Alkupuhe
Sydney ei varmastikaan tule monella mieleen ensimmäisten joukossa kiipeilykohteita pohtiessa. Se ei sinänsä ole yllättävää, melko harvoin tulee medioissa vastaan sydneyläisiä kiviä: Suurin osa valveutuneemmasta kiipeilykansasta varmasti tietää Australian kiipeilystä Grampiansien boulderit sekä Blue Mountainsien sporttireitit, mutta harvalla on kuitenkaan tiedossa Australian suurimman kaupungin erittäin laadukkaat ulkoboulderit. Yksittäisiä tunnettuja megaklassikoita ei reittivalikoimaan välttämättä kuulu, mutta laadukasta boulderointia on tarjolla erittäin paljon.
Allekirjoittanut vietti kuluvan vuoden touko-kesäkuussa 6 viikkoa Sydneyssä koluten läpi suosituimpia city-crägejä ja testaillen paikallisia klassikoita. Kyseessä ei varsinaisesti ollut kiipeilyreissu, joten kokemukset perustuvat yhden aikarajoitteisen miehen ja kahden pädin yhdessä kokemiin seikkailuihin.
Yleiskuvaus
” Sydney is one of the best cities in the world to live as a boulderer.” Näin alkaa Sydney Bouldering Guide -topokirjan esittelyteksti, ja lause saattaa hyvinkin pitää paikkansa. Toki jokaisella boulderoijalla on omat preferenssinsä kiipeilytyylin ja olosuhteiden suhteen, mutta Sydneyssä ulkoboulderointi on kerrassaan kätevää. Tunnin ajomatkan säteellä Sydneyn ydinkeskustasta löytyy lukuisia bouldercrägejä, joista useissa lähestyminen on viiden minuutin luokkaa. Monille crägeille pääsee myös julkisilla, jotka Sydneyssä toimivat verrattain kätevästi kylän kokoon nähden.
Kivityyppi Sydneyn alueella on pääosin hiekkakiveä, etupäässä laadukasta sellaista. Sydneyn kaupunkialue on laajan Sydney Basin -nimisen hiekkakivivaipan päällä, jonka takia seinämiä, luolia ja bouldereita löytyy alueelta niin tiheään. Erityishuomiona voitaneen mainita, että Sydneyn alueen kivistä on otettu kiipeilykäyttöön vasta pieni osa, potentiaalia uusille alueille ja ensinousuille on siis vielä huimasti.
Paras vuodenaika bouderoinnille Sydneyssä on paikallinen talvi eli kesä-elokuu, mutta kiipeily onnistuu myös keskikesän helteillä monien crägien ollessa tiheähköissä metsiköissä olevia luolia. Huomautettakoon, että allekirjoittaneella on kokemusta Sydneyn kiviltä niin joulu- kuin kesäkuulta ja lämpötilan vaikutus kiipeilykokemukseen on huomattava. Ilmankosteudella ei tuntunut olevan niin suurta merkitystä kitkaan, joten kosteampina päivinä ei kiipeilyä missään tapauksessa kannata jättää väliin. Märällä hiekkakivellä ei luonnollisesti saa kiivetä!
Parhaiten tietoa Sydneyn ulkokiipeilymahdollisuuksista saa thecrag.com sivustolta. Lisäksi Sydney Bouldering Guide -kirja tarjoaa mukavasti insightia paikalliskiipeilyyn. 27crags ei valitettavasti ole paikallisilla aktiivisessa käytössä, joten sieltä löytyvät tiedot ovat melko rajalliset. Tässä tekstissä mainitut crägit ja reitit toki sieltä pääosin löytyy.
Pädejä vuokrataan ainakin 9degrees -ketjun halleilta sekä Nomad Bouldering -hallilta, näihin kannattaa olla suoraan yhteydessä sähköpostitse ja tiedustella valikoimaa ja hintoja. Sydneyssä on myös (ainakin oman kokemuksen mukaan) aktiivinen ja ystävällinen ulkoboulderointiyhteisö, joilta voi tiedustella laina/vuokrapädejä esimerkiksi Instagramin kautta.
Historia
Ulkoboulderointi Sydneyn alueella alkoi jo 60-luvulla Lindfield Rocksin kivillä, mutta laji ja harrastajamäärä pysyivät melko pieninä useamman vuosikymmenen ajan sisähallien puutteen vuoksi. 90-luvulla rakennettujen sisähallien sekä vuosituhannen vaihteessa julkaistun ensimmäisen topokirjan myötä harrastajamäärät lähtivät nousuun ja nykyisin Sydneyssä onkin varsin kattava halliverkosto sekä aktiivinen kiipeily-yhteisö.
Merkittävimpiä persoonia Sydneyn ulkoboulderointihistoriassa ovat muun muassa John Ewbank (60-luku / Lindfield), Chris Piesker (70-luku / Queens Park), Peter Balint (90-luku / Sissy Crag). 90-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa alkoi varsinainen kultaryntäys, osittain johtuen kovan luokan eurooppalaisten bouldertykkien kuten Klem Loskotin ja Fred Nicolen vieraillessa Sydneyssä näyttämässä mallia. Tällöin ensinoustiinkin laajalla rintamalla useita V10-V15 -reittejä, jotka nykyisin luetaan Sydneyn klassikoiden joukkoon. Tähän aikaan aktiivisimmin lajia kehittivät mm. Tim O’Neil, Rob Saunders, Adam Griffiths, Sharik Walker, Dave Kellerman ja Taylor Parsons.
Kuten jo aiemmin mainittiin, boulderalueiden kehitys jatkuu Sydneyn alueella edelleen aktiivisesti. Uusia crägejä ja kovia ensinousuja ilmestyy topoihin vuosittain ja potentiaalia löytyy valtavasti. Nykyhetken aktiivisista kehittäjistä mainittakoon Mattias Braach-Maksvytis, Roman Hofmann, Connor Lucas, sekä Mauricio Chino ja pahoittelut kaikille, joita ei mainittu.
Black Cave
Black Cave sijaitsee Balgowlah Heightsin alueella Forty Baskets Beachin reunalla. Kyseinen crägi on pienehkö luola, jonka reittivalikoima koostuu rehdeistä kattopätkistä sekä erilaisista traverse -variaatioista. Luolalta aukeaa kaunis näkymä kohti Manlyn satamapoukamaa, ja alue toimii myös mainiosti päiväretkikohteena. Keskipäivän aurinko saattaa tehdä kiipeilystä tukalaa, aamu- tai iltakiipeilyt toimivat varmasti parhaiten.
Reittejä:
17
Vaikeusasteet:
V1 – V13
Historia:
Avattu 2007
Lähestyminen:
5-10min portaita ja rantaa pitkin (helppo)
Klassikot:
Aquarius V6, The Plunge V9/10, Deep Blue Sea V12/13
Lisätietoja:
https://www.thecrag.com/en/climbing/australia/northern-beaches/area/524265501
https://27crags.com/crags/black-cave

