytorp antoi 8c alunperin. Saksan legenda Christian Bindhammer, joka teki Syncroon toiston sanoi, että on kiivennyt lukuisia helpompia 8c+ reittejä ja ehdotti greidiksi 8c+. Minun mielestä Syncro on vaikeampi, kuin mikään 8c jonka olen kiivennyt tai ehkä jopa testannut ulkomailla, joten sen greidi voisi olla jotain softin 8c+ luokkaa. Still Life on rehellisesti kaksi plussaa vaikeampi, joten näin jälkeenpäin 9a on varmaan lähempänä totuutta. Toki reitillä ei ole kuin yksi toisto, joten tulevat toistajat voivat antaa oman arvionsa.”
- ”Syncro-Suutari, 9a”. Nummi. ”Still Lifeen verraten uutukainen voisi olla soft 9a, jos Still Life on solid. Objektiivisesti reitti on helpompi kuin Still Life, mutta mulle tuntui aikalailla yhtä vaikealta. Syksyllä oli sellainen fiilis, että Syncron olisi voinut kiivetä 3 kertaa päivässä treeninä ja linkki Nummisuutariin oli edelleen aivan omalla limitillä. Kysymysmerkiksi vaikeus itselle muodostuu lähinnä siitä, että näiden nykyhaasteiden vuoksi kyseinen reitti on jatkuvuudessaan omalla epämukavuusalueella. Jos lähdetään myös sillä konsensuksella, että Syncro on 8c+, niin ei tälle reitille voi oikein muuta numeroa antaa. Toki jos Syncro tippuisi tulevaisuudessa takaisin 8c:ksi, niin sitte tämä voisi olla 8c+. Mutta nämähän ovat vain ehdotuksia ja maapallolla on varmasti vaikeampia ja helpompia 9a reittejä. Maailma ei siitä suurella todennäköisyydellä kaadu, vaikka joku sen downgreidaisi :).
Tuliko Suomeen ensimmäisen 9a:n asemasta kerralla kolme, sen tulee aika ja toistonousijat näyttämään. Karpot ovat käyneet yön pimeinä tunteina (ja joskus valoisassakin) greidispekulaatioita kyseisiä reittejä testanneiden kiipeilyn harrastajien (joidenkin osalta jopa kymmenien sessioiden ajalta) kanssa. Näkemys on kaikkien kanssa yhteneväinen, kyseiset reitit ovat todella vaikeita ja vielä tärkeämpää, maailmanluokkaa laadultaan.
Itselle tarinan tärkeimmäksi opetukseksi jää kuitenkin se, että itsensä haastaminen onnistuu uskomattomienkin haasteiden jälkeen, kunhan jaksaa laittaa tossut jalkaan ja jatkaa yrittämistä. Ja ehkä vielä tärkeämpää, pyrkii taas löytämään kiipeilystä sen kivan esille… Joten nivelrikoista viis, aion itsekin kiivetä omaa maksimiani ensi keväänä ❤️.