Tomas Kaartisen tanakka kauden aloitus ”Hypergravity, 8B” 

Tampereen nuori vaijerijänne Tomas Kaartinen jatkaa keväisiä supersuorituksiaan jo toista kevättä putkeen. Viime keväänä toukokuun alussa taipui Nallen klassikko ”Globalist, 8B+” ja tänä keväänä lähetystyö alkoi jo kuukautta aiemmin kattokompressio ”Hypergravityn, 8B” kellistämisellä. Saimme nuorukaisen tuoreeltaan kiinni ja selvitimme välittömästi miksi tätä pullakkahauiksista voimanpesää ei näkynyt viikonlopun SM-kisoissa ja mitä muita tavoitteita kauteen 2023 kuuluu. 

Karpot vapauttivat kiharaiset kutrinsa valloilleen ja nostivat karvahattua päästä välittömästi reitin lähetysvideon nähtyään. Ilmeisimminkin Kaartisen pojan keskivartaloon on jäänyt hiukan voimanjäänteitä aiemmasta telinevoimisteluharrastuksesta… Voitte käydä ihailemassa kyseistä urostelua Tomasin instagramissa!

Ihan ok kauden aloitus ”Hypergravity, 8B”, Onnittelut! Pari vuotta sitten koeteltu ja tänä keväänä ekalla sessiolla?️ 

Juu, reitti on tosiaan ollut muistaakseni noin kaksi vuotta sitten oma päätavoite, mutta tultuani useaan otteeseen alas viimeisistä vaikeista muuveista alkoi vaikuttaa siltä, ettei tavoite ole vielä täysin realistinen. Nyt parin vuoden tauon jälkeen palasin reitille ja yllätyin iloisesti huomatessani, etteivät muuvit enää tuntuneet erityisen haastavilta. Tosiasiassa kävin katosta roikkumassa vielä kaksi kertaa tänä keväänä, sillä ensimmäisenä päivänä olin juuri saanut lämmiteltyä, kunnes kamerastani loppui akku. Koska kyseessä on suhteellisen korkea greidi, en halunnut jättää ansioluettelooni mitään kyseenalaistettavaa, joten jätin session siltä kertaa kesken. Tulin sitten seuraavana päivänä takaisin ja sain kiivettyä koko linjan ensimmäisellä yrityksellä!

Minkälaisella talvitreenillä kondis on noin tikissä heti kauden alussa? 

En itse voi vielä sanoa olevani täysin tikissä, treenikauteni saavuttaa suunnitelman mukaan huippunsa vasta huhtikuun loppupuolella. Toki vastaavat konkreettiset merkit kehityksestä lisäävät aina motivaatiota, on mukavaa nähdä, että harjoittelu on tehonnut! Olen treenannut Latticen ohjelmalla jo useamman vuoden, mutta juuri nyt ohjelma on suunniteltu erästä toukokuun reissua varten ja on selkeästi intensiivisempi kuin aiemmin. Suurin hyöty on mielestäni esiintynyt sormivoimissa, sillä half-crimp on aiemmin ollut huomattavin heikkouteni, mutta nykyään saatan jopa suosia otetyypin käyttöä reiteillä. Tämä tuottaakin paljon iloa, sillä olen aina kadehtinut vahvoja krimppaajia ja samalla saattanut hakeutua omalle mukavuusalueelle, eli pockettireiteille. Latticen osalta haluan kiittää myös Boulderkeskusta, sillä näiden yhteistyön vuoksi olen saanut jo alaikäisenä treenata Latticen ohjelmalla Mikko Nurminen valmennustiimissäni.

Skippasit viikonlopun SM-kisat, oletko päättänyt jättää kisailun ja siirtyä lopullisesti pihalle? 

Hyvä kysymys, olen itse asiaa pohtinut, mutta lopullista päätöstä en ole vielä tehnyt. Toistaiseksi olen kylläkin vetäytynyt kisaamisesta ja kohdistan aikani itselle huomattavasti kiinnostavampaan osa-alueeseen, eli ulkoboulderointiin. 

Uskon, että kisaaminen on tavoitteellisen telinevoimistelutaustani vuoksi menettänyt tietynlaisen hauskuuden, enkä osaa suhtautua siihen niin rennosti kuin haluaisin. Saatan edelleen palata kisaamisen pariin hiukan myöhemmin, mutta juuri nyt olen täysin uudella tavalla innostunut boulderoinnista ja suunnitelmana on jahdata kyseistä innostusta.

Seuraavat projektit kaudelle 2023? 

Suunnitelmissa on tällä hetkellä useita projekteja, saa nähdä, kuinka pitkälle listalla päästään. Circus Elephant Syndrome olisi tietysti todella hienoa saada kiivettyä, vaikka aika saattaa kylläkin käydä vähiin. Reitti on vielä toistaiseksi liian märkä kiivettäväksi, lähden itse huhtikuun lopussa Sveitsiin useaksi viikoksi ja kesäkuussa lämpötila menee hiukan liian korkeaksi. Saa siis nähdä, mitä tapahtuu! Sveitsissä projektilistalle kuuluu tietysti kaikki Magic Woodin vaikeammat klassikkoreitit, kuten Never Ending Story, Dark Sakai, Steppenwolf jne. Toivotaan nyt vain tässä kohtaa, että Euroopan sää olisi kerrankin puolellani!

Mitkä instanssit vanhempien lisäksi tukevat herran tavoitteellista harrastusta?

Vanhempia voi tietenkin kiittää kaikesta mikä liittyy omaan harrastamiseen ja sen mahdollistamiseen, mutta heidän lisäkseen tukitiimiin kuuluu OAC Finland, jonka kautta olen saanut varustesponsoroinnin La Sportivan ja Black Diamondin tuotteisiin.