Tomas ”Machina” Kaartinen ja ”Utopia, 8B+” ensinousu!!

Kuten jo kevään alussa Hypergravityn nousun jälkeen todettiin, on Pirkanmaan voimanpesä Tomas Kaartinen varsin pitelemättömässä kunnossa. Varsinainen jymypaukku saapuikin huhtikuun puolivälissä, kun Tomas kiipesi juuri ennen Sveitsin reissua pitkäaikaisen projektinsa Tampereen Melossa. Tomas kuvaa tätä Nytorpin Tominkin (EDIT 27.4. Tämä oli vain huhu, Tomi ei ole juuri tätä projektia edes työstellyt ja touhuili Melon seuduilla muutenkin aikaa ennen pädejä…) aikanaan projektoimaa linjaa ennemminkin core-intensiiviseksi, kuin sormekkaaksi ja täten se palvelee oivasti kyseisen jäpikän vahvuuksia. Karpot ovatkin pohtineet, että Tomas on eräänlainen Suomi-kiipeilyn pitbullterrieri, joka seinälle heitettäessä jää siihen asentoon, johon se osuu. ”Utopia, 8B+” on Tomasin mielestä heittämällä vaikein reitti, jonka hän on kiivennyt, joten nuorukaista oli lähestyttävä tarkentavien kysymysten kera.

Utopia, 8B+ Ensinousu. Valtavat Onnittelut! Mistäs tämä uusi tekele löytyy?

Kiitoksia! Boulderi löytyy Nokian Melosta joen viereltä.

Mitä Utopia pitää sisällään (Monta muuvia, millaisia otteita…)?

Utopia koostuu omalla betallani 12 käsimuuvista ja 13 jalkamuuvista, eli pienellä matkalla riittää tehtävää! Kaikki muuvit ovat huomattavan teknisiä, sillä en ainakaan itse löytänyt reittiin betaa, jolla tämän voisi runtata ylös silkalla voimalla. Reitin vaikeus tuleekin siitä, että slouppaavista otteista ei voi pitää kiinni ilman, että jalat ovat jokseenkin tukevasti seinällä. Kruximuuviksi muodostui itselleni tekninen crossover -muuvi slouppaavista kompressio-otteista yllättävän hyvään krimppiin, jonka aikana jalat pitää pystyä pitämään seinällä. Sormivoimat eivät olekaan niin suuressa asemassa, vaan corella on suurempi merkitys.

Mites prosessi eteni, monta sessiota, kenen kanssa työstit…? 

Olen käynyt työstämässä reittiä jo useampana vuotena, tosin ensimmäisinä kausina tämän kiipeäminen ei jälkeenpäin ajatellen ollut kovin realistinen ajatus, eikä vaikeudesta ollut selkeää käsitystä, se vain vaikutti hyvin haastavalta. 

Ensimmäisinä kahtena kautena en ylettänyt tekemään reitin ensimmäistä muuvia, vaan yritin vaihtoehtoista aloitusta, joten tosiasiassa aloin työstämään kyseistä linjaa kokonaisuudessaan vasta puolitoista vuotta sitten syksyllä. Olemme Tommi Lahtisen kanssa selvitelleet reitin kulkua yhteisvoimin, mutta sormivaivat ovat toistaiseksi vaikeuttaneet Tommin osallistumista projektointiin. Sopivan betan löytäminen vei oman aikansa ja ajatus reitin kiipeämisestä ei erityisesti käynyt edes mielessä, sessiot menivät enemmänkin treenistä. Harjoittelin suurimman osan ajasta reitin keskikohtaa, jossa kolme itselleni vaikeinta muuvia sijaitsevat.

Tämä kausi erosi selkeästi aiemmista ja kiipesin jatkuvasti aiemman high-pointin ohi, mutta putoilin viimeisestä vaikeasta muuvista useaan otteeseen (varmaan parikymmentä kertaa). Nyt se toivottu sendikin tuli viimeisellä sessiolla ennen Sveitsin reissun alkua!

Jouduitko treenaamaan reittiä varten spesifisti ja jopa ajan kuvaan sopivasti replicoilla?

En ole treenannut reittiä replicoilla, sillä otteet ja liikkeet ovat niin spesifejä ja erikoisia, että harkituinkaan replica ei erityisesti vastaa reitin todellisia haasteita. Olen lähinnä treenannut kesä- ja talvikaudet Latticen treeniohjelmalla ja kausi toisensa jälkeen kokenut oloni reitillä vahvemmaksi, mutta tänä kautena treeniohjelma taisi olla erityisen onnistunut ja huomasin kehityksen välittömästi. 

Joko BK:lle on tilattu Coren otteet BoD:tä varten ja oletko edes leikitellyt ajatuksella reitin testaamisesta?

En toistaiseksi ole ajatellut Burdenin projektoimista. Olisi tietysti hienoa joskus tulevaisuudessa pystyä tosissaan yrittämään kyseistä reittiä ja jää nähtäväksi, nouseeko voimatasot jossain kohtaa niin korkealle, että sen suuruusluokan projektiin voisi sitoutua! Kävin toki kiinnostuksesta ihmettelemässä reittiä keväällä ja otteet yllättivät suuruudellaan. Pystyin esimerkiksi roikkumaan jokaisessa asennossa ja useimmat muuvit vaikuttivat tässäkin kohtaa mahdollisilta, mutta muuvien linkittäminen olisi toistaiseksi todella haastavaa.

Löytyyko sendistä videota, jota voimme tulevaisuudessa odotella?

Sendistä löytyy kyllä video, jonka tulen julkaisemaan lähiaikoina. Ajattelin tosin käyttää pari päivää videon huolelliseen editoimiseen, sillä reitin kiipeäminen on ollut itselleni tärkeä asia.

Jokos ”Circus Elephantti” alkaa näyttää tarpeeksi kuivalle, vai meneekö testit reissun jälkeen? 

Valitettavasti Circus Elephant Syndrome vastaa toistaiseksi vesiputousta, eikä valuminen varmastikaan lopu ennen Sveitsin reissun alkua. Toivottavasti reittiä voisi kesän helteessäkin kiivetä tuuletinarmeijan voimalla, mutta tämän kevään osalta lähetys jää näkemättä.

Karpot riisuvat karvahattunsa päästä ja toivottavat Tomasin retkelle Sveitsiin suotuisia kevättuulia!

Tomasta tukemassa: OAC Finland, La Sportiva ja Black Diamond