Aquarius V6, taustalla Manlyn satama
Crumbly
Killarney Heightsin alueella sijaitseva Crumblyn luola tarjoaa Sydneyn tiheimmän keskittymän vaikeampia hänkki- ja kattoreittejä. Luola itsessään on melkoisen iso ja kaikki reitit siellä ovat drop-offeja. Tämän ei kannata antaa kuitenkaan pilata kiipeilykokemusta, Crumbly tarjoaa maailmanluokan muuvittelua! Luola pysyy hyvin suojassa sateillakin, joten se on useimmiten kuiva mutta lähestymisestä saattaa tulla hankala polkujen puroutuessa sateella. Allekirjoittaneen kiipeilynautintoa lisäsi huomattavasti luolaan talteen jätetyt extrapädit!
Reittejä:
37 (monet link-uppeja)
Vaikeusasteet:
V3 – V15
Historia:
Kiivetty jo 90-luvulla, mutta suurin osa vaikeammista ensinoustu 2000
Lähestyminen:
5-15min (riippuu olosuhteista)
Klassikot:
Anorexic V5, Sushi Train V8, Chaos and Disorder V10, Genesis V13
Lisätietoja:
https://www.thecrag.com/en/climbing/australia/north-shore/area/12011275
https://27crags.com/crags/crumbly

Kruxisvingin pito Crumblyn klassikolla Sushi Train V8
Sissy Crag
Sissy Crag on yksi helpoiten lähestyttävistä Sydneyn klassikko crägeistä. Noin 50 metriä pitkän kalliopätkän reitit ovat melko lyhyitä (pois lukien traverset) drop-offeja hyvällä ländillä. Tyyli vaihtelee jyrkän hänkin ja kattokiipeilyn välillä. Erilaisia variaatioita ja link-uppeja löytyy taas sydneyläiseen tyyliin useampia, mutta crägiltä löytyy takuuvarmasti laatulinjoja erityisesti seiskan greideihin. Yhtenä hieman ärsyttävänä erikoisuutena ovat niin sanotut ”no-heel” -reitit: nämä reitit on alun perin avattu ennen kantapäiden keksimistä, joten reittien greidit on määritelty useimpiin topoihin ilman heelhookkien käyttöä. Itse koin tämän lähinnä huonolla tekniikalla kiipeämiseksi, joten käytin surutta myös kantapääkoukkujani ja annoin greidit tuntuman mukaan. Sissyllä saa takuuvarmasti tehtyä hyvän määrätreenin, jos kiipeilyhallille meno ei innosta!
Reittejä:
160+
Vaikeusasteet:
V1 – V12
Historia:
Avattu 1992>
Lähestyminen:
~5min (helppo)
Klassikot:
Bill Smith V1, Mr Smiley V5, Heavens Gate V6, Travis V7, Hand Off My Detonator V8, Silent Bob V10
Lisätietoja:
https://www.thecrag.com/en/climbing/australia/north-shore/area/12011155
https://27crags.com/crags/sissy-crag

Kantapääkoukut käytössä reitillä Hands Off My Detonator V8
Tambourine Bay (Eastern Sectors)
Tambourinen Bayn itäisen sektorin boulderit sijaitsevat rauhallisen ulkoilureitin varrella lähellä meren rantaa. Useampi crägin reiteistä on valitettavasti jo sammaloitunut, mutta muutamat laadukkaammat pätkät ovat vielä loistokunnossa. Sharik’s Roof reitti tarjosi allekirjoittaneelle sopivasti ja monipuolisesti haastetta ja jäi mieleen yhtenä reissun parhaista linjoista. Kyseinen reitti on drop-off, mutta hurjapäille on mahdollisuus myös highball version suorittamiseen!
Reittejä:
25
Vaikeusasteet:
V0 – V10
Historia:
Reittejä availtu ripotellen 80-luvulta asti
Lähestyminen:
Alle 5min (helppo)
Klassikot:
Megatron V8(?), Sharik’s Roof V9
Lisätietoja:
https://www.thecrag.com/en/climbing/australia/north-shore/area/12011323
https://27crags.com/crags/tambourine-bay

Allekirjoittanut hankki elämänsä ensimmäisen polvituen Sharik’s Roof V9 reittiä varten. Kannatti!
Frontline, The Balkans
Frontline on isoin Baulkham Hillsin (kavereiden kesken The Balkans) sektoreista ja ainut, jossa allekirjoittanut on vieraillut. Laatureittejä löytyy laajalla skaalalla eri greideistä ja eri tyyleistä: on kattoa, hänkkiä, kompressiota, slouppia ja släbiä eli jokaiselle jotakin. Ländit ovat pääosin erinomaiset, ja korkeampiakin linjoja pystyy turvallisesti kiipeämään parilla pädillä. Erittäin hyviä kutosen ja seiskan linjoja löytyy lukuisia kohtuullisen pieneltä alueelta!
Reittejä:
270+
Vaikeusasteet:
V0 – V13
Historia:
Alun perin kiivetty jo 70-luvulla, mutta nykyreittejä avattu -99 alkaen
Lähestyminen:
~5min sektorin alkuun (helppo)
Klassikot:
Diplomatic Immunity V4, Sloper-Dan Milosevic V5, Milo and Kofi V6, Boogie Nights V7, L’homme Obu V10/11
Lisätietoja:
https://www.thecrag.com/en/climbing/australia/north-west/the-frontline
https://27crags.com/crags/balkans

Fred Nicolen ensinousema L’Homme Obu V10
Queens Park
Queens Parkin boulderointi alue on parin sadan metrin mittainen pääosin hänkki kallioseinämä suositun puiston reunalla asutusalueen keskellä Eastern Suburbs -alueella. Osa reiteistä on drop-offeja, osa kiipeää päälle. Suositut reitit ovat erittäin suosittuja (mankkaisia), vähemmän kiivetyt jo osittain umpeen kasvaneita. Crägin erikoisuutena on kallion juurella kulkeva ulkoilijoille tarkoitettu kivetys, kiivetessä tulee siis varoa lenkkeilijöitä ja koiran ulkoiluttajia. The Throne Room -sektorilla ei tule kiivetä sillä se on rekisteröity alkuperäiskansojen paikka.
Reittejä:
60+
Vaikeusasteet:
V0 – V11
Historia:
Avattu 1975
Lähestyminen:
Alle 5min kivetystä pitkin
Klassikot:
The Piesker /Child Overhang V4, Last Great Line V7, Pauls Roof V9
Lisätietoja:
https://www.thecrag.com/en/climbing/australia/eastern-suburbs/area/12011827
https://27crags.com/crags/queens-park

Pauls Roof V9 reitillä oli syytä pitää kovaa kiinni, ettei pudonnut lenkkeilijöiden päälle.
Jessicca’s
Jessicca’s on taas sarjassamme pieni mutta pippurinen crägi. Kohde koostuu kahdesta erillisestä pienehköstä hänkkifeissistä, joista toinen tosin on jo osittain umpeen kasvanut. Pääsektorilta löytyy kaikki crägin klassikot vierivieressä, jyrkkää hänkkiä selkeillä otteilla ja hyvällä ländillä!
Reittejä:
24
Vaikeusasteet:
V3 – V14
Historia:
Avattu 2001 / 2002
Lähestyminen:
5-10min (helppo)
Klassikot:
Great Expectations V7, Midwife Crisis V8, J2 V12, J1 V13
Lisätietoja:
https://www.thecrag.com/en/climbing/australia/north-west/jessiccas
https://27crags.com/crags/jessica-s

Käsien punontaa tupla heelhookin varassa reitillä Great Expectations V7
Balmoral (Lawry Plunkett Reserve)
Balmoralin pikku crägi on kiireisen ulkokiipeilijän unelma, lähestyminen autolta kestää noin minuutin, riippuen kävelyvauhdista. Reittejä ei ole montaa, mutta päälinjana toimiva Lovers Tiff sekä sen muutamat variaatiot ovat täyttä timanttia. Crägi sijaitsee pienen puiston reunalla, joten se toimii erinomaisesti myös piknikkohteena. Balmoralin kaunis ranta sijaitsee vain parin sadan metrin päässä.
Reittejä:
10
Vaikeusasteet:
V3 – V11
Historia:
Avattu 2007
Lähestyminen:
1min (helppo)
Klassikot:
Lovers Tiff V10
Lisätietoja:
https://www.thecrag.com/en/climbing/australia/north-shore/area/635071926
https://27crags.com/crags/balmoral

Liikkuvuustesti Balmoralin päälinjalla Lovers Tiff V10
Bidjigal Reserve – Heidi Place
Heidi Place on yksi uudemmista Bidjigal Reserven alueen avatuista crägeistä. Lähimmältä parkkikselta on lyhyt kävely parille eri kallionpätkälle: Limitless -sektorilta löytyy muutama hyvä kattopätkä ja Frontier -sektorilta monipuolisia ja teknisempiä reittejä. Alueelle tullaan todennäköisesti avaamaan lisää reittejä lähivuosina. Alla mainitut klassikkoreitit ovat ehdottomasti vierailun arvoisia!
Reittejä:
40+
Vaikeusasteet:
V1 – V10
Historia:
Aluetta on kehitetty voimakkaasti ihan viime vuosina, ensimmäisistä nousuista ei allekirjoittaneella on tarkempaa tietoa.
Lähestyminen:
5-10min (helppo)
Klassikot:
Singularity V7, Twingularity V7, Limitless V9/10
Lisätietoja:
https://www.thecrag.com/en/climbing/australia/north-west/area/9237976299
https://27crags.com/crags/bidjigal-reserve-heidi-place

Joskus GoPro osuu hyvään kohtaan, reittinä Singularity V7
Loppusanat
Tämä artikkelin pätkä ei luonnollisestikaan kata läheskään kaikkea Sydneyn ulkoboulderoinnista, vaan on pikemminkin raapaisu jäävuoren huippua. Alue toimii varsin mainiosti ihan pelkästään kiipeilylomakohteena, mutta allekirjoittaneen mielestä (ja kohteen kaukaisen sijainnin takia) yhdistelmänä suurkaupungin melskettä, maailmankuuluja rantoja sekä sopivasti kivien raapimista kombinaatiosta tulee lähes täydellinen.
Mikäli kiinnostuit Sydneystä kiipeilykohteena ja kaipaat lisäinfoja tai haluat jakaa omia kiipeilykokemuksia Australiasta niin allekirjoittaneeseen saa ehdottomasti olla yhteydessä!
Allekirjoittaneen kuvia ja videoita retkeltä löytyy Instagramista: @tipeltol ja pieni kiipeilyvideokollaasi Youtubesta: https://youtu.be/fmFBYSQnq68?si=ELYOYp6K15JPApd4
Kiittäen mielenkiinnostasi,
Timo Peltola